sunnuntaina, huhtikuuta 22, 2012

Lähidemokratiaa ja laulukirjoja

Kuluneella viikolla edistin kotiseutuaatetta urbaanissa miljöössä – useasti. Viikko sitten lauantaina juhlisti Kruununhaka-seura 50-uotisrta olemassaoloaan …niin Kruununhaassa. Kaupunginosayhdistykset ovat omalaatuinen suomalainen perinne; niiden toimintaa yhdistyy patrioottista sinivalkoisuutta, paikallista kiintymystä ja oikeaakin halua vaikuttaa kunnallispolitiikkaan. Pidin juhlapuheen ja korostin käsitteen ”kunta! merkittävyyttä. Kiinnostavinta oli juhlapaikka, Krunikan vapaamuurareiden kotikilta Liisankadulla, entisessä Karjalaisten osakuntien talossa.


Kuluneella viikonlopulla alustin Kauniaisten huvilakaupungissa puuterahakaupunkiaatteen juurista ja vertailin Grania Kulosaareen. Molemmat syntyivät vuoden 1905 suurlakon jälkimainingeissa: vaurastuva porvaristo pelästyi ”pahaa” kaupunkia ja pakeni idylliin, mutta toteutti siellä yrittäjähenkeä, oma-aloitteisuutta ja perhekeskeistä elämäntapaa. Kulosaaressa panostettiin kaupunkisuunnitteluun, Kauniaisissa hyvään yhteisöllisyyteen. Sen jälkivaikutus tuntuu edelleen itsenäisen kunnan vahvassa identiteetissä – Grani kaatuu vain jalat edellä kuntauudistukseen.
Sunnuntain sosiaalifoorumissa Arbiksessa pohdimme valtuustotoveri Ville Ylikahrin (vihr) johdolla Ajatuspaja e2 ja Vihreä Sivistys- ja Opintokeskus ViSiO järjestämässä paneelikeskustelussa lähidemokratian kohtaloa kuntauudistuksessa.


Kansalaiset kaipaavat osallistumista ja toimivaa lähidemokratiaa, mutta parantaako kuntauudistus demokratiaa vai pakeneeko valta kauemmaksi? Paneeliin osallistuvat kanssamme Etelä-Savon kyläasiamies Henrik Hausen ja Roihuvuori-seuran ja Dodo ry:n aktiivi Antti Möller. Vastaus oli: pakenee ja ei-pakene. Itse ilmoitin ”rakastavani kunnallispolitiikkaa” ja seisovani kansan- ja mielipidevaikuttamisen takana..


Lauantaina ESO:ssa oli hieno tilaisuus, kun osakunnan kuudes laulukirja julkistettiin. Panem & circenses VI on edeltäjänsä lailla oranssi-valkoinen ja tyylipuhdas osakuntatuote: hyvin tehty, älykkäästi koottu ja kulttuurihistoriaa henkivä. Osakunnassa laulettiin kirjaa läpi ja pohdittiin laulamisen merkityksiä sosiaaliselta, patrioottiselta ja kotiseutuaatteen kannalta. Tapahtumaan liittyi erityistä juhlavuutta, sillä viettiin (päivälleen) myös Uusmaalaisen laulun 100-vuotisjuhlaa.


Osakunta järjesti vuoden 1911 lopulla runokilpailun, jolla etsittiin Uudellemaalle omaa maakuntalaulua. Kansakoulunopettaja Kaarlo Terhin runo Uusmaalaisten laulu valittiin 19 runoehdotuksen joukosta. Palkintoraatiin kuului muun muassa Jean Sibelius, joka jo ennakkoon oli lupautunut säveltämään maakuntalaulun. Näin tapahtuikin lyhyessä ajassa. Päiväkirjaansa hän on merkinnyt tammikuun 21. päivän kohdalle: ”Olen kirjoittanut puhtaaksi Uusmaalaisten laulun kahtena eri sovituksena”. Sekakuorosovituksen lisäksi syntyi myös mieskuorosovitus. Laulu esitettiin ensimmäisen kerran Ylioppilaskunnan Laulajien kevätkonsertissa 21.4.1912.


Kaarlo Terhin tekstissä korostuu uusmaalaisen luonnon ylistys. Lisäksi kirjoittaja painottaa Uudenmaan erityisasemaa maamme kulttuurin, tieteen ja taiteen keskuksena: ”Uusmaa Suomen kruunussa on helmi kirkkahin” sekä ”tääll’ on Suomen pää ja sydän”, on viesti, jonka sadat ja taas sadat osakuntalaiset ovat vuosikymmenten varrella oppineet – täynnä ylpeyttä kotiseutuaan kohtaan. Näin on meillä tuotettu ”kuviteltua yhteisöllisyyttä” maakuntatasolla, tärkeää osaa suomalaisuudesta.