Jalkatyötä, jalkatyötä!

Blogi toisensa perään täyttyy vielä viikon ajan vaaleista. Ehdokkaan työ täyttää ajatukseni täysin. Viime viikkoina olen tuntenut syvää rakkautta pikku jalkojani kohtaan; ne ovat uupumatta seisseet, juosseet, kävelleet, kiitäneet ja kaartaneet paikasta toiseen. Nämä vaalit tarjoavat ehdokkaille lukuisia unohtumattomia elämyksiä. Monet yhdistykset ja järjestöt, koulut ja oppilaitokset, yritykset ja seurat ovat aktivoituneet järjestämään vaalitilaisuuksia, keskustelutapahtumia ja suoranaisia tempauksia ja jippoja.

Viime viikolla jalat veivät minut Tukholmaan, kahteenkin vaalitilaisuuteen. Toisen järjesti Pohjoismainen Neuvosto entisessä hienossa Norra Latin –koulussa (nyt rakennuksessa on Tukholman kaupungin kurssikeskus…!). Paikalla oli salillinen kansainvälisiä kirjeenvaihtajia, ruotsalaisia politiikan ja median vaikuttajia sekä suomalaisia toimijoita. Meitä oli edustava joukko kunniallisia ehdokkaita (Kaj Bärlund, Anna-Mari Virolainen, Ville Niinistö, Ulla-Maj Widerroos), mutta mediashow pyöri kuitenkin ruotsinsuomalaissyntyisen ehdokkaan Marko Kulpakon (pers) ympärillä.
Sama kuvio toistui illalla Suomen Tukholman instituutissa, jossa jouduimme Radio Sisun ja ruotsinsuomalaisten tentattavaksi. Kiinnostava tilaisuus, joka pani pohtimaan alati muuttuvia suomalaisidentiteettejä Ruotsissa.

Tukholma jälkeen jalkani ovat kantaneet minut moniin vaalipaneeleihin, parhaassa vauhdissa niitä on ollut kaksi päivässä. Unohtumattomia keskusteluhetkiä on koettu muun muassa Hanasaaren monikulttuurisuuskeskustelussa, johon osallistui muutama maahanmuuttajataustainen ehdokas ja jonka aikana itsekin korostin omaa asemaani ”maahanmuuttajan tyttärenä”, so. viipurinsaksalaisvenäläisen isäni tyttärenä. Syvälle taiteen yhteiskunnalliseen rooliin puolestaan pureuduttiin myös kirjailijajärjestö PENin vaalikeskustelussa keskiviikkona Kirjasto kympissä. Taiteen ja kulttuurin teemat nousivat esille Helsingin Taitelijaseuran paneelissa seuraavan päivänä, jolloin pääsin myös herrojen kamariin eli Vanhalle pohtimaan NATO:n salaisuuksia.

Jalkaparat juoksivat edellisellä viikonlopulla ylös ja alas Itiksen kauppakeskuksen pitkää käytävää, lukuisia rullaportaita ja toritiloja. Kauppakeskuksen oma paneeli pidettiin Bulevardilla ja siihen osallistui lisäkseni koko joukko politiikan helsinkiläistä kärkeä. Juontajana toimi kokenut tv-kasvo Jone Nikula, jonka rautainen juonnon ammattitaito paistoi läpi; Nikula veti monipuheista joukkoa kuin kersantti alokkaita. Me olimme hiljaa kun Jone jakoi kysymyksiä, puheenvuoroja ja pani meidät pohtimaan: mikä filmi kuvaa parhaiten Suomea vaalien jälkeen? (Oma vastaukseni: Uuno Turhapuro armeijassa…tarvitaan nokkeluutta ja kuria ja jermuhenkeä..)

On pakko sanoa: koko tämä vaalirumba on ollut mahtava oppimisprosessi! Kun iltaisin roikutan väsyneitä tutkijanjalkojani seinää vasten, voin vain huokaista: tänäänkin on tullut opittua yhtä ja toista uutta ihmisistä, yhteiskunnasta ja 2000-luvun ilmapiiristä. Vaaliehdokkuus on poikkeusaikaa ihmisen elämässä: se on intensiivistä, voimia ja energiaa kuluttavaa 24/7 –aikaa, joka samalla antaa ja pakottaa menemään syvälle aikaan ja ilmiöihin. On pohdittava kantojaan, kyettävä muotoilemaan vastauksia, väittelemään ja keskustelemaan. Tällä kierroksella olen ollut mukana osaavien poliitikkojen peesissä. Kiitos Tuija Brax, Erkki Tuomioja, Sirpa Puhakka, Silva Modig, Outi Alanko-Kahiluoto, Sanna Perkiö, Pekka Haavisto, Osku Pajamäki ja monet muut kykenevät poliitikot antoisista keskusteluista.

PS Uskoni kansanvaltaan on tänä keväänä vahvistunut! Demokratia edellyttää määräenemmistöjä. neuvottelua ja kompromissikykyjä. Se edellyttää politiikkaan kyvykkyyttä. Monet ehdokkaat ovat uusia kykyjä. Toivottavasti suomalaiset antavat uusille kasvoille mahdollisuuden..!