sunnuntaina, huhtikuuta 22, 2012

Lähidemokratiaa ja laulukirjoja

Kuluneella viikolla edistin kotiseutuaatetta urbaanissa miljöössä – useasti. Viikko sitten lauantaina juhlisti Kruununhaka-seura 50-uotisrta olemassaoloaan …niin Kruununhaassa. Kaupunginosayhdistykset ovat omalaatuinen suomalainen perinne; niiden toimintaa yhdistyy patrioottista sinivalkoisuutta, paikallista kiintymystä ja oikeaakin halua vaikuttaa kunnallispolitiikkaan. Pidin juhlapuheen ja korostin käsitteen ”kunta! merkittävyyttä. Kiinnostavinta oli juhlapaikka, Krunikan vapaamuurareiden kotikilta Liisankadulla, entisessä Karjalaisten osakuntien talossa.


Kuluneella viikonlopulla alustin Kauniaisten huvilakaupungissa puuterahakaupunkiaatteen juurista ja vertailin Grania Kulosaareen. Molemmat syntyivät vuoden 1905 suurlakon jälkimainingeissa: vaurastuva porvaristo pelästyi ”pahaa” kaupunkia ja pakeni idylliin, mutta toteutti siellä yrittäjähenkeä, oma-aloitteisuutta ja perhekeskeistä elämäntapaa. Kulosaaressa panostettiin kaupunkisuunnitteluun, Kauniaisissa hyvään yhteisöllisyyteen. Sen jälkivaikutus tuntuu edelleen itsenäisen kunnan vahvassa identiteetissä – Grani kaatuu vain jalat edellä kuntauudistukseen.
Sunnuntain sosiaalifoorumissa Arbiksessa pohdimme valtuustotoveri Ville Ylikahrin (vihr) johdolla Ajatuspaja e2 ja Vihreä Sivistys- ja Opintokeskus ViSiO järjestämässä paneelikeskustelussa lähidemokratian kohtaloa kuntauudistuksessa.


Kansalaiset kaipaavat osallistumista ja toimivaa lähidemokratiaa, mutta parantaako kuntauudistus demokratiaa vai pakeneeko valta kauemmaksi? Paneeliin osallistuvat kanssamme Etelä-Savon kyläasiamies Henrik Hausen ja Roihuvuori-seuran ja Dodo ry:n aktiivi Antti Möller. Vastaus oli: pakenee ja ei-pakene. Itse ilmoitin ”rakastavani kunnallispolitiikkaa” ja seisovani kansan- ja mielipidevaikuttamisen takana..


Lauantaina ESO:ssa oli hieno tilaisuus, kun osakunnan kuudes laulukirja julkistettiin. Panem & circenses VI on edeltäjänsä lailla oranssi-valkoinen ja tyylipuhdas osakuntatuote: hyvin tehty, älykkäästi koottu ja kulttuurihistoriaa henkivä. Osakunnassa laulettiin kirjaa läpi ja pohdittiin laulamisen merkityksiä sosiaaliselta, patrioottiselta ja kotiseutuaatteen kannalta. Tapahtumaan liittyi erityistä juhlavuutta, sillä viettiin (päivälleen) myös Uusmaalaisen laulun 100-vuotisjuhlaa.


Osakunta järjesti vuoden 1911 lopulla runokilpailun, jolla etsittiin Uudellemaalle omaa maakuntalaulua. Kansakoulunopettaja Kaarlo Terhin runo Uusmaalaisten laulu valittiin 19 runoehdotuksen joukosta. Palkintoraatiin kuului muun muassa Jean Sibelius, joka jo ennakkoon oli lupautunut säveltämään maakuntalaulun. Näin tapahtuikin lyhyessä ajassa. Päiväkirjaansa hän on merkinnyt tammikuun 21. päivän kohdalle: ”Olen kirjoittanut puhtaaksi Uusmaalaisten laulun kahtena eri sovituksena”. Sekakuorosovituksen lisäksi syntyi myös mieskuorosovitus. Laulu esitettiin ensimmäisen kerran Ylioppilaskunnan Laulajien kevätkonsertissa 21.4.1912.


Kaarlo Terhin tekstissä korostuu uusmaalaisen luonnon ylistys. Lisäksi kirjoittaja painottaa Uudenmaan erityisasemaa maamme kulttuurin, tieteen ja taiteen keskuksena: ”Uusmaa Suomen kruunussa on helmi kirkkahin” sekä ”tääll’ on Suomen pää ja sydän”, on viesti, jonka sadat ja taas sadat osakuntalaiset ovat vuosikymmenten varrella oppineet – täynnä ylpeyttä kotiseutuaan kohtaan. Näin on meillä tuotettu ”kuviteltua yhteisöllisyyttä” maakuntatasolla, tärkeää osaa suomalaisuudesta.

keskiviikkona, huhtikuuta 11, 2012

Helsinki 200v pääkaupunkina: valtuuston juhlakokous

Koko huhtikuun alku on ollut Helsingin pääkaupungin 200-vuotisen aseman osoittamiseen liittyvää juhlintaa. On avattu (aika mitätön) juhlanäyttely Kaupungintalon aulaan. Kirjoja julkaistaan, seminaarjea, luentosarjoja ja muita tapahtumia järjestetään. Suuri juhlavastaanotto on torstaina 12. huhtikuuta Finlandia- ja Musiikkitaloissa. Tänään keskiviikkona kaupunginvaltuusto kokoontui juhlaistuntoonsa. Valtuutetut olivat hyvin pukeutuneita (vastaanotto kokouksen jälkeen) ja istuvat kiltisti paikallaan kuuntelemassa toisiaan. Harvinaista juhlaherkkua!

Kokouksen ainoa päätös koski nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn myönnettävää 10 miljoonaa tukirahaa. Jokaisen valtuustoryhmän puheenjohtaja piti puheenvuoron, niin minäkin. Pääkohdat ohessa – sanaa ”keisari”, ”Engel” tai ”200 vuotta sitten” eivät nyt esiintyneet puheessani vaan pohdin yhtäällä Helsingin henkeä ja nuorisoa – noin yleisesti ja käsitteellisesti:

”Tänään juhlakokouksessa sopii pohtia: miksi jotkut kaupungit menestyvät ja kasvavat ja toiset surkastuivat. Sijainti ja taloudellinen toimeliaisuus, kyky innovatiivisuuteen ja poliittinen kaukonäköisyys ovat edistäneet eräiden kaupunkien kukoistusta. Helsingin menestykseen on vaikuttanut se, miten hyvin se on onnistunut uudistamaan perustuotantoaan, kilpailemaan toisten kaupunkien kanssa ja houkuttelemaan luovaa väkeä pysyvästi. Helsinki on ikuinen ”modernin projekti”, joka eri aikoina on kurottanut kohti tulevaisuutta, nykyisyyden parasta antia hyödyntäen.

Kaupungit eivät koskaan ole valmiita ja siksi ne kiinnostavat ihmisiä. Kaupungeissa ihmisten välisestä dynaamisesta kohtaamisesta syntyy uutta, liikettä, joka luo jännitteitä ja jännitteistä kasvaa innovatiivisuutta. Kaupunkiteoreetikko Lewis Mumford mukaan "kaupungissa etäiset voimat ja vaikutukset sekoittuvat paikallisiin: niiden ristiriidoilla on yhtä suuri merkitys kuin niiden sopusoinnulla".

Ei ole sattumaa, että VR täyttää tänä vuonna 150 vuotta. Rautatie on ollut Helsingin elinhermo, life line; se on tuonut väkeä maalta, maakunnista ja muista kaupungeista tänne työn, opintojen ja ansaitsemisen perässä. Helsinki elää siksi aina suhteessa suomalaiseen maaseutuun; Helsinki on koko Suomen, ei vain helsinkiläisten, pääkaupunki. Opintien jälkeen on palattu maakuntiin tekemään työtä isänmaan hyväksi.

Kaupungit houkuttelevat, koska niissä on tarjolla työtä. Mutta muuttajia kiihottaa myös mahdollisuus itsensä toteuttamiseen. Kaupunkien vetovoima kasvaa aikoina, jolloin haetaan yksilöllisyyttä, halutaan vapautua sosiaalisen tai poliittisen järjestelmän, pikkukaupungin tai maaseudun elinpiirin määrittämistä ahtaista kulttuurista ja sosiaalisista rajoista. Kaupunki edistää maallistumista. Urbanismi on tänään itsensä toteuttamisen elinehto.

Kaupunkielämän positiiviset ja negatiiviset mielikuvat palautuvat 1800-luvulle, kun eurooppalaiset suukaupungit elivät loistonsa aikoja. Tämä aika jalosti huippuunsa modernin kaupunkiarkkitehtuurin, muodin ja kuluttajuuden. Myös vastareaktiot, kaupunkipelko ja pako pois pahasta kaupungista, syntyivät tänä aikana. Todellinen ja myyttinen nuoriso on viimeisen 100 vuoden aikana edustanut kaupungin vaaroja ja uhkaa: aikoinaan huligaanit, sitten sakilaiset, lättähatut, partaradikaalit ja monet muut nuoruuden alakulttuurit ovat kuitenkin pääsääntöisesti tuottaneet kunnon kansalaisuutta.

Kaupungeissa elävät alakulttuurit. Massa- ja eliittikulttuurin väliset raja-aidat liudentuvat. Yhä uudet ryhmät vaativat kaupungissa tilaa, hakevat esiin pääsyä, kilpailevat oikeudesta olla “julkisella paikalla”, näkyä ja vaikuttaa. Uusi urbaani yhteisöllisyys tuottaa pohjaa myös hyvälle nuoruudelle. Kaupunki opettaa suvaitsevaisuutta. Hyvä ja paha, pelottava ja turvallinen, kaunis ja ruma, rikas ja köyhä, nuori ja vanha täydentävät toisiaan.

