maanantaina, helmikuuta 05, 2007

Ulkopolitiikkaa yliopistokaupungissa

Viime torstaina liityin ylioppilaiden ulkopoliittiseen yhdistyksen, Utrikespolitiska föreningen i Uppsala (UF), jäsneksi ja kävin kuuntelemassa ensimmäisen esitelmän Yliopistorakennuksen luentosalissa IX. UF oli alkujaan ylioppilaiden YK-yhdistys, ensimmäinen laatuaan 1960-luvun Ruotsissa. Sittemmin siitä kehittyi yleinen ulkopoliittinen keskustelufoorumi. UF vastaa hengeltään Paasikiviseuraamme, sillä erotuksella tosin, että ohjelmasta vastaavat nuoret puoluepoliittisesti sitoutumattomat opiskelijat. Teemat liikkuvat yleisellä ajankohtaistasolla: torstaina puhuttiin Ruandan kansanmurhan jälkihoidosta, tällä viikolla pohditaan Tsetseniaa ja Turkin ulkopolitiikkaa, ensi viikolla esillä on ilmastomuutos jne. Puhujina ovat niin kotopohjaiset suuruudet kuin kansainväliset huippunimet. Odotan jo G. Perssonin esiintymistä maaliskuussa...

Mikä ilahduttavinta, iso sali oli täynnä opiskelijoita. Ruanda- aihe houkutteli paikalle n 120 henkeä. Juuri tälläistä toimintaa kaipaisin Helsinkiin! Ylioppilaiden ikiaikainen oikeus on järjestää mitä vain, pyytää ketä vain puhumaan (ilmaiseksi!) ja aikaansaada keskustelua, debattia, väittelyä. Nuorten ihmisten etuoikeus on mahdollisuudessa katsoa tulevaisuuteen, visioida ja pohtia. Sellaiseen Uppsalan kaltainen yliopistokaupunki tarjoaa erinomaiset puitteet ja sellaiseen edellyttäisi meillä Helsingin yliopiston opiskelijatoiminnan traditio.

Huomenna aloitan venäjän kielen opinnot. Vanha unelmani saattaisi käydä vihdoin toteen. Nyt on aikaa opiskella, ja intoa riittää. Venäjä näyttää täältä käsin entistä tärkeämmältä, kiinnostavammalta.