Päivystävä dosentti ja 102 % sivistyksestä

Tämä kesä oli taas tämmöinen kesä, että lomallakin sain olla historian ja kulttuurialan ”päivystävänä dosenttina” median mitä kummallisimpiin teemoihin. Maabrändiasiat kiinnostavat edelleen ja toimittajat halusivat vastauksia niin suomalaiseen kahvikulttuuriin, sauna- ja löylynheittokilpailuun kuin kaupunkielämän erityispiirteisiin, tällä kertaa ”pantterinaisiin” ja virtsaamiseen sekä ravintolayrittäjyyteen. Prinsessa Victorian häiden jälkeen monarkia kiinnosti edelleen. Ja moni muukin asia, paikallistasolla ja valtakunnallisesti.

Olen vanhanajan kasvatti, ja katson velvollisuudeksi vastata, kun kiinnostuneet kysyvät. Samalla opettajahormonit hurahtavat käyntiin: olen kyllä ennen muuta opettajatäti ja tykkään kertoa ja analysoida. Silläkin uhalla, että löysin heinäkuussa itsestäni osuvan (?) maininnan suomi24 – keskustelupalstalta, jossa vaatimattomuuttani verrattiin edesmenneeseen äitiini, jotenkin näin: ”..tarkoittanet varmaan edesmenneen toimittaja Pirkko Kolben tytärtä Laura Kolbea. Pirkko tosiaan oli toimittaja ja kaikin puolin kiva ihminen. Laura -tytär sen sijaan tuppaa olemaan opettajamainen besserwisser, joka "luennoi" meille tyhmille kansalaiselle kuivakkaalla tyylillään milloin missäkin tv-ohjelmassa. Vaihdan kanavaa yleensä, jos hän on televisiossa.”

Niinpä. Kommentista huolimatta puhelinlinjat ovat kuumina ja Suomen kansaa (=toimittajia) kiinnostaa teema Newsweek ja Suomi maailman parhaana maana, erityisesti koulutuksen suhteen, ylitse muiden maiden eli 102% parempana. Sanon aina: avainkäsite on sivistys. Sana edustaa suomalaisille maagista hyvää, se on käsitteellisen muistimme ytimessä. Viime vuosina sivistys on kokenut todellisen renessanssin. Koulunkäynti on meillä ollut laajemmin ymmärrettynä sivistystä, tiedon omaksumista ja oppineisuuden arvostusta. Taustalla on kirjojen, lukemisen, kirjastojen, koulun ja opiskelun nauttima arvonanto kaikissa yhteiskuntaryhmissä.

Suomessa sivistyksen voimalla on tuotettu kansalaisuutta, yhteisöllisyyttä ja oppia sekä tietoa. Näin oli jo 1800-luvulla, kun sivistysaatteen vimmalla tuotettiin kansanliikkeitä, puolueita ja yhdistyksiä, sekä organisoitiin kouluja, oppilaitoksia ja kansansivistystä. Sivistykseen meillä liittyy assosiaatioita kasvatuksen tietä omaksutuista tiedoista, taidoista ja tavoista. Sivistys ei ole pintaa, vaan syvällisesti elämäntapaan vaikuttava asia. ”Sivistys on sitä, mitä jää jäljelle kun kaikki muu on riisuttu pois”, päätti Helsingin yliopiston rehtori Ilkka Niiniluoto luontevasti ensimmäisen yliopistollisen avajaispuheensa.

Sivistyksen tärkein tavoite on ollut kansalaisuuteen kasvattaminen.. Se on koulun suuri tehtävä. Toinen piirre on liittynyt yhteiskunnallisten erojen säätelemiseen. Koulujärjestelmän perusta luotiin 1800-luvulla. Varhaiset kansa- ja oppikoulut olivat kansanvalistuslaitoksia. Oppilaasta, joka eneni luokalta toiselle, tuli normaalin lapsen mitta – itsenäisyyden aikana myös sosiaalisessa mielessä.

Luokkanäkökulma nousikin vahvana esiin, kun uutta peruskoulua ryhdyttiin luomaan jälleenrakennusajan hengessä. 1960-luvulla keskusteltiin yhteiskunnallisten ristiriitojen säätelystä, kansallisesta eheytyksestä ja demokratian mahdollisuuksista tasa-arvon edistäjinä. Meillä koulutusuudistukset olivat kulttuuri- ja luokkavallankumousta – kansalainen vapautettiin sosiaalisesta taustastaan.

Suuret ikäluokat kasvoivat kouluoptimismin henkeen. Suomalaiset ovat ryhmänä ja yksilöinä hyötyneet koulutusväylien avautumisesta ja yhteiskunnan keskiluokkaistumisesta. Opintiehen ei meillä ole raha vaikuttanut; yksityiskoulut ja sisäoppilaitokset eivät ole (vielä) juurtuneet maahamme. Uusi haaste on se, että suomalaisten nuorten unelmat eivät enää tihenny koulutielle, sivistyksen ääreen. Ammatit periytyvät jälleen – riittääkö siinä edes 102 % koulutusosaaminen?