Professoreita...pohjalaisia... presidenttejä

Bulgariasta/Sysmästä paluun jälkeen tammikuu jyrähti käyntiin täysillä. Opetusta, oppimista, yliopistoasioita, kunnallispolitiikkaa, muita yhteiskunnallisia rientoja – tavanomaista päivän täytettä ja runsaasti muutakin pohdittavaa. Guggenheimiin palaan myöhemmin, jahka on poliittisen päätöksenteon paikka. Puoleni olen valinnut ja kantojani tulen piakkoin tälläkin palstalla täsmentämään.

Vaikka teen kaikkeni kuoriakseni ylenpalttista yhdistystaakkaa harteiltani, suostuin Professoriliiton Helsingin osaston vuosikokouksessa ryhtyä johtokunnan jäseneksi. Katson, että kaikki toimet, joilla edistetään kollegoihin tutustumista yli tiedekuntarajojen, tulevat mahtumaan aikatauluihini. Jännityksellä odotin ensimmäistä kokousta tammikuussa Akava-talossa Pasilassa. Eka kerta elämässä askelsin betoni & pronssi & marmoripohjustetussa ay-talossa, josta säteilee ihana 1980-luvun ökyhenki. Annettu nyt siis sormi ammattiyhdistysliikkeelle – pohdin, meneekö kohta koko käsi?

Liiton tila on 2-3 huoneen toimistokeskittymä pohjakerroksessa. Se ei ole mitenkään erityisen akateeminen, vaan puhtaasti teknokraattinen. Kirjahyllyssä matrikkeleita, Suomalainen nimikirja, Kalevala, Suomen säädöskokoelma, sanakirjoja, kansallisbiografiasarja, työsopimuslainsäädäntö –kirjoja, Helsingin yliopiston historia I-III, juomalaseja ja hyllyn päällä kokoelma viirejä, joista sentään löytyi akateemisia tunnuksia, klassisia pylväsaiheita, seppeleitä, soihtuja. Kokouksen esittelyaineistossa vilisivät sanat ”palkkapolitiikka”, ”etujärjestötyö”, ”työmarkkinatilanne” jne. Silti saunassa professorinaisten keskusteluaihe oli: ylioppilasjärjestöjen ja osakuntien inspehtoriroolin suunnaton ihanuus ja nuorten aktiivien kehuminen.

Vuosi alkoi historian merkeissä: käyntiin korkattiin Helsingin pääkaupungin 200-vuotis juhlinnan alkua, joka tapahtui mm arkkitehti C.L. Engelin työtä (ja kotielämää..) muistamalla; siihen liittyy näytely ja luentosarja, jonka raameissa minäkin kävin kertomassa arkkitehdin tunnetuimman tilakokonaisuuden, Senaatintorin, merkityksestä sosiaalisten ryhmäidentiteettien näyttämönä. Paikalla oli 200 hengen yleisö, lähinnä daameja, joita paikalle veti toinen luennoitsija, kartanoherra ja Armfeltin ”alter ego” Björn Wahlroos. BW:n lennokas esitelmä käsitteli kartanon omistamisen ihanuuksia & kurjuuksia; jälkimmäisiin kuuluvat mm. ihmiset, jotka haluavat tulla tutustumaan kulttuuriperintöön paikan päälle!

Yliopistohistoriallinen rupeama alkoi julkaisemalla viime viikonloppuna Etelä-Pohjalaisen osakunnan 100-vuotishistoria, Syrän kultaa, kieli kuin puukkoo, joka painavuudessaan ja koreudessaan ylitti tietenkin kaikki aikaisemmat. Julkistamisseminaarissa kuultiin puhetta (etelä-)pohjalaisuudesta ja osakuntien sosiaalisesta ja kulttuurisesta merkityksestä – paikalla oli edustava otos senioreita sekä yleisönä että seinillä roikkumassa muotokuvina. Itse istuin Ilmari Kiannon tuiman katseen seivästämänä eturivissä... korostin pikku puheenvuorossani yo-elämän suurta kasvattavaa merkitystä sosiaalisen pääoman tuottajana ja sitä, että Helsinki jättää kaikkiin opiskelijoihin vahvan jäljen. Tai oikeammnin: puolustin Helsinkiä, joka EPO-perinteessä on ”paha ja vihattava” kaupunki, aidon talonpokaisen ja alkuperäisen maaseudun vastakohta.

Viikolla julkaistiin myös lahjakkaan oppilaan ja väitöskirjan tekijän Rose-Marie Peaken Cargotec Oyjille tekemä kirja Huvilakatu 1:n historiasta. Talo on tullut tunnetuksi kaupunginjohtaja Eric von Frenckellin kotina ja tämä tyttären Vivica Bandlerin kulttuurikehtona. Nyt se on yrityksen pieteetillä kunnostamaa edustustilaa. Opettajan suurin ilo on nähdä, kuinka omat opiskelijat lähtevät omilla siivillään lentoon, tekevät hommia hienosti ja pärjäävät. Rottinkia oli rinnassani!

Viikon jännitysnäytelmä koski tietenkin presidentinvaaleja. Mikä show sunnuntai-iltana! Hyvät ehdokkaat putosivat, hyvät menivät jatkoon. Puolustan presidenttiä instituutiona. Presidentti on sekä symbolinen johtaja, ylipäällikkö että valtion päämies: kaikissa tehtävissä mukana myös ripaus poliittista johtajuutta. Mikään yhteisöinstituutio, eduskunta, valioneuvosto, ei pysty korvaamaan presidenttiyteen (parhaimmillaan) liittyvää arvovaltaa, kokemusta ja osaamista.

Normaalioloissa poliittinen hallinto pyörii jengoissaan, mutta kriisiaikoina tarvitaan poikkeusosaamista. Oma historiamme osoittaa, että kriisikäyttämistä ei voi ennakoida – eikä kriiseihin liittyvää johtajuutta! Siksi poliittinen järjestelmä tulee pitää laajana ja joustomahdollisena.

Nyt käynnissä oleva vaalikamppailu on modernin ajan gladiaattoritaistelua. Tv tuottaa tärkeää viihdejohtajuutta, johon liittyy kyky säilyä täyspäisenä kampanjassa. Presidentin tärkeimmäksi valintakriteeriksi tuntuu nouseva sitkeä noste, puristeensietokyky ja hermopaineistuksesta selviäminen. Ne ovat suomalaisen itseymmärryksen ytimessä olevia poliittisia ominaisuuksia. Siksi asetuin kuluneella viikolla Pekka Haaviston taustatukijaksi.