Minä ja muistaminen
Syksyn kirjamarkkinoilta luettavaa tulvii siihen
malliin, että paniikkireaktio painetun sanan lopusta tuntuu ylireagoinnilta.
Muistelmarintamalla on runsautta, kun suuret ikäluokat lähestyvät ikää, jolloin
sopii palautella mieliin elämän nousujen ja laskujen merkityksiä. Tänään
nostalgianälkä ja tarinantarve korostavat muistin ja muistelemisen tärkeyttä
kulttuurissamme.
Sosiaalipsykologisessa tutkimuksessa muistamista ja
unohtamista on käsitelty runsaasti. Eräs juonne liittyy siihen, miten
historialliset muuttujat vaikuttavat muistiin. Yksilöllinen muistaminen ja
yleinen tapahtumahistoria lomittuvat elämänhistoriassamme. Suomen kohdalla
yleistä dramatiikkaa löytyy, on sotia, kapinoita, suurlakkoja, lamaa,
nousukautta, jälleenrakennusta ja niin edelleen. Tässä maaperässä muistamisen
ja unohtamisen valtataistelu on olennaista ja se säteilee sekä omaan että
yhteisölliseen muistamisen kulttuuriin.
Mitä ihminen siis muistaa? Muistamisen tulkitseminen
käy jatkuvaa vuoropuhelua nykyhetken poliittisten ja kulttuuristen arvojen
kanssa. Parhaimmin muistamme jokapäiväisiä, työhön ja vapaa-aikaan liittyviä
prosesseja. Muistaminen on kommunikointia sanojen, mielikuvien ja kirjoitetun
tekstin välillä. Yksittäiset, tunteita aktivoivat tapahtumat ja elämykset
voivat jäädä mieleen ja säätävät muistia (sano sana ”sota” ja…).
Muistamiseen kuuluu alitajuinen kyky valita tai
hylätä kertomusten ja kokemusten tulvasta olennainen. Helsingin kirjamessut
lähestyvät ja kiinnostavia muistelijoita esiintyy messuareenoilla. Syksyn uutuuksista
kaksi teosta on noussut yöpöytäni kirjapinon päällimmäiseksi: sosiaalipsykologi
Katriina Järvisen Kaikella
kunnioituksella. Irtiottoja vanhempien vallasta (Kirjapaja) ja
emeritusprofessori Matti Klingen Upsalasta
Pariisiin (Siltala).
Opukset ovat kiehtovaa luettavaa ja kirjoitettu
rikkaalla suomella. Ydintä on kirjoittajien suhde lapsuuteen, nuoruuteen ja
varhaisiin työvuosiin. Järvisen teksti on selviytymistarinaa vaikeista
kotioloista. Suhde perheeseen rakentui kivuliaaksi, tai kuten kirjoittaja toteaa,
vanhemmista tuli ”kaiken elinvoiman vievä taakka”. Taustalla on lapsuudesta juontava
eriparisuus, ja siitä johtuva alituinen ja kipeä kitka. Sen jälkivaikutuksesta
nousee kirjan pääkysymys: onko aika laskea vanhemmat kaapin päältä ja
tarkastella heidän toimintaansa kriittisesti.
Järvinen tekee tämän ruumiiden laskemisen hyytävän
tehokkaasti ja viesti kuplii lukijan iholla. Karkeasta kasvualustasta
huolimatta – tai juuri sen vuoksi – Järvinen on löytänyt itsestään kirjoittajan
lahjan. Teos tarjoaakin rutkasti samastumiskohteita ja ahaa-elämyksiä.
Perheestään puhuu myös Matti Klinge. Turvallinen ja kulttuurivirikkeitä
tarjoava helsinkiläinen ylemmän keskiluokan koti, suvun ja lähipiirin tuki ja
kannustus avaavat nuorelle lahjakkaalle pojalle monta ovea kuljettavaksi.
Klinge kuvaa tyylikkään monitasoisesti sitä, miten
ihmisen elämää säätelevät sattuma ja hyvä onni (”oikeassa paikassa oikeaan
aikaan”), mutta myös ahkeruus ja tunnollisuus sekä rohkeus ajatella ja toimia
toisin kuin ympäristön paineet edellyttävät. Klinge rakentaa historiantutkijan
kirurgisella tarkkuudella oman menneisyytensä ”kuukausi kuukaudelta”
-muistelmapaloiksi ja kontekstina on Suomen nopea yhteiskunnallinen muutos.
Yksilö Klinge etsii paikkaansa murroksen ja muutosten maailmassa, ja selviää
osin kotoa saadun sosiaalisen pääoman ja verkstojen ansiosta.
Molemmat teokset hajottavat myyttistä kuvaa
”tavallisesta suomalaisesta”. Järvinen perkaa tunnemaailmaansa taakkaa, joka
leimaa kaikkia sosiaaliryhmiä. Klinge rekonstruoi kokonaistaideteosta
itsestään. Yhtä kaikki, teokset osoittavat muistin tärkeyden. Kirjat nousevat
korkealle, koska niissä tarjoillaan henkilökohtainen elämä osaksi yleistä
kosketuspintaa. Lukemisella on lähes terapeuttinen vaikutus. Yksityisen ja kollektiivisen historian
leikkauskohdat tarjoavat lukijalle runsaasti ajattelun aihioita ja lisäävät
itseymmärrystä. Sellainen on hyvän kirjallisuuden perustehtävä!
(Suomen Lääkärilehti 10.10.2014)
(Suomen Lääkärilehti 10.10.2014)
Tunnisteet: Helsingin kirjamessut, Katriina Järvinen, Matti Klinge, muistaminen