Tarkkailijana puoluekokouksessa

”Porvaririntama vahvistuu”, julisti SDP:n Eero Heinäluoma uutiskännykkääni, kun istuin lauantai-iltana Sysmän-bussissa keskustan Lahden puoluekokouksen jälkeen. Olipa särpäkkä tapahtuma, noin perushumanistille, nähdä puoluekokous elävänä ja paikan päällä. Silmäparkani olivat lautasen kokoiset, kun liu’uin suurhallista ulos kuultuani lauantai-iltana entisen puoluesihteeri Jarmo Korhosen lausuttua jäähyväissanansa: ”Nyt lähden kotiin”. Seisoin keskellä Korhos-leiriä, jossa tämän kannattajat istuivat, seisoivat ja halasivat toisiaan – sekä itkivät pettymyksestä. Olin keskellä politiikan tunnemaailman ydinkenttää, ja kokemuksesta otettu. Siksi kerron hieman muistakin vaikutelmistani.

Käväisin kokouspaikalla perjantaina puolenpäivän aikaan. Tunnelma suurhallista oli leppoisa ja odottava. Ilmoittautumisjonoissa sai jo esimakua siitä, mitä tuleman piti: keskustan kannattajat maan eri puolilta ovat hervottomia ja mutkattomia juttumiehiä ja –naisia, joten jonotellessa tarina luisti. Sain kaulaani keskusta.fi –tunnuksella varustetun pitkän nauhan ja muovitaskun, johon ujutettiin äänestyslipukkeet, puhepyyntölappuset ja nimikorttini. Kuin suuret päiväkotilapset kävelimme alueella nämä tunnisteet rinnalla roikkuen. Matkan varrella kaikkien meidän rintamuksiin kertyi muutakin tavaraa: Kivinimen kannatusta osoittava pyöreä tarra tai Mauri-tarra Laanisen ”neilikkavallankumouksen” viittaava valkoinen tuore neilikka, varapuheenjohtajaehdokkaiden rintanappeja, nenäliinoja, huiveja ja nimikylttejä. Lopulta nämä koristeet eivät kovinkaan poikenneet osakuntajuhlien koristelluista frakkirintamuksista…

Perjantaina kuuntelin pääministeri Matti Vanhasen avauspuheen. Se oli taattua MV –tavaraa, kuiva ja analyyttinen katsaus aikamme haasteisiin Suomessa ja Euroopassa. Kuten aina, vaivuin muun oheiskirjallisuuden lukemiseen, puheeseen sen kummemmin keskittymättä. Sitten Vanhanen laski puheensa pois ja lausui muutaman lauseen vapaasti, toi ajatuksiaan julki ja marssi lavalla olevan pöydän taakse istumaan. Silloin yleisö taputti voimakkaasti. Me kaikki nousimme ylös ja taputimme vielä voimakkaammin ja lämpimämmin – keskustalaisten komea ja lämmin kiitos tehtävänsä jättävälle pääministerille hyvin hoidetusta perustyöstä. Tuntui hyvin sympaattiselta.

Sitten puhui puoluesihteeri Korhonen, kaivaen toiminta- ja talouskertomuksen kalvot esiin. Katsoin miestä elävänä ja suurella kankaalla – ei tehnyt minuun vaikutusta! Mutta yllätyksekseni huomasin, että puoli salia lähti kahville, liikkumaan ja poistui paikalta. Korhosen maaginen karisma oli tyhjentynyt! Se oli ilmassa aistittavissa. Itsekin siirryin salista pois, kiertämään tapahtuma-aulaa, josta ostin muun muassa nuorten keskustavaikuttajien fiksun puheenvuorokirjan Uusi luku.

Lauantain aamuna puhuin Helsingin kaupungintalolla Pertti Mustosen johdattamana Helsinki –suhteestani ja pääsin palaamaan Lahteen kokoukseen vasta klo 13.00 – harmikseni myöhästyin puheenjohtajien esittelykierrokselta ja kuulun vain Väyrysen viimeiset sanat. Niistäkin säteili voittajan uho, ihmeekseni. Pakko ihailla sitkeää sissiä, johon ajan henki ei pure eikä maailma meno vaikuta. Pian pääsimme äänestykseen ja niissä merkeissä kului koko iltapäivä. Kaikkiaan noin 2500 ihmisen äänestysprosessin meni leijonanosa ajasta, mutta kokonaisuus hoitui hyvin mallikkaasti ja kokemuksella. Loppuaika kulutettiin kahvi- ja oluttiskeillä, rupatellen ja veljestyen muiden paikalla olevien tuttujen ja tuntemattomien kanssa.

Sitten istuttiin maakunnittain suursalissa ja odotettiin tuloksia. Itse olin Helsinki –lipun alla eturivissä muun muassa yhdessä Marjatta Väänäsen. Sole Molanderin ja Anneli Jäätteenmäen kanssa . Riemuitsimme Mari Kiviniemen valinnasta, vaikka samalla tiedän, että menetän hyvän valtuustoryhmäläiseni isompiin hommiin. Varapuheenjohtajan vaali oli kihelmöivä. Uusia hyviä ehdokkaita oli paljon, myös nuorten joukosta, jota aina (opettajana) fanitan. Annoin ääneni tansanialaiselle Nokia-insinöörille, 25 vuotta Suomessa asuneelle Andy Mwegeranolle, sekä vakuuttavan puheenjohtajakampanjan tehneelle Timo Kaunistolle ja nuorten ehdokkaalle Annika Saarikolle. Kaksi jälkimmäistä valittiin ja tansanialais-suomalainen sai varsin hyvän äänimäärän ja kovat aplodit. Tulevaisuuden toivo.

Sitten jännitimme puoluesihteerivaalissa. Korhonen piti lähes teologisen puheen ja haastaja Laaninen painotti toiminnan tasapainoa ja yhteisöllisyyttä. Järkevää puhetta, joka puri yleisöön, niin ylivoimainen oli Laanisen tulppaanivoitto. Ja taas me kannattajat siis hypittiin, taputettiin ja halattiin toinen toisimme…Aikaisemmasta en tiedä, mutta tämä kokouskokemus osoitti puoluetyön parhaimmat piirteet. Koko kansaa edustava puolue teki päätöksensä ulkoisista paineista piittaamatta viisaasti, tasapainoisesti ja elegantisti. Hävinneet puhuivat arvokkaasti antaen tukensa uudelle puheenjohtajistolle - Väyrystä lukuun ottamatta, joka poistui paikalta kisan hävinneenä. Kunniapuheenjohtajan pikkusieluisuutta?

Kun lauantaina siis poistuin kokouspaikalta, olin yhtä kokemusta rikkaampi. Ja poliittiseen tulevaisuuteen luottavasti suhtautuvana..