Pioneeripuiston äärellä

Istuin Belgradissa Pioneeripuiston äärellä, hotelli Excelsiorin ensimmäisessä kerroksessa. Ulkona sataa. Ikkunasta aukeaa kappale jykevintä Belgradia, vallan ja kulttuurin maisemaa. Pioneeripuiston komeanvihreät lehtipuut kätkevät taakseen teiden risteyksen, johon rajautuvat historialliset kadut: Bulevar kralja Aleksandra, Kralja Milana, Kneza Miloša ja Dragoslava Jovanovića. Alkujaan linnan puistona toiminut viheralue on pieni helmi, kuten moni asia Serbian pääkaupungissa. Ikkunastani näen tunnetun maamerkin, Tyttö ja muki -veistoksen. Se sijaitsee keskellä juuri kunnostettua Aalto-vaasin muotoista, punakivistä, kuuden suihkulähteen muodostama kokonaisuutta.

Oikealla näkyy Serbian parlamentti, puiston takana häämöttää Kuninkaanlinnan (nykyään Belgradin Kaupungintalo) ja sen rinnalla presidentin linna. Puistoon kuuluu myös Nobel-kirjalija (1961) kunniaksi komistettu Andrićev Venac, pieni kadunpätkä, jolla sijaitsee Ivo Andrićin näköispatsas ja kotimuseo. Valokuvata ei näitä maisemia saa. Pieni seurueemme saa vastaansa kohteliaan poliisin estoyrityksen, kun yritämme dokumentoida kulttuuriympäristöä. Presidentin palatsin tummat virka-autot markkeeravat paikan politiikkaa vuonna 2011.

Tämäkin puisto kertoo Serbian monimuotoisesta historiasta. Vanha kuninkaanpuisto avattiin yleisölle, muurit purettiin ja siitä tehtiin Pioneeripuisto (Pionerski Park) sosialistisen Jugoslavian aikaan. Andrićin kotimuseo on neljännessä kerroksessa, vauraanoloisessa funkkishenkisessä porvaristalossa. Kirjailijan ikkunasta näkyy sama vehreä puisto, mutta toiselta puolen. Kuten aina pikkuisissa museoissa, täälläkin soitetaan ovikelloa ja sisään päästää siro ja herttainen noin 65-vuotias nainen, kodin hengetär. Saamme kädestä pitäen opastusta kolmeen näytteillä olevaan huoneeseen.

Ensimmäisen keskipisteenä on Andrićin suurlähettilään univormu ja siihen kuuluva matka-arkku. Tyhjää huonetta kiertää lasivitriini ja niiden taakse on sijoitettu kirjailijan elämäkertomus. Ivo Andrić oli aito jugoslaavi ja serbokroatian kielen puolestapuhuja, jonka monipolvinen tuotanto muodostuu romaaneista, novelleista, lyriikasta ja esseistä. Hän kasvoi Bosniassa, aloitti kirjoittamisensa kroatiaksi, mutta Serbien, Kroaattien ja Sloveenien kuningaskunnan perustamisen jälkeen vaihtoi kirjoituskielensä Ekavian murteeksi jota pidetään leimallisesti serbikielenä. Elämää kuvaavasta kuvagalleriasta mieleen jäävät Jugoslavian kuninkaan myöntämät komeat diplomaattipassit. Andrić toimi 1920- ja 1930-luvuilla diplomaattitehtävissä. Toisen maailmansodan alkaessa hän työskenteli lähettiläänä Berliinissä. edellisen kerran kohtaisin hänen nimikirjoituksensa Berliinin syksyn 2010 suuressa Hitler –näyttelyssä, valtakunnankanslerin vieraskirjassa.

Jugoslavian saksalaismiehityksen aikana lempikirjailijani eli puutteessa ja vetäytyi syrjään kirjoittamaan kolmiosaista bosnialaistrilogiaansa. Sen pääteos Drina-joen silta on suurenmoinen kuvaus bosnialaisen kaupungin kasvusta ja kehityksestä neljän vuosisadan aikana. Valokuvakertomus kotimuseossa huipentuu kultaisiin vuosiin 1950- ja 1960-luvulla. Andrić sopeutui lopulta Titon Jugoslaviaan, anoi kommunistisen puolueen jäsenyyttä, kävelee Kalemagdanin muistomerkkipuistossa, osallistuu Neuvostoliiton kirjailijavierailuun, saa tunnustuksia, palkintoja ja kunniakirjoja ja –tohtorin arvoja, joista Ruotsin Akatemian myöntämä on keskeisellä paikalla. Viimeinen kuva vuodelta 1974 Belgradin kirjailijamatineasta näyttää siltä, mitä hän olikin: hyvin pukeutuneelta vanhenevalta, viisaalta, sivistyneeltä ja oppineelta mieheltä. Kodin taideteokset, tumma nahkasohva, vanhat Belgradin kartat ja antiikkiesineet kertovat sukupolvesta, joka edusti unelmaa paremmasta Euroopasta – ja koki sen murentumisen.

Andrićin kyynisiä sitaatteja lainataan tiheästi mietekirjoissa ja blogien mottoina. "Jumala varjele meitä maineelta, kuuluisien henkilöiden vierailulta ja suurtapahtumilta" (kirjasta Konsulit). Jugoslavian hajoamisen jälkeen alueen kirjallisuuspiirit ovat käyneet kamppailua siitä, kenelle Andrić kuuluu. Belgrad on pääkaupunkina yksi voittajista; Jugoslavian kuninkaan lähettiläs kirjoitti maansa historiaa, asui ja eli viimeiset vuosikymmenet kaupungissa. Täällä ovat hänen muistonsa voimakkaimmat vaalijat. NATO:n pommitusten aikaan avattiin Serbian Tiede- ja Taideakatemiassa kirjailijan 25 sinetöityneenä pidetty laatikko. Sen lukuisat muistiinpanovihot saatiin ensimmäistä kertaa tutkijoiden käyttöön.

Takana on viikko Serbiaa ja Makedoniaa Helsingin yliopiston Euroopan historian opiskelijoiden kanssa. On puhuttu muun muassa ristiretkistä, linnoituksista, kaupunkikulttuurista, Titosta, partisaaneista, Kosovo Poljesta, Aleksanteri Suuresta ja Äiti Teresasta. On saatu mahtavia kokemuksia, hyvää ruokaa ja runsaasti paikallista vieraanvaraisuutta. Palaan muihin teemoihin myöhemmin.