Aika ja aine – raha ja luokka

Viime viikot ovat juosseet lujaa alta pois – uutta opetusta järjestetty, apuraha-anomuksia kirjoitettu, kunnallispolitiikkaa hoidettu, on vierailtu Oslossa pohtimassa kansakunnan rakentumista ja paikallisen yliopiston 200-vuotisen olemassaolon linkittymistä. On käyty Tuusulassa avaamassa kansanväliselle naisjoukolle suomalaisuuteen liittyviä myyttejä –tilaisuus päättyi iloiseen eurooppalaiseen yhteislauluun Krapihovin komeassa salissa. Eurosta viis’, sillä samansieluisuus yhdisti daameja tavalla, josta sydämellisyyttä ja sisaruutta ei puuttunut!

Porvoossa piipahdin esittelemässä kaupunkien imagorakennuksen historioita ja nykynäkymiä. Tärkeintä oli valaa uskoa kotijoukkoihin – meillä suurin ongelma liittyi siihen, ettei olisi mitä vieraalle näyttää. Sitä kyllä on, mutta helppo vaatimattomuus ja ”eihän meidän nurkissa nyt mitään ihmeellistä ole” –asenne. Erityisen hyvin moinen asenne kukoistaa ihanissa puukaupungeissamme ja maaseudun kirkonkylissä eli paikoissa, joilla juuri olisi paljon esiteltävää..!!

Yliopiston Studia generalia –työryhmässä käytiin viikolla kädenvääntöä siitä, kumpi on olennaisempaa ihmisen itseymmärrykselle: aineen vai ajan olemassaolo? Luonnontiedepuolue hyrisee mielellään sen paradigmaattisen ajattelun lumoissa, että historiantutkimus ja ”muu humanismi” on löysää epätiedettä. Todellinen totuus löytyy fysiikan, kemian, biotieteiden jne maailmasta. Kaupungin parhaat aivot istuvat työryhmässä, joten en valita, kun tätä keskustelua käydään ja puolustan ihmisen kulttuurisen ja sosiaalisen identiteetin tutkimisen tarvetta ajassaan ja paikassaan.

Itse johdin Studia Generalia –luentojen puheita torstaina 3.11.2011. Professorit Martin Romantschuck ja Jukka Kola käsittelivät kumpikin ”ainettaan”, edellinen jätehuollon ajankohtaisteemoja ja jälkimmäinen bioenergian uusi mahdollisuuksia. Ilahduttavaa, että Porthanian suuri luentosalin oli lähes täynnä ja fiksuja kysymyksiä esitettiin. Juuri tätä tieto ja tiede parhaimmillaan on: vuorovakuutusta ja vaikuttamista. Kunpa yhä useammat tutkijat uskaltautuisivat rohkeammin julkisuuden vaativille areenoille..!

Aineen ja ajan lisäksi on pohdittu viikolla rahaa, kun verotiedot taas julkistettiin. Monia (rikkaita?) ärsyttää moinen tapa – itse muistan vielä kunnon painotuotteenkin, kun verohallinto vuosittain julkaisi hyvätuloisten listat. Itse kannatan näissäkin asioissa avoimuutta ja läpinäkyvyyttä; se luo pohjaa yhteiskunnalliselle luottamukselle. Jos tiedot salataan, toimittajat ym kiinnostuneet ne kyllä esiin kaivavat, ja silloin haarukka tökkii hyvätuloisia kipeämmin.

Yhteiskunnallinen ilmapiiri on 2000-luvulla suosinut vaurauden näyttämistä avoimesti. Samalla tulo- ja varallisuuserot ovat rävähtäneet silmille. Lehdissä raportoidaan suurituloisten miljoonapalkoista: huipputuloiset saivat ennätysmäärän osinkoja, yritystensä myyntivoittoja ja muita pääomatuloja. Tuhat eniten ansainnutta suomalaista on kasvattanut oamisuuttaan. Eliitin kärki on kapea ja itseriittoinen, uusia nimiä mahtuu harvakseltaan mukaan. Varakkaiden kansalaisten harjoittama osaava verosuunnittelu on synnyttänyt maahan valtavia omaisuuksia. Samalla kuilu pääoma- ja tuloveroa maksavien kansalaisten välillä on kasvanut.

Rahasta puhutaan nyt 2000-luvulla avoimesti. Puhe hyvinvointiyhteiskunnasta esti pitkään näkemästä sosiaalisia eroja ja eriarvoisuutta. Siksi kysymys luokkien paluusta on noussut ajankohtaiseksi. Kertomus luokattomasta Suomesta on ollut vahva myytti ja ehkä siksi luokka näyttää menettäneen merkityksenä hallitsevana elämänkokemuksena. Tilalle on tullut erilaisia yhteiskunnallisia kokemuksia ja ”identiteettejä”.

Sosiaalisen taustan rinnalla vaikuttavat globaalit haasteet, ympäristöasiat, sukupolvi, sukupuoli ja etninen tausta. Kuten luokkatutkijat korostavat, puhe luokista on monimutkaistunut kaikkialla Euroopassa. Euroopan unionin poliittisista tavoitteista on puuttunut sosiaalinen ulottuvuus: EU:sta on tehty luokaton, vaikka eurooppalainen todellisuus ei sitä ole. Onko tässä EU:n ongelmien eräs alkusyy?