Maabrändi ja myytit

Tostaina julkaistiin mb-valtuuskunnan raportti - ja torstaina julkaistiin allaoleva näkemykseni HS-mielipiteenä raportin kyvystä uusintaa Suomi-kuvastoa. Jokainen lukekoon rivien välistä, onnistuiko raportti mielestäni tuomaan mitään olennaisesti uutta olemassa olevaan sitkeään myyttikuvastoon....:

Maabrändityö vuonna 2010 ankkuroitui suomalaisen identitteettihistorian pitkään linjaan. Nyt esiin nousevat arkiluovuus, luonto ja koulutus. Sopii kysyä, pystyikö maabrändivaltuuskunta vapautumaan Suomen historian sitkeistä myyteistä? Pariisin maailmannäyttelyistä (1889, 1900) alkaen on Suomi-kuvasto ollut vakaa. Kansallinen itseymmärrys muodostui, kun kuvataide, arkkitehtuuri, kirjallisuus ja musiikki tuottivat sopivia mielikuvia, sävelmiä ja sanoja. Ne koettiin omaksi ja muokkasivat kokemuksia ”suomalaisuudesta”.

Mitä oletettuun tai todelliseen suomalaisuuteen sisällytetään? Poliittisessa maantieteessä Suomi luetaan osaksi Pohjois-Eurooppaa. Suomeen kiinnittyy yhä vahva stereotypia reuna-alueella olemisesta. Oletamme edelleen, että kulttuurimme on keskusaluetta nuorempaa, ja siksi aidompaa ja luonnonläheisempää. Käsitys Suomen erillisyydestä suhteessa Eurooppaan on vanhaa perua.

Vanhan määritelmän mukaan Suomi on Länsi-Euroopan itäisin maa ja Itä-Euroopan läntisin maa. Silta –metafora sopii maakuvaan. Suomi asemoidaan idän ja lännen väliseksi sillaksi, jääalueitten suojaksi, kristinuskon läntiseksi etuvartioksi ja sivistyksen pohjoiseksi Ateenaksi. Arkiluovuus uusintaa käsityksiämme niukkuudesta ja ankaruudesta sekä sitkeydestä ja sisusta. Taustalla on sopeutumista modernisoitumisen paineistamaan poliittiseen ilmapiiriin. Murroskokemus on peittänyt alleen tunteen kulttuurisesta jatkuvuudesta.

Perifeerisyys -myytti puolestaan tuottaa yhä itseymmärrystä suhteessa oletettuun ”kansaan” ja luontoon. Teollinen, moderni ja urbaani Suomi jäi kansallisromanttisessa innostuksessa marginaaliin. Maalaiskansa ja järvimaisema nostettiin symboliseen keskiöön.. Vaikka metsäsuomalaiset ovat jo aikaa sitten muuttaneet kaupunkiin, elää sitkeä ja yksinäinen uurastaja vahvana kertomuksena.

Kansallisessa omakuvassa luontolisä voi hyvin. Kansallismaisemaksi on korotettu luonnonmaisemaa, viljeltyä maaseutua ja historiallisia monumentteja. Metsä pitää kärkitilaa. Edelleenkin kylät, kaupungit ja alueet saavat merkityksenä suhteessa luontoon, eivät suhteessa kulttuuriperintöön tai historiaan. Teollista ja modernia Suomea myydään 2010-luvulla korostamalla luontoa ja eksoottisuutta. Maabrändityö on uusittanut luontomyyttiä lisäämällä siihen teknologisen osaamisen ja vesiulottuvuuden.

Metsä ja luonto ovat esimerkkejä siitä, kuinka tunnevoimaisia yhteisöllisen muistin mielikuvat voivat olla. Ne siirtyvät sukupolvelta toiselle. Olennaista ei ole mielikuvan totuudellisuus, vaan myyttinen voima. ”Aitoa ja alkuperäistä” luontoa ei Suomessa juurikaan ole. Vedet on padittu ja metsät valjastettu ihmisen käyttöön kaskeamalla ja viljelemällä sekä tuottamalla tervaa, sahapuuta, lautaa ja sellua. Metsä ei ole meillä loppunut kuten monissa maissa – ”vihreää kultaa” on edelleen yksityisomistuksessa. Puhdas vesi on kansallisaarre.

Tasapaino luonnonvoimien ja sivistyksen, teknologian ja viljelyn (cultura) välillä on perusta, jolle suomalainen koulutusjärjestelmä on perustunut. Koulutusta ja teknistä osaamista on tarvittu taistelussa luonnonolosuhteita vastaan. Koulutuksen eroja tasaava merkitys on ollut suuri. Maan rakentamista ja politiikkaa säätelee edelleen se ”hiljainen tieto”, joka kasvoi talonpoikaisesta sosiaalisesta pääomasta, ja siihen liittyvästä yksinkertaista ja aitoa korostavasta ihanteellisuudesta.

Arkiluovuus ja koulutus heijastavat historian tunnemuistia, jossa sodat, lakot, kapinat, kriisit, lamat ja hätätilat ovat hitsanneet eri toimijat selviytymistaisteluun. Yhteisesti on haluttu tasata tuloeroja, häivyttää alueellista ja sosiaalista eriarvoisuutta. Tässä työssä koulutus ja teknologiaan panostaminen ovat olleet keinoja kansallisen pärjäämisen ja menestyksen saavuttamiseksi. Viesti on nyt jalostettu maabärndityön osaksi. On paljon näyttöä, että viestillä on myös globaalia kantovoimaa.