keskiviikkona, joulukuuta 23, 2015

Benedict Anderson – ”kuvitellun kansakuntayhteisön” kehittäjä on poissa

Benedict Richard O’Gorman Anderson syntyi 26. elokuuta 1936 Kunmingissa Kiinassa. Anderson menehtyi äkilliseen sairaskohtaukseen 13. joulukuuta Batussa, Indonesian Itä-Jaavassa. Andersonin äiti oli britti ja isä irlantilainen tullimies, joka 1930-luvulla työskenteli Kiinassa Iso-Britannian tullilaitoksen palveluksessa. Andersonilla oli Irlannin kansalaisuus.
Sodan seurauksena perhe joutui jättämään Kiinan ja siirtyi vuonna 1941 Kaliforniaan, jossa Anderson aloitti koulunkäynnin. Alemman korkeakoulututