Sysmä, Istanbul, Savonlinna ja Turku – ajatuksia vesien äärellä

Kesä sujui kahden järven, yhden meren ja yhden joen arvoituksellisuutta ihmetellessä. Sydämeni on tietenkin Päijänteellä, Tehiselän tuntumassa. Helteellä ja sateella, aamuin ja illoin, alkukesästä ja loppusuvena olen katsellut mökin ikkunasta komeaa järveä ja ihaillut sen arvaamattomuutta. Tänä kesänä hankin pumpattavan kanootin, kahden istuttavan. Sillä olemme kauhoneet paikallisia vesiä ja väyliä, hiljaisen metodin mukaisesti. Likeltä näkee paremmin miten vesi elää ja voi. Sadat mökit järven rannalla todistavat yhtä ja samaa: Suomi on vauras kokonaisuus. Vain harvoissa maissa on varaa kahteen kotiin. Meillä tuo kakkoskoti on nykyään hyvin varustettu ja komea hirsitalo, kaikin mukavuuksin.

Sysmässä aivot lepäsivät, joskin kuumat yöt haittasivat ruumin lepoa. Suvisoitto soi kauniisti vedenkin äärellä; monen konsertin esiintymispaikat sijaitsivat komeasti järven tuntumassa. Ennätyshelteet tuntuivat mukavalta, joskin epätodelliselta. Siirtyminen Istanbuliin chair’aamaan kansainvälistä kaupunkihistoriallista konferenssia (International Planning History Society) ei ollut muutos eikä mikään – hikoilin samalla tavalla Päijänteen ja Bosporin rannalla. Mutta Istanbul on mahtava paikka ja paikallinen järjestäjä, kaupungin vanhin teknillinen yliopisto, hoiti konferenssi-isännyyden mallikkaasti. Meitä oli noin 500, yli 40 eri kansallisuutta ja ikähaitari hyvin edustettuna. Istanbulin kulttuuripääkaupunki sponsori konferenssia avokätisesti, minkä seurauksena sain nauttia suurvisiiristä seuraavan, eli Istanbulin pormestarin seurasta mm päätösillallisella – no, istumisesta ei tullut mitään kun konferenssidelegaatit halusivat kuvauttaa itsensä populismin elkeet hyvin hallitsevan Mayorin vieressä...

Turkkilainen vieraanvaraisuus oli Bosporin rannalla parhaimmillaan! Joka ilta katsoimme komeaa vesielementtiä eri kanteilta, joko iltaristeilylaivan kannelta, yksityisen rantahuvilan terassilta tai entisen konepajan juhlatiloista – kaikissa näissä nautimme herkullista turkkilaista ruokaa. Turkki on pikkuisen kehnohkon maabrändinsä uhri sekin, mutta juuri siksi loistava turistimaa: paikalliset ovat ystävällisiä ja vieraanvaraisia, hintataso kohtuullinen, matkailijoiden määrä ei ole mahdoton. Taksitkin ovat siistiytyneet, joskin pikkuhuijattavaa me turistit aina tarjoamme…Katsottavaa on, Istanbulissa tuntee 3000 vuotta historiaa niskassaan – vesireittien merkityksen ymmärtää tässä paikassa. Ja mikä tärkeintä, suomalaisia rakastetaan.

Istanbulia kiersin Orhan Pamuk kainalossa, tietenkin! Pamukin lanseeraama kaupungille ominainen käsite – melankolia – oli mielestäni tiessään. ehkä kulttuuripääkaupungin status oli tuonut kaduille reippautta ja kulttuurin yrittäjyyttä + pääkadun Istiklal caddesin fasadien kunnostusta ja maalausta. Kokonaistunnelma on 2010-luvulla viriili, nuorekas ja mukaansa tempaava!

Vesireittejä tänä kesänä olen ihaillut myös Saimaalla ja Turussa. Edellinen tekee vaikutuksen meihin Päijänne-puolueen jäseniin monimuotoisuudellaan ja runsaudellaan. Maisema Itä-Savossa on komea ja jylhä, kaiken keskellä nouseva Uusi linna on mahtava muistutus sekin vesireittien merkityksestä valtapolitiikassa. Oopperajuhlat olivat aikoinaan loistava innovaatio; nyt katsoin ruotsalaista oopperaa suomalais-venäläisessä seurassa. Mukava muistutus historiamme monirajaisuudesta, sekin! Ilman herrat koettelivat Savonlinnan seutua hurjalla myrskyllä ja maisema muistutti paikoin Floridan hirmumyrskyn jälkiä.

Aurajoen varren kaupunki voi 2010 hyvin. Turussa valmistaudutaan kulttuurisen pääkaupungin asemaan ja sen virilisoiva vaikutus tuntuu kuten Istanbulissa. Arkkitehti Benito Casagrande opasti pientä seuruettamme joenvarren perinnemaisemassa, jossa vanhat entisöidyt rakennukset ja jalankulkualueet toivat tuulahduksen – todellakin – Euroopasta. Mukavia kahviloita, galleroioita ja ravintoloita läjämäärin. Samoin suurenmoinen pääkirjasto! Turkulaisia sopii onnitella!

Orientin lumoa Istanbulissa á la Waltari

Vietin runsaan viikonlopun Istanbulissa, jota kutsun "sydämeni ensimmäiseksi kaupungiksi". Syykin on selvä. Istanbul oli ensimmäinen miljoonakaupunki, johon tutustuin kevällä 1972, hyvässä murrosiässä. Olimme sukulaisten kanssa usen viikon potuisella lomalla Varnassa, ja seuraamassa serkkuni Annelin osallistumista Varnan balettikilpailuihin. Joukko nuorisoa pakattiin laivaan ja lähdimme edesmenneen Esko Sorsan kanssa Istanbuliin. Muistan rakastuneeni palavasti Istanbuliin. Se sykkii jotain tavattoman kiehtovaa ja kosketti monikerroksiuudellaan. Lisäksi, pääsin 14-vuotiaana tutustumaan basariin salaperäiseen, viettelevään maailmaan...

Paluuta sydämeni kaupunkiin sain odottaa 25 vuotta, kevääseen 2007. Tuolloin Euroopan kulttuurisäätiö piti vuosikokouksensa Istanbulissa. Tutustuin silloin väkeen (=reippaita naisia!), joka paneutuneesti valmistelee vuoden 2010 kulttuuripääkaupunkihanketta. Tuttavuus poiki nyt kutsun saapua "avainpuhumaan" kulttuurikaupunkiorganisaation syysseminaariin, jonka teemana oli What is Europe? Aihe on Turkissa yhtä ajankohtainen kuin se meillä oli noin 16 vuotta sitten. Pidin 1990-luvun alussa vastaanvanlaisia luentoja paljon Suomessa. Taksim-aukion varren hotelli Marmaraan oli saapunut koko joukko - arvatenkin - paikallista kulttuuri- ja taideporukkaa. Meitä puhujia oli Alankomaista, Ranskasta, Saksasta, Sloveniasta, Irlannista ja Isosta-Britanniasta sekä isäntämaasta. Englannin- ja turkinkielinen seminaari sujui yllättävän jouhevasti kahdella kielellä; transaattorit tekivät kovasti töitä. Keskutelu oli älykästä, innostunutta, riittävän provosoitunutta ja haasteellista.

Istanbul iskee edelleen kaikkeihin aisteihin. Waltarin lailla tunnen kuuluvani kaupunkiin, sen lukuisiin historian kerrostumiin. MikaW:n Lähden Istanbuliin (1948) olikin jälleen kerran mainio opas paikallisuuteen! Läsnä on antiikki, bysanttilainen keskiaika, ottomaanien monikulttuurisuus, islman ja turkkilainen nationalismi. Istanbul on tätä nykyä maailman kolmanneksi suurin kaupunki; asema, jonka se saa noin 12 miljoonalla asukkaallaan. Vaikka liikenneongelma on paha, on kaikessa on pikkukaupungin leimaa. Eurooppalainen kävelyalue Beyoglun on kodikas ja elävä, turvallinenkin ja täysin länsimainen. Aasian turisti kohtaa takseissa. Ne ovat korottaneen huijaamisen taiteeksi.

Tällä kertaa jalkauduin paikallisten kollegojen neuvosta vanhoihin kaupunginosiin historiallisella niemellä: Zeyrekiin ja Süleymaiyeen sekä Fener-Haliçin alueelle. Näin juutalaisten ja kreikkalaisten entisiä vauraita taloja, joita nyt restauroidaan, osin EU:n tuella, entiseen loistoonsa. Erityisen vaikutuksen teki Konstantinopolin patriarkaatin pääkirkon näkeminen Fenerissä ja osallituminen amerikkalais-kreikkalaisen Dimitrios-pojan kastejuhlaan. Komeat vajaat 2000 ortodoksikirkin historiaa tuntuivat kaikkialla! Kaupungin toisella puolella kasvoi uusi Manhattan, persoonaton mutta välttämätön business-alue.

Turkkilaiset ovat sydämellisiä vieraille ja tavattoman kohteliaita, sekä aidosti päällekäymättömiä. Ruoka on suurenmoista ja jo hyvin syöminen on vierailun arvoista. Palvelu pelaa, kohtelu on kuin kukkaa kämmenellä pidettäisiin! Lisäksi, en ole minkään kansan huulille nähnyt leviävän yhtä leveää hymyä kuin turkkilaisten, kun sanoo sanat "olen suomesta!" On mukavaa olla rakastetun kansan jäsen!

Pidän Turkista ja turkkilaisista. Maa on läpikäynyt kovia muutoksia 1900-luvulla, jättänyt, suorastaan pakkounohtanut historiansa vuoden 1923 itsenäistymisen jälkeen. Modernisatio pyyhki kaiken altaan pois. Nyt kinnostus historiaan ja uskontoon näkyy kaikkialla, politikassa, kaduilla (paljon eri-ikäisiä huivinaisia) ja kulttuurin painotuksissa. Ottomaaninen aika kiinnostaa! Anatoliassa on edelleen uus-Turkin konstuoitu sydän! Tämä maa kuuluu Eurooppaan, ongelmineen. Parempi ratkoa niitä yhdessä kuin napit vastassa ja erikseen.