Sysmä, Istanbul, Savonlinna ja Turku – ajatuksia vesien äärellä

Kesä sujui kahden järven, yhden meren ja yhden joen arvoituksellisuutta ihmetellessä. Sydämeni on tietenkin Päijänteellä, Tehiselän tuntumassa. Helteellä ja sateella, aamuin ja illoin, alkukesästä ja loppusuvena olen katsellut mökin ikkunasta komeaa järveä ja ihaillut sen arvaamattomuutta. Tänä kesänä hankin pumpattavan kanootin, kahden istuttavan. Sillä olemme kauhoneet paikallisia vesiä ja väyliä, hiljaisen metodin mukaisesti. Likeltä näkee paremmin miten vesi elää ja voi. Sadat mökit järven rannalla todistavat yhtä ja samaa: Suomi on vauras kokonaisuus. Vain harvoissa maissa on varaa kahteen kotiin. Meillä tuo kakkoskoti on nykyään hyvin varustettu ja komea hirsitalo, kaikin mukavuuksin.

Sysmässä aivot lepäsivät, joskin kuumat yöt haittasivat ruumin lepoa. Suvisoitto soi kauniisti vedenkin äärellä; monen konsertin esiintymispaikat sijaitsivat komeasti järven tuntumassa. Ennätyshelteet tuntuivat mukavalta, joskin epätodelliselta. Siirtyminen Istanbuliin chair’aamaan kansainvälistä kaupunkihistoriallista konferenssia (International Planning History Society) ei ollut muutos eikä mikään – hikoilin samalla tavalla Päijänteen ja Bosporin rannalla. Mutta Istanbul on mahtava paikka ja paikallinen järjestäjä, kaupungin vanhin teknillinen yliopisto, hoiti konferenssi-isännyyden mallikkaasti. Meitä oli noin 500, yli 40 eri kansallisuutta ja ikähaitari hyvin edustettuna. Istanbulin kulttuuripääkaupunki sponsori konferenssia avokätisesti, minkä seurauksena sain nauttia suurvisiiristä seuraavan, eli Istanbulin pormestarin seurasta mm päätösillallisella – no, istumisesta ei tullut mitään kun konferenssidelegaatit halusivat kuvauttaa itsensä populismin elkeet hyvin hallitsevan Mayorin vieressä...

Turkkilainen vieraanvaraisuus oli Bosporin rannalla parhaimmillaan! Joka ilta katsoimme komeaa vesielementtiä eri kanteilta, joko iltaristeilylaivan kannelta, yksityisen rantahuvilan terassilta tai entisen konepajan juhlatiloista – kaikissa näissä nautimme herkullista turkkilaista ruokaa. Turkki on pikkuisen kehnohkon maabrändinsä uhri sekin, mutta juuri siksi loistava turistimaa: paikalliset ovat ystävällisiä ja vieraanvaraisia, hintataso kohtuullinen, matkailijoiden määrä ei ole mahdoton. Taksitkin ovat siistiytyneet, joskin pikkuhuijattavaa me turistit aina tarjoamme…Katsottavaa on, Istanbulissa tuntee 3000 vuotta historiaa niskassaan – vesireittien merkityksen ymmärtää tässä paikassa. Ja mikä tärkeintä, suomalaisia rakastetaan.

Istanbulia kiersin Orhan Pamuk kainalossa, tietenkin! Pamukin lanseeraama kaupungille ominainen käsite – melankolia – oli mielestäni tiessään. ehkä kulttuuripääkaupungin status oli tuonut kaduille reippautta ja kulttuurin yrittäjyyttä + pääkadun Istiklal caddesin fasadien kunnostusta ja maalausta. Kokonaistunnelma on 2010-luvulla viriili, nuorekas ja mukaansa tempaava!

Vesireittejä tänä kesänä olen ihaillut myös Saimaalla ja Turussa. Edellinen tekee vaikutuksen meihin Päijänne-puolueen jäseniin monimuotoisuudellaan ja runsaudellaan. Maisema Itä-Savossa on komea ja jylhä, kaiken keskellä nouseva Uusi linna on mahtava muistutus sekin vesireittien merkityksestä valtapolitiikassa. Oopperajuhlat olivat aikoinaan loistava innovaatio; nyt katsoin ruotsalaista oopperaa suomalais-venäläisessä seurassa. Mukava muistutus historiamme monirajaisuudesta, sekin! Ilman herrat koettelivat Savonlinnan seutua hurjalla myrskyllä ja maisema muistutti paikoin Floridan hirmumyrskyn jälkiä.

Aurajoen varren kaupunki voi 2010 hyvin. Turussa valmistaudutaan kulttuurisen pääkaupungin asemaan ja sen virilisoiva vaikutus tuntuu kuten Istanbulissa. Arkkitehti Benito Casagrande opasti pientä seuruettamme joenvarren perinnemaisemassa, jossa vanhat entisöidyt rakennukset ja jalankulkualueet toivat tuulahduksen – todellakin – Euroopasta. Mukavia kahviloita, galleroioita ja ravintoloita läjämäärin. Samoin suurenmoinen pääkirjasto! Turkulaisia sopii onnitella!