Suvorovin jalanjäljissä

Venäjän marsalkka A. V. Suvoroville omistetussa kunniamuseossa Pietarissa saan huippuoppaan. Mies tuodaan eteeni, kun kassalla pyydän erikseen ”audioguidea” käyttöön. Sellainen on innovoitu pietarilaisiin museoihin, pelastamaan paikalliset ikävältä vieraan kielen puhumiselta. Audioguide kaulassa roikkuen voi kuunnella huippubrittienglannilla puhuttua tarinaa suosituissa museoissa. Nyt ei ole konetta käytössäni, vaan saan elävän ja puhuvan oppaan, joka habitukseltaan on Atso Almilan ja Leif Segerstamin ristisiitos.

Ei mikään sotaveteraanien ideaalityppi, siis, mutta mikä asioiden hallinta ja innostus! Kävelemme kaksin Suvorovia lähes pari tuntia, ja tilaa on sentään vain noin suuren koulun juhlasalin verran. Kyseessä on Taurian puistoa vastapäätä oleva, Suvoroville erityisesti omistettu kansallishenkinen kunniarakennus, jonka vihki käyttöön keisari Nikola II vuonna 1904. Lähellä on muita kasarmirakennuksia, muun muassa Chevalier kaartin tilat ja Preobrasneskajan kirkko ja aukio. Suvarov-museo oli ensimmäinen laatuaan omana aikanaan, ja siksi kiinnostava museologian kannalta. Ja historiapolitiikaltaan. ”Imperiaalinen ja uskonnollinen” Suvarov ei aluksi ollut kommunistien suosiossa Neuvostoliitossa. Käänne tapahtui Leningradin piirtyksen aikana, jolloin tarvittiin sankariesikuvia ja Suvorov sopi siihen(-kin) roolin. Viime vuosinaan eli 1951 Stalin avatutti museon, tosin keiasri-ideologiasta puhdistettuna kertomuksena sotilasankaruudesta.

Linkki yhteiseen historiaamme löytyy museosta oitis: ns. Kaakkois-Suomen linnoitusjärjestelmä on venäläisten Suvarovin johdolla Suomeen 1790-luvulla rakentama linnoitusketju, jonka tehtävänä oli suojella Pietaria ruotsalaisten mahdolliselta hyökkäykseltä. Se tapahtui tietenkin sulkemalla Pietaria kohti kulkevat tiet, joiden risteyskohtiin sijoitettiin uusia linnoituksia. Myös vanhoja vahvistettiin myötäilemään uudempaa linnoitusarkkitehtuuria. Kaakkois-Suomeen nousi näin kolmesta linnoitusketjusta muodostuva vankka linnoitusjärjestelmä: sisimmän muodostivat Pähkinälinna, Kronstadtin linnoitus sekä Viipurin ja Käkisalmen linnat. Toisessa linnoitusketjussa olevivat Haminan, Taavetin ja Lappeenrannan linnoitukset ja uloimpana rajan pintaan rakennetut uudet linnoitukset sekä Olavinlinna. Venäjän laivaston liikkumiskykyä Saimaalla parannettiin rakentamalla Lappeenrannan ja Savonlinnan väliselle vesireitille Suvorovin sotakanavina tunnetut neljä avokanavaa. Venäjän Saimaan laivaston tykkiveneet tulivat alueelle.

Suvorovia harrastetaan siis Suomenkin matkailussa, mutta Suvorov-kultti on tärkeä osa Venäjän tämän ajan itseymmärrystä ja sillä on luja pohja. Jokainen moderni kansakunta tarvitsee sankarikertomuksensa, ja eurooppalaisessa historiassa kertomukset liittyvät usein sotiin, vapaustaisteluihin tai vallankumouksiin. Niin Suvorovinkin kohdalla, ja taustalla on lisäksi luokkaretkikertomusta, maaseudun kotijuuria (ja paluuta) sekä verkottumista muun muassa Pietari Suureen isän kummiaseman kautta. Suvorovin maine kasvoi Euroopan sotatantereilla, erityisesti Preussia vastaan, sitten Puolassa, Mustalla Merellä, Krimillä ja Kaukasuksella sekä kahdessa turkkilaissodassa, joissa Venäjä sai eteläis-merellisen sillanpääasemansa. Suvorov komensi Venäjän ja Itävallan armeijoita voitokkaan Italian ja Sveitsin Alpeille suuntautuneen sotaretken aikana vuonna 1799.

Tämä kaikki näkyi Suvorovin titulatuurissa: hän oli Rümnickin (Romania) ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan kreivi sekä Sardinian ja Italian prinssi. Hän saavutti korkean generalissimuksen arvon neljäntenä ja viimeisenä Venäjällä. Hänen kunniakseen on maalattu tauluja, pysytetty muistomerkkejä (Sovorov seisoo ja ratsastaa sotapäällikkönä, Herkuleena ja Mars-jumalana), nimetty kaupunkeja ja katuja sekä kirjoitettu näytelmiä ja kirjoja. Hän on sotataidon mallimies ja sotilaskasvatuksen esimerkkihahmo yhä tänään, oppinut ja kielitaitoinen eurooppalainen, aito patriootti ja johtajahahmo. Vaikka Suvorov kuoli vuonna 1800 keisari Paavalin marginalisoimana, aloitti kultinluomisen jo Aleksanteri I. Sittemmin jatkajia löytyi veteraanien, hallitsijoiden ja muiden mahtimiesten taholla.

Kaikki tämä ja paljon muuta avautui kietovalla museokierroksella Pietarissa olon viimeisenä kokopäivänä. Vitriineihin on asetettu taitavasti esille Suvorovin aseita, sotasaalita ja univormuja, kotiesineitä, kirjeitä, dokumentteja ja kunniamerkkejä sekä pilapiirustuksia, maalauksia ja pienoisveistoksia (pohdin: miten ihmeessä kaikki tämä esineistö on säilynyt järjestelmien muutoksissa...?). Näyttelyn kruununa ovat lasikaapit, joissa on taitavasti maalattuja tinasotilaita taistelukohtaukssissa. Erityisnäyttely on tehty Sovorovin Puolan-operaatioista. ”Halusimme näyttää puolalaisille oman version tapahtumahistoriasta”, kertoo oppaani, enkä tässä yhteydessä mene puolalaisten versioon…. Mieleen jäivät osmannien aseet, sotasaalista turkinsodista: "Kauniita aseita, kyllä", selittää oppaani, "mutta ampumaominaisuudet ovat huonommat..."

Museo on palautettu keisarilliseen asuunsa viimeistä piirtokirjoitusta myöten. Uusinta uutta on presidentti Medvedevin lahja, historiallinen miekka jonka on kotiintuliainen Sveitsin valtionvierailulta 2009. Muuta siitä ja muusta Venäjän uudemmasta historiapolitiikasta joskus toiste. Yksi on ja pysyy: sotamuistot ja -museot sekä taistelutantereet ovat nationalismin ytimessä kaikkialla Euroopassa ja muuallakin maailmassa!