Kiinassa osa I: Lohikäärmeen ja leijonan välissä

Syksyllä 2012 johtamani Kiinan ja Euroopan vuorovaikutus –luentosarja huipentuu opintomatkaan itse kohteeseen. Vein loka-marraskuun taitteessa 14 historian opiskelijaa viikon opintomatkalle Hong Kongiin ja Shanghaihin. Sain tartunnan toissa syksynä Pekingissä: on omin silmin nähtävä Kiinan valtava kasvu, muutos ja murros. Tavoittelen matkalla sitä, että nuoret ja vähän vanhemmatkin mukana olevat katsomme maailmaa ympärillämme omin silmin, oman kokemuksen kautta. Tarjolla matkalla on reilua suurkaupunkihenkeä: rutkasti pilvenpiirtäjiä, kauppakeskuksia ja kaikkialle lokeroituvia liikenneväyliä, massiivisesti ihmisiä ja identiteettien yhteentörmäyksiä. Mutta näemme myös ikiaikaista vanhaa kulttuuria, Euroopan ja Kiinan kohtaamista, hienoja museoita, tehokkaita liikennemuotoja, keskusvallan ohjausta, hyvin pukeutuneita kaupunkilaisia, palvelukulttuuria.

Kiina pakottaa pohtimaan uusiksi kaiken, eurooppalaisuuden perustan, länsimaisten arvojen ja oikeusajattelun kattavuuden. Samalla syntyy Janus-kasvoisuus: Kiinassa kelpaavat länsimaiset tuotteet, muoti, viinit, autot, teknologia. Kiinaan saapuessaan ne tosin tyhjenevät merkityksistään: porvarillisuudesta, makujen hienovaraisuudesta, sosiaalisesta moniarvoisuudesta, kauneudesta, eleganssista. Euroopan laatutavarat muuttuvat vain statusesineiksi, joilla ilmennetään valtaa, asemaa, sosiaalista menestystä. Kiinassa asuva tuttu kiteyttää kuvion facebokissa hienosti toteamalla, että kiinalaisten kansallispsyykessä on epäluottamus länsimaalaisia kohtaan. Silti kaikkea eurooppalaista ja amerikkalaista kopioidaan surutta. Länsimaalaisiin luetaan myös japanilaiset – vihapuhe on käsin kosketeltavaa.

Hong Kongin vanhassa vaakunassa (vuoteen 1997) olivat vastakkain leijona ja lohikäärme, välissään vaakunakentällä purjealuksia. Juuri siitä on kaupungissa kysymys, selviämisestä kahden maailman välissä. Pääkonsuli Annikki Arposen vastaanotolla Old Peake Roadin korkean kerrostalon 24 kerroksessa – josta on huumaavan urbaani näkymä yli merenkaulan – opimme, että nopean kaupunkimurroksen takaa pilkistävät perinteen kasvot. Hong Kongissa valtaa käyttävät edelleen ne kuusi perhettä, jotka tekivät omaisuutensa hämärissä oopiumkaupassa 1840-luvulla. ”What is good for the business, is good for the the city” – kuuluu näiden perheiden tunnuslause edelleen.

Siihen väliin mahtuu vain ohuesti perinteistä kansalaisjärjestäytymistä, puoluemuodostumista ja politiikkaa. Arponen ennusti vuoden 2012 jäävän Hong Kongin historiaan. Nyt on tapahtunut historiapolitiikan paluu ja brittisuhteiden uudelleenarvioiminen; kadun manifestaatioissa nähty jopa Englannin lippuun kääriytyneitä mielenosoittajia. Suhde Kiinaan on katkolla; keskustan Suuri Valtakunta ei enää tarvitse tätä erityishallintoaluetta samalla tavalla kuin 15 vuotta sitten. Raha, business, kapitalismi ovat löytäneet tiensä Kiinan muiden suurten kaupunkien kautta. Hong Kong on silti vauraan mielikuvan jättävä talouskeskus, jonka köyhät voivat pitkän brittiläishenkisen hyväntekeväisyystradition johdosta paremmin kuin vaurastuva, mutta talouden kriiseistä kärsivä keskiluokka.

Hong Kong- päivän aloitamme luennoilla kaupungintalossa (city hall). Moderni ja näkyvä rakennus suunniteltiin 1956 (brittiarkkitehdit Ron Phillips ja Alan Fitch) “kansainväliseen sodanjälkeiseen tyyliin”, kuten esitteissä kauniisti sanotaan. Moderni talolaatikko sijoitettiin sataman tuntumaan, samaan paikkaan missä aiemmin sijaitsi Hong Kongin valtakeskus eli HKSB, tuo julmetun keskeinen kaiken aasialaisen toiminnan rahoittaja Hong Kong/Shanghai Bank. Kaupungintalossa ei ole kaupunginhallintoa, sillä Hong Kong ei miellä itseään kaupungiksi, vaan hallintoalueeksi. Kun pidämme esitelmiä kaupungintalon tiloissa ja teehuoneessa, on helppo ymmärtää miksi: talo on musiikki- ja viihdekeskus sekä kirjastorakennus, kulttuurin tilaa!

HKSB:n uusi päärakennus puolestaan löysi kotinsa entisen kaupungintalon vanhalta paikalta, aivan keskusaukioksi vihityn Statue Squaren kupeelta. Arkkitehti Fosterin pankkiuudisrakennus muutti Aasian pilvenpiirtäjä-arkkitehtuuria ja on kaupungin todellinen maamerkki. Muutamat uudisrakennukset ja niiden vanhat nimet (esim. Hong Kong Club), kaksikerroksiset raitiotievaunut ja eurohenkinen vehreys kertovat squaren brittihistoriasta. Aukion ympärille ja vastakkaiselle rannalle levittäytyy uutta kaupallista- ja toimistorakentamista. Pilvenpiirtäjien väliin mahtuu muutama menneisyyden fragmentti: britti-imperialismia edustava Legislative Council Building sekä uusgoottilainen anglikaaninen katedraali. Tätä nykyä entisen Royal Squaren kuninkaalliset patsaat, mukaan lukien kuningatar Victoria, on siirretty syrjemmälle tai hävitetty. Kunniapaikan on saanut pronssiin valettu Sir Thomas Jackson, pankkiiri.

Hong Kong tunkeutuu iholle, kun kaupunkiin tutustuu lähemmin. Kaikki toimii, on puhdasta ja tyylikästä sekä aasialaista ja vilkasta samalla kertaa. Huippukauppoihin jopa jonotetaan. Ravintoloita on tuhansia ja ne ovat auki myöhään. Kaikkialle näkyvä yksityisyrittäjyys kukoistaa. Mitä vain on kaupan ja raha kepaa. Jossain pinnan alla jyrisee kiinalainen todellisuus. Leijona ja lohikäärme eivät vielä ole ottaneet toisistaan lopullista mittaa.