Tietoa, taitoa ja kunnallispolitiikan kulttuuria

Loppuvuosi häämöttää – kiire hellittää? Periaatteessa kyllä, mutta vielä viime viikolla mentiin täyttä häkää Helsingissä eteenpäin… Opetus on nyt päättymässä. Sain sympaattista palautetta ”Maku, muoti, tapakulttuuri” – luentosarjasta ja Helsinki-kurssista, jossa yhdessä kollegojen Pia Olsson ja Anja Kervanto Nevanlinnan kanssa ohjeistimme opiskelijoita, jotka ovat kiinnostuneita tuotteistamaan Helsingin historian osaamistaan. Molemmilla kursseilla ”palkkiona” on ollut innostuneita nuoria. Tunnen paikoin vanvasti, että opetuksessa ja kasvatuksessa yliopistotyön ydin – ainakin minulle!

Samoin valmiiksi tulivat syksyn osalta gradu- ja tohtoriseminaarit. Työt etenevät molemmissa, ja graduja tullut vuoden aikana mukava määrä, korkeakouluvirkamiesten huolesta huolimatta. Uudehko kulttuurin, historian jne. suurlaitoksemme juhlisti vuoden päättymistä aivan mainioilla pikkujoulujuhlilla, jossa alkoi jo esiintyä jotain, jota voisi kutsua nimellä ”yhteishenki”. Sellaiseen päästään, kun joku/jotkut panevat itsensä likoon ja muilla on hauskaa…heidän kustannuksellaan!

Opetus on kivaa, mutta sen suunnitteluun menee paljon aikaan. Tänä syksynä on omien kirjallisten töiden tekeminen jäänyt vähäisemmälle. Syksyn konferenssi- ja seminaarimatkoista on jäänyt hyviä ideoita, joiden toteuttamiseen tuntuu jäävän yhä vain heikommin aikaa.. Joulu-tammikuussa häivyn tavanomaiselle kirjoitussessiolleni Sysmään. Suunnitteilla on kaksi kirjahanketta ja erinäisiä artikkeleita, tällä kertaa niiden kohdelukijat tulevat Kiinasta ja Japanista….

Kunnallispolitiikka jatkui vielä männä viikolla täysin palkein. Keskiviikkona päätettiin muun maussa Helsingin varsin monipuolisesta kulttuuristrategiasta ja Vallilan joukkoliikennekadusta. Asukkaat ja monet helsinkiläiset olivat poikkeuksellisen aktiivisesti liikkeellä vastustamassa ronskia hanketta, jolle itsekin (ja ryhmämme..) antoi jyrkän tuomionsa. Koko tiistai meni sähköpostipalautteisiin vastatessa. Olen myös käsittelyn eri vaiheissa mm ollessani kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen, julistanut viestiä, että bussikatu ei ole välttämätön.

Olemme ryhmänä tehneet työtä sen puolesta, että Vallilanlaaksoon saataisiin korkeintaan kevyt raitiotierata, jota ei voi pintarakenteensa vuoksi käyttää muuhun ajoneuvoliikenteeseen. Vain siten saatettaisiin säilyttää keskeisen, tärkeän ja suositun lähivirkistysalueen luonne ja merkitys virkistysalueena.

Tästä valtuustossa puhuttiin tunteja: vaikka Kumpulan ja Pasilan väliset joukkoliikenneyhteydet nyt ovat luvattoman huonot, olisi tilanteeseen olemassa hyviä ratkaisuja ilman massiivista katurakentamista. Tällaisia haluja ei toistaiseksi ole löytynyt – jutusta on kasvanut sekava arvovaltakiista, jossa vastakkain ovat kaupunkilaisten tahto ja toiveet, suurten puolueiden (kok, sdp) ja viranomaisten intressit. Lopputuloksena nähtiin äänestys, joka päättyi harvinaisen tyylikkääseen kokoomuksen- ja sosialidemokraattien ”betoniakselin” paluuseen.

Tuo akseli, jonka voimin helsinkiläistä kunnallispolitiikkaa on veivattu kohta sata vuotta, on jykevästi ajanut kahdet suuren intressiryhmän – porvareiden ja työväestön – makumaailmoja yhteen. Sen voimin harmonisoitiin 1920-luvulla vapaussota-kansalaissodan avaamat haavat. Sen avulla torjuttiin 1940–1960-luvuilla kommunistien poliittinen vyörytys. Kok-sdp hävitti vanhan Helsingin ja rakensi uutta – akselin komein synteettisen yhteistyön kaupunkimaisemaa on Merihaka.

Itse asiassa, koko Helsingin moderni historia on näiden kahden puolueen virtaviivaisen maailmankuvan julkituloa. Porvari tahtoo säästää, raapii tehoa ja tuottavuutta kaikesta. Demari haluaa nykyaikaa, edistystä ja kehitystä – näistä perusarvoista on tuotettu kunnallispolitiikan määräenemmistöjä ja rakennettu uutta pääkaupunkiin….niin..pääasiassa todellakin raudasta ja betonista, jota molemmat poliittiset ryhmät tuntuvat rakastavan. Kokoomuslaiset, koska heillä on kätensä rakennusteollisuudessa; demarit, koska heidän hallussaan ovat olleet suuret rakennusliikkeet ja muut suurintressiryhmät..

Nyt siis 16.12. valtuustossa – ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen – ryhmäkuri piti suurissa puolueissa ja saatiin kok-sdp –värisuora. Se enteilee hyvää sopuisuutta (lue: lehmänkauppoja..) muissakin keskeisissä kysymyksissä, kuten uuden apulaiskaupunginjohtajan vaalissa. Likaista peliä, sanoisin, ja helsinkiläisten äänestäjien tahtoa halveksien. Vihreiden ja meidän muiden valta ei riitä betoniakselin kaatamiseen..vielä!