Guggenheim ja Mannerheim?

Aina kun pohjoisen masennus iskee, maistelen ukrainalaisen ystäväni Igorin Helsinki-kommenttia. Hän saapui tänne tutkijan vakanssille muutama vuosi sitten suoraan Tukholmasta, seisoi Senaatintorilla ja huokaili: ”Täällä Helsingissä tuntee, että suuri maailma avautuu joka puolella. Teillä on suurenmoinen sekoitus erilaista arkkitehtuuria, rakentamista ja kaupunkitilaa. Näkee, että ollaan monen ilmansuunnan risteyksessä. Tukholma on kaunis, mutta pikkukaupunkimainen…”

Mitä siihen enää voisi lisätä? Että periferia ja pohjoinen ilmansuuntana ei aina merkitse takapajuisuutta – ulkopuolinen näkee paremmin, mikä arvo tällä kaupungilla on, mitä merkityksiä se pitää sisällään. Juuri tämä: idän ja lännen kohtauspaikka. Monessa mielessä kiehtova kokonaisuus. Persoonallinen. Omalaatuinen. Joka suuntaan virtaava. Tulevaisuuteen kurkottava. Sellaiseksi minä kotikaupunkini koen.

Kaksi museouutista pysähdytti menneellä viikolla. okin aika sitten saimme kuulla, että Kulttuurien museo on saamassa 2013 lapun ovelleen entisessä tennispalatsissa – rahat eivät riitä esittelemään yleisölle Kansallismuseon suurenmoisia kaukomaiden kokoelmia, joita tieteen omat tytöt ja pojat ovat maapallon eri puolilta keränneet, eräänä keihäänkärkenä G. Mannerheimin Aasian-matkan 19061908 runsas esineistö. Museolla on harvinaislaatuiset kokoelmat maailmanlaajuisesti ajatellen, muttei tiloja niiden esille panoon. Kulttuurien museo on rakentanut ennakkoluulottomasti hyviä erikoisnäyttelyitä kaikkien ihailtavaksi Helsingin keskustaan. Kokoelmissa näkyy juuri Suomen asema "idän ja lännen" solmukohtana.

Sitten: onnea meille ja heille eli Helsingille ja Guggenheimeille! Viime viikon suuri uutinen oli tärkeä avaus ja mahdollisuus päivittää helsinkiläistä taidemuseotoimintaa laajemmin 2100-luvulle. Soisin, että naitettaisiin taide ja kulttuuriperintö, so Guggis ja Kulttuurien museo. Mannerheim & Guggenheim olisivat jotain todella uutta museokentässä, jonka sektoripohjainen jako edustaa 1800-luvun tiede- ja esinekäsitystä. Nykyisin kokoelmat ansaitsevat parempaa, reipasta uudelleen ajattelua ja innovoimista.

Guggenheim on museomaailman Rolls Royce tai macdonalds, miten vain. Joka tapauksessa se on maaginen taikasana, joka avaa ovet kaikkialla. Silti pitää muistaa, että esimerkiksi Berliinin Guggenheim vanhassa pienessä pankkikonttorissa on aika latteaa museoideointia. Jos jotain uutta halutaan Suomen pääkaupunkiin, tarvitaan rohkeutta eikä vain jämähtämistä kuvittelemaan Bilbao-kopiota Katajanokan makasiinien tai Töölönlahden ratapihojen paikalla. Vanhankaupungin Kuninkaansaari, Laajasalon maanalaiset öljykäytävät, komea uudisrakennus rannalla – mitä vain, joka innostaa, muttei kopioi! Nyt on mahdollisuus pohtia uutta museokonseptia. Se, mitä hra Guggis totesi (HBL 18.1.) tulon syyksi Helsinkiin ("ni bryr här") on mielestäni olennaista - välittämisellä hän viittasi kulttuurin nauttimaan arvostukseen kaikissa kansankerroksissa. Itse näkisin tämän kulttuuriperintö -ulottuvuuden tärkeänä.

Koko paketti on malliesimerkki riskinotosta kulttuurimaailmassa. Moni kysyy: Voidaanko mainetta ostaa vai pitäisikö se kehittää itse? Konsepti joko kannattaa tai sitten ei. Taustalla on konkretiaa, Suomen pääkaupungin oman taidemuseon akuutti tarve yhdistää kolme toimitilaansa (Tennispalatsi, Meilahti + Kluuvin galleria) yhdeksi. Sopii katsoa vuoden kuluttua. Kuten ystäväni Igor toteaa, mikä ei entä meitä siinä välissä unelmoimasta suuria, katsoa asioita uudella tavalla ja luottamasta tulevaisuuden kiehtoviin haasteisiin.