Kaupungissa todellisuus ei ole suojattua, steriiliä, hygieenistä tai ristiriidatonta. Urbaanisuutta on ihmisten kesken tapahtuva jatkuva eettinen, moraalinen ja poliittinen uudelleenarviointi. Kaupunki on näyttämö, jossa tilanteet päivittäin muuttuvat. Se on nuorisolle suuri mahdollisuus, ei vain riski”

Tunnisteet: , ,

tiistaina, huhtikuuta 03, 2012

Valtaa ja arvovaltaa

Viime viikkoina olen pohtinut johtajuutta tai pikemminkin sen puuttumista yhteiskunnasta. Ei millään pahalla, mutta katson ympärilleni kaikkialla – yliopistossa, puolueessa, yritysmaailmassa, kunnassa ja kaupungissa – enkä oikein näe johtajuutta enkä siihen liittyvää arvovaltaa. Eteen piirtyy sen sijaan ahneutta, vallantavoittelua, lyhytnäköisyyttä ja kotiin päin vetämistä.

Erityisen suurta huolta kannan Yliopistosta: kollegiaalisuuteen perustuva yhteisö on siirtynyt komentajakauteen, eikä mikään viitta siihen, että a) parhaat hakeutuvat johtajiksi, tai että heidät b) siihen valitaan. Suren myös Suomen aidoimman poliittisen kansanliikkeen eli keskustan ajautumista arvostelukykynsä kadottaneiden vallanahnehtijoiden, narismihäiriköiden ja ikiliikkujien taistelutantereeksi. Lohtuakin on: molemmissa paikoissa on loistavat nuoret paremman tulevaisuuden takuuna…

Kauppapolitiikka –lehdessä (1/2012, toimittajana Mikko Taivainen) pohdin yhdessä ent. päätoimittaja Janne Virkkusen kanssa arvovallan käsitettä. Se on sitä, mitä tässä ajassa kaipaan. Ohessa muutamia leikkauksia jutusta:

”Kolben mukaan arvovalta on eräänlainen sateenvarjokäsite, johon liitetään ajatus lahjomattomuudesta. Arvovaltaa ei voi siis liimata kenenkään päälle.

– Ikä ja kokemus edesauttavat arvovallan syntymistä. Henkilö tai organisaatio on osoittanut pitkän historian aikana kykyä selviytyä monenlaisista tilanteista. Asiantuntijuus vaikuttaa myös arvovallan muodostumiseen.

Kolbe ja Virkkunen korostavat, ettei arvovaltaa voi ostaa kaupan hyllyltä.
Kolbe toteaa, että arvovaltaan liittyy semiotiikkaa: pukeutuminen ja viestintätavat vaikuttavat tulkintoihin henkilön arvovallasta.

– Puku päällä ei takaa arvovaltaa. Poliitikot voivat saada arvovaltaa substanssiosaamisen ja kokemuksen ansiosta. Arvovaltaa voi myös saada selviytymällä kriisitilanteista: sankaritarinoissa edetään pettymysten kautta menestykseen.
Kolben mukaan arvovallalla on suuri merkitys vuorovaikutuksessa, koska ei ole yhtään yhteisöä, jossa ei olisi arvovaltaan perustuvaa johtajuutta. Se pätee niin nuorisoryhmiin kuin senioripiireihin.

Kolbe sanoo, että yksilö voi menettää arvovaltansa tekemällä riittävästi virheitä. Vanhetessa ihminen menettää usein johtoasemansa, mikä voi verottaa arvovaltaa. Toisaalta senioriteetti saattaa nostaa arvovaltaa kuten kävi vaikkapa Adolf Ehrnroothille, joka oli vuosikymmeniä marginaalissa.

Arvovaltaa voi saavuttaa vain johdonmukaisella ja uskottavalla työllä, mutta Virkkunen huomauttaa, että sen voi menettää yhdessä yössä. Uskottavuus katoaa kerralla, ja sen takaisin saaminen on todennäköisesti mahdotonta.

Kolbe toteaa, että myös yhteisöillä voi olla arvovaltaa.

– Suomessa on nuori diplomatian perinne, mutta ulkoministeriö on hoitanut tehtäviään 90 vuotta mallikkaasti, mikä on tuonut sille arvovaltaa. Ulkoministeriö avaa yrityksille ovia auttamalla yhteyksien luomisessa asemamaan viranomaisiin ja yrityskenttään. Tätä toimintaa kutsutaan arvovaltapalveluiksi.”

Arvovaltaisten lista Laura Kolben mukaan:
• Poliitikot: Seppo Kääriäinen, Harri Holkeri, Outi Ojala, Jörn Donner
• Elinkeinoelämä: Juuso Walden, Uolevi Raade, Hjallis Harkimo
• Akateeminen maailma: Matti Klinge
• Yliopistot: Oxford, Cambridge, Yale
• Brändit: Stockmann, Fazer, Angry Birds