Ylioppilaskuntien pakkojäsenyydestä
Alkuviikon akateeminen uutinen tuntuu menevän läpihuutojuttuna: opetusministeri Lars Leijonborg (kp) suunnittelee ylioppilaskuntien pakkojäsenyyden lakkauttamista. Suuret valtalehdet myötäilevät, pois, pois kaikenlainen "pakko" ruotsalaisesta yhteiskunnasta!
Ylioppilaskunnan jäsenyys on Ruotsissa ollut voimassa vuodesta 1908. Kyseessä on samanlainen käytäntö kuin meilläkin jo vuodesta 1867. Yliopistossa opiskeleva kuulu automaattisesti ylioppilaskuntaan ja maksaa muodollisen 100-300 kruunun jäsenmaksun. Rahalla opiskelija saa palveluita ja jäsennys mahdollistaa opintojen suorittamisen.
Poliittisesti kysymys liittyy yliopiston yhteiskunnalliseen paikkaan. Keskustelu ylioppilaskuntien pakkojäsenyydestä kiihtyi 1968 ylioppilasvallankumouksen jälkeen. Yliopistoidea muuttui ja Universitas yhteisönä puristettiin koulutusyhteiskunnan muottiin. Yhteisöstä, korporaatiosta tehtiin koululaitos, johon pakot eivät kuuluneet. Uuden ajattelun mukaan perinteiset akateemiset yhteisöt kuten ylioppilas- ja osakunnat, tuli rinnastaa yhdistyksen veroisiksi orgnanisaatioiksi. Radikaalien 60-lukulaisten asialistan kärjessä olikin "pakkojäsenyyden" poistaminen.
Tässä hengessä asia ajankohtaistuu tuolloin tällöin uudelleen, nyt siis Ruotsissa. Onko ylioppilaskunta, studentkåren yhdistys? Vastaan heti: ei ole eikä tule. Meillä ylioppilas- ja osakunnat ovat olleet itsehallinnollisia järjestelmiä, akateemisen kansalaiskasvatuksen olennaisia osia. Kuten nimikin viittää, ne ovat kuntia ja korporaatioita, omalakisia yhteisöjä, samalla kulttuurimme sidotulla tavalla kuin...niin...kunnat. Voiko kuntalainen erota kunnasta ja kieltäytyä maksamasta kunnallisveroa, siis jäsenmaksua, vedoten siihen, että ei halua olla kunnan pakkojäsen? En tiedä, mutta sen tiedän, että ylioppilaskunnan yhteisöllisyyden murentaminen on jälleen isku yliopistoja vastaan. Ruotsissa muutos ei liene suuri. Yliopistot ovat jo peruskoulun jatkoluokkia, "skolan" kuten opiskeleva nuoriso täällä sanoo. Samapa se, mikä hallintamuoto kokoaa opiskelijoita yhteen peruskoulumaisen kurssiopetuksen ohella. Silti viesti on ikävä: nuorten luonnollisesti muodostuva yhdessä oleminen ja tekeminen, siihen liittyvä vastuullisuus ja yhteisöllisyys valjastetaan "pakoksi". Voi vain toivoa, että kaikenlainen poliittinen ajattelu ei täältä siirry suoraan meille - enää!
Ylioppilaskunnan jäsenyys on Ruotsissa ollut voimassa vuodesta 1908. Kyseessä on samanlainen käytäntö kuin meilläkin jo vuodesta 1867. Yliopistossa opiskeleva kuulu automaattisesti ylioppilaskuntaan ja maksaa muodollisen 100-300 kruunun jäsenmaksun. Rahalla opiskelija saa palveluita ja jäsennys mahdollistaa opintojen suorittamisen.
Poliittisesti kysymys liittyy yliopiston yhteiskunnalliseen paikkaan. Keskustelu ylioppilaskuntien pakkojäsenyydestä kiihtyi 1968 ylioppilasvallankumouksen jälkeen. Yliopistoidea muuttui ja Universitas yhteisönä puristettiin koulutusyhteiskunnan muottiin. Yhteisöstä, korporaatiosta tehtiin koululaitos, johon pakot eivät kuuluneet. Uuden ajattelun mukaan perinteiset akateemiset yhteisöt kuten ylioppilas- ja osakunnat, tuli rinnastaa yhdistyksen veroisiksi orgnanisaatioiksi. Radikaalien 60-lukulaisten asialistan kärjessä olikin "pakkojäsenyyden" poistaminen.
Tässä hengessä asia ajankohtaistuu tuolloin tällöin uudelleen, nyt siis Ruotsissa. Onko ylioppilaskunta, studentkåren yhdistys? Vastaan heti: ei ole eikä tule. Meillä ylioppilas- ja osakunnat ovat olleet itsehallinnollisia järjestelmiä, akateemisen kansalaiskasvatuksen olennaisia osia. Kuten nimikin viittää, ne ovat kuntia ja korporaatioita, omalakisia yhteisöjä, samalla kulttuurimme sidotulla tavalla kuin...niin...kunnat. Voiko kuntalainen erota kunnasta ja kieltäytyä maksamasta kunnallisveroa, siis jäsenmaksua, vedoten siihen, että ei halua olla kunnan pakkojäsen? En tiedä, mutta sen tiedän, että ylioppilaskunnan yhteisöllisyyden murentaminen on jälleen isku yliopistoja vastaan. Ruotsissa muutos ei liene suuri. Yliopistot ovat jo peruskoulun jatkoluokkia, "skolan" kuten opiskeleva nuoriso täällä sanoo. Samapa se, mikä hallintamuoto kokoaa opiskelijoita yhteen peruskoulumaisen kurssiopetuksen ohella. Silti viesti on ikävä: nuorten luonnollisesti muodostuva yhdessä oleminen ja tekeminen, siihen liittyvä vastuullisuus ja yhteisöllisyys valjastetaan "pakoksi". Voi vain toivoa, että kaikenlainen poliittinen ajattelu ei täältä siirry suoraan meille - enää!
posted by Unknown at 11:51 ap.
1 Comments:
Joo, täytyy toivoa, ettei "pakkojäsenyyden" tai "automaatiojäsenyyden" poistaminen tule taas Suomessa ajankohtaiseksi tämän myötä. Kuitenkin automaatiojäsenyyttä vastaan jaksetaan taistella yksityisillä aloitteilla: Suomessa esim. kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle lienee edelleen vireillä. Ammattikorkeakoulujen oppilaskunnista päätettäessä pari vuotta sitten ei päädytty automaatiojäsenyyteen, mikä saattoi olla viite mahdollisesta kehityksen suunnasta. Mitenkähän "pakkojäsenyyden" poistaminen tulee vaikuttamaan osakuntien jäsenyyksiin siellä Uppsalassa!
Suomalaisesta keskustelusta tulee mieleen se, että laajat opiskelijajoukot eivät nykyisin identifioidu ylioppilaskuntaan. Se ei sinänsä välttämättä ole iso ongelma, mutta saattaisi johtaa laajaan tukeen automaatiojäsenyyden poistamiselle, jos joku sellaista ehdottaisi. Tällä hetkellä on välillä vaikea osoittaa, että tehdään tärkeää työtä opiskelijoiden puolesta, kun monet luulevat maksavansa lukukausimaksua yliopistolle, eivätkä Unicafessa ruokailevat tiedä syövänsä omassa, ylioppilaskunnan omistamassa ravintolassa. Sen vuoksi ylioppilaskuntien tulee osallistua myös laajempaan yhteiskunnalliseen keskusteluun – osoittaakseen että niillä on vielä tehtävänsä.
Lähetä kommentti
<< Home