keskiviikkona, marraskuuta 30, 2016

New York, Helsinki, Guggenheim



Viime viikkojen suomalainen Guggenheim-keskustelu on lainehtinut yli alkuperäisten laitojensa. Guggenheimista on tehty taide-elämän antikristus tai ilmestyskirjan peto, mac-museo, joka on riistämässä Suomi-neidon viattomuuden.
Vahvat tunteet viestivät siitä, että taide koskettaa syvältä ja on kansallisen ajattelun ytimessä. Silti Guggenheim-museon sisällöstä on toistaiseksi keskusteltu ohuesti. Katveeseen on jäänyt olennaisia kysymyksiä. Niistä keskeisin on: kuinka taidemuseon idea selviää 2000-luvun haasteista? Miten museo onnistuu kilpailemaan esimerkiksi kaupallisten houkutusten kanssa ihmisten vapaa-ajasta? 
Museot ovat keskeisiä muistiorganisaatioita, joiden haasteena kaikkialla maailmassa on kyky uusiutua. Taiteen avulla on osattava kertoa tarina, haettava uusia ja yllättäviä näkökulmia, ”vieteltävä” katsomaan menneisyyden modernejakin teoksia uusin silmin ja oivalluksin. Suomalaisessa keskustelussa on vedottu Bilbaon malliin. Gugegnheim-museo toi kiistatta rohkeutta alueen taidekenttään ja arkkitehtuuriin. Bilbaosta on tullut magneetti, jonka vetovoimaa on vaikea vastustaa.
Merkittävät taidemuseot toimivat todellisissa suur- ja pääkaupungeissa, kuten Helsingissä ja New Yorkissa. Helsinki on pääkaupunki ja siksi kansallinen keskuspaikka. New York kasvoi vaatimattomasta alusta nykyiseen globaaliin mittaansa 1920- ja 1930-luvulla ja siitä tuli taiteen ja kulttuurin metropoli. Molemmat kaupungit tunnettaan kulttuurisina sulatusuuneina ja niissä tiheytyy tarve olla modernin rakentamisen, kaupunkisuunnittelun ja elämisen mallin esikuva.
Osin Guggenheim-museon ansiosta New York on maailman nykytaiteen keskiössä. Taustalla oli yhden miehen visio ja toiminta. Salomon S. Guggenheim (k. 1949) oli amerikkalainen, kaivoteollisuudessa omaisuutensa luonut liikemies. Hän keräsi aluksi vanhempaa klassista taidetta, mutta hankki 1920-luvulla yhdessä saksalaissyntyisen naistaitelijan Hilla von Rebayn kanssa systemaattisesti eurooppalaista aikalaistaidetta. Perustan loivat von Rebayn laajat kontaktit Euroopassa, mutta sittemmin museota on täydennetty muillakin yksityislahjoituksilla. Muitakin kokoelmia on saatu museoon osin kumppanuuskuvioiden kautta, kuten yhteistyössä Deutsche Bankin kanssa Berliinissä.
Vuonna 1959 vihityn museon suunnitteli arkkitehti Frank Lloyd Wright von Rebayn suosituksesta. New Yorkissa Guggenheim on kaupunkilaisten rakastama ja turistien arvostama maanmerkki. Rakennukseen ja sen kokoelmin kiteytyy olennainen modernista amerikkalaisuudesta: vahva luottamus moderniin luovuuteen, eteenpäin katsova taidekäsitys ja luottamus yksityiseen aloitteellisuuteen. Guggenheim symboloi arkkitehtuuriin ja moderniin taiteeseen tihentyvää luovaa, urbaania voimaa parhaimmillaan.
Helsingin ja New Yorkin kaltaisissa kaupungeissa museot eivät ole yksin. Yhdessä ne tihentyvät kulttuurialan agglomeraatioksi. Guggenheim New Yorkissa saa merkityksensä suhteessa mihin kaupungin moniin korkeatasoisiin taidemuseoihin, kuten MOMA:aan, . Sama malli voisi toimia Helsingissä: Guggenheim voisi tukea ja antaa virtaa pääkaupungin muille kulttuuritoimijoille.
Helsingissä on hyvä museoperinne. On rutkasti alan osaamista ja sitoutunutta henkilökuntaa, mutta puuttuu kansainvälinen vipuvarsi. Meidän helsinkiläisten tulee tässä ja nyt pohtia, miten voisimme hyödyntää taidemaailman tunnetuimpiin kuuluvan Guggenheimin tieto-taitoa. Museon tarjoaa oivan keinon nykytaiteen päivittämiseen, hyödyntäen erityisesti arkkitehtuurin ja designin suomalaista osaamista. 
Julkisella rahalla tulee voida raamittaa uusia rohkeita avauksia. G-keskustelussa äänekkäimpiä ovat olleet suurten ikäluokkien edustajat, savupiipputehtaiden ja kylmän sodan varjossa kasvaneet sukupolvet. Kun mahdollinen Guggenheim-taidemuseo Helsingissä avaa ovensa, suurin käyttäjäryhmä muodostuu 2000-luvun lapsista ja nuorista. Kyseessä on ikäryhmä, joka on kasvanut audiovisuaaliseen viestintään, globaaliin peli- ja populaarikulttuuriin. Kansallisen tai paikallisen taiteen peruskokoelmien roikuttaminen seinällä ei riitä tyydyttämään tämän sukupolven taidenälkää.
Monet nuorista haluavat opiskella luovia aloja, verkottaen kansallisen ja kansainvälinen osaamisen. New Yorkin hengessä Helsingin Guggenheim-museo voisi olla lupaus paremmasta tulevaisuudesta, kyvystä riskinottoon ja rohkeaan ajatteluun. Näitä ominaisuuksia edellytetään tänään koko Suomelta. Aikamme museoiden olisi heijastettava aikamme henkeä. 
(HS, mielipide helmikuu 2012)