Draculalandia identiteettiään hakemassa

Joulu tuli ja meni ja vuoden viimeinen viikko kului Romaniassa, pääkaupunki Bukarestissa. Lentokentältä yöllä hotelliin ja matkalla alkoi avautua, kuten seuralainen sanoi, ”itäeurooppalaista maisemaa”, nopeasti tasamaalle rakennettua business- ja kauppakeskusta, hotelleja, rosoista ja vanhaakin on joukossa. Kaupunki alkoi lähentyä ja muutamat maanmerkit nousivat esiin, ortodoksikirkot kapeissa koloissaan talojen välissä, riemukaari on tärkeä, koska muistuttaa Bukarestin vanhasta ja myyttisestä Pariisi-linkistä, ja suuret ja leveät Bulevardit, jotka halkovat kaupunkia. Sekin on Pariisia, mutta myös kommunismia

Katuvalaistus yöllä on edelleen pimeää, itäistä. Silmiin pistää rakennustyylien koko kirjo 1800-luvun puolestavälistä tähän päivään. Nuhjuista, kunnostamatonta, mutta myös kunnostettuja helmiä. Ensimmäinen mielikuva: sekoitus Itä-Berliiniä, Sao Paoloa, Istanbulia. Lopulta Ceausescun palatsi piirtyy valaistuna horisonttiin, ja sen editse kulkeva kaupungin pääjoki ei anna mitään tukea kaupunkimaisemaan. Ensimmäisenä yönä näen unta Ceausescun viime päivistä ja ymmärrän jotain joulukuun 1989 Romanian vallankumouksesta – mikä jännittyneisyys, mikä pakokauhu kaduilla, kun kansanliike saapuu Timisoarsta pääkaupunkiin, ja presidentti C. puolisoineen otetaan kiinni ja lopulta teloitetaan.

Vierailu on siksi pakko aloittaa Vallankumousaukiolta, josta löytyy pääkaupungin ja maankin tarina pienoiskoossa. On elegantti ja eurooppalainen konserttisali Atheneum, on hienostohotelli, on entinen kuninkaanpalatsi, jossa nyt kelpo kansallinen taidemuseo ja mainio romanialaisen 1800-luvun taiteen erikoisnäyttely. On yliopiston kirjasto ja sen edessä juhlitun saksalaissyntyisen kuninkaan Carol I:n ratsastajapatsas. On Senaatti, kommunistisen puolueen entinen palatsi, jonka edessä vallankumouksen katutaistelut kulminoituivat. Nyt edusta on halkaistu ja alueesta tehty parkkipaikka sekä tila omalaatuiselle 1989 vallankumouksen muistomerkille. Se on yhdistetty tilataideteos ja memoriaalia, nyt suuret Romanian lipun värein koristetut seppeleet nojaavat monumentin joka osaan. Ne ovat pääsoin ministeriöiden ym. julkisen sektorin tuottamia.

Aukion ensivaikutelma on: hajanaista ja epäsymmetristä, uutta ja vanhaa sekaisin, keskellä Cretulscun kirkko aika yksin maisemassaan, taustalla kommunistista kerrostaloa. Alamme kävellä alas pitkin kaupungin pääkatua: Calea Victoirei, joka mutkittelee hieman ja yhdistää uutta ja vanhaa business- ja kulttuuri-Bukarestia. Tyylien kirjoa löytyy 1800-luvun pariisilaisarkkitehtuurista harmaaseen kommunistiseen tyyliin. Ensivaikutelma: harmaata, synkkää, kadulla korjaamatonta lunta, kuoppia, reikiä, kulkukoiria, muutama kerjäläinen jne. Päädymme lopulta Yliopistoaukiolle, jossa suuret joulumarkkinat. Vanha kaupunki (Old Town Lipscani) pitää sisällään pienehkön alueen, jossa vanhoja kunnostamattomia ja kunnostettuja rakennuksia, pääkadut: Selari, Smardan, paljon kapakoita, pubeja, kapakoita, kahviloitakin sisustettu.

Bukarestin historiallisen kaupunginmuseon vanhahtavasta näyttelystä mieleen jäävät kuvat kaupungintaloista ja pormestarierien vaalien vaaliliput 1800-l. lopulta sekä kaupunkikartat 1900-luvun alusta. Muutoin talo täytetty aikalaistaiteilijoiden taiteella – hyvin sekavaa – mutta vietämme tovin katsomassa 1989 vallankumouksen valokuvia. Kansallinen historiallinen museossa eli entisessä pääpostirakennuksessa ihailemme tovin Trajanuksen pylvään kopion fragmenttia ja muita roomalaisen ajan todellisia tai kopioituja muistoja, hautakiviä, talon –ja portinosia.

Romaniassa on pakko pohtia Kaakkois-Euroopan historiaa, jossa vauhtia ja vaarallisia tilanteita on riittänyt. Romania muodostettiin melko keinotekoisesti vahvojen maakuntien löyhästä liitosta, ja alku on vuonna 1859, kun Valakian (nyk Țara Românească) ja Moldavian ruhtinaskunnat yhdistyivät, saivat pian oman kuninkaansa ja lopulta Turkin sodan jälkeen kansainvälisen vahvistuksen itsenäisyydelleen Berliinissä 1878. Alueella on tuntunut Itävallan keisarikunnan vaikutus Bukovinassa pohjoisessa, Venäjän keisarikunnan ote Bessarabiassa ja Unkarin Transsilvaniassa. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Itävalta-Unkarin hajotessa ja Venäjän vallankumouksessa Bessarabia päätti liittyä Romanian kuningaskuntaan 1918. Trianonin rauhassa Transilvania siirrettiin Unkarilta Romanialle, jolloin Romania sai suuren unkarilaisvähemmistön

Suurin kaupunkikävelymme suuntautuu pitkin entistä Voittoisan sosialismin katua, nyt Bulevard Unii, matkan varrelle osuus jälleen monumentaalista uutta ja vanhaa, sosialistista ja globaalia. Bulevardi on todellinen suihkulähdekatu, joissa nyt vähemmän vettä ja enemmän jouluvaloja. Lopulta suoraan akseliin avautuu Kansojen palatsi eli nykyinen parlamenttirakennus, kaikessa huikeassa monumentaalisuudessaan. Koko rakennus levittäytyy moninkertaisesti maan alle, käytävin, ydinsuojin, monen kerroksen leveydeltä. Kaikkiaan 700 arkkitehtia ovat miettineet tarkasti sijainnin kaupunkikuvassa ja –maisemassa, symmetrisesti ja aksiaalisesti, nousevana, vaaleana rakennushahmona, joka vastustamattomasti vetää puoleensa. Suuruudenhullua, mutta samalla kiehtovaa!

Kolmantena päivänä on pakko sanoa: silmä alkaa tottua kaupungin monitasoisuuteen ja nähdä vivahteita. Mietin, miltä tämäkin pääkaupunki arkkitehtuuri-aarteineen näyttäisi, jos olisi saanut kehittyä ja vaurastua rauhassa, läntiseen tahtiin ja tapaan, porvaristoa ja keskiluokkaa kasvattaen. Mutta ei: yksipuoluejärjestelmä, ja siitä kasvanut diktatuuri tuhosi alleen paljon, paljon hyvä ja kaunista! Kuten aina Balkanilla ja Kakkois-Euroopassa (opin: Romania ei ole Balkania vaan Kaakkois-Eurooppaa..!) ruoka on hyvää, sitä tarjoillaan paljon ja hintataso on edelleen länsikukkarolle edullinen. Oiva matkakohde, suosittelen.

Ennen lähtöä piipahdamme Kansojen palatsiin sijoitettuun Modernin taiteen museoon, jossa kolme kiinnostavaa näyttelyä: tšekkoslovakialaisia elokuvajulisteita 1960-luvulta, saksalaisen valokuvaaja Angelica Platenin ”Please, No Photos” –koostenäyttely (lähinnä taitelijaystävien muotokuvia) ja romanialaisen subREAL–taideryhmän teoksia 1990-luvulta. Kännykkäni taustakuvaksi siirtyy teos, joka yhdistää Mona Lisan ja Draculan, romanialaisuuden ja eurooppalaisuuden. Hieman hätkähdyttävä teos osoittaa, että vanhoista myyteistä ei voi vapautua, mutta niitä tulee kriittisesti arvioida – alati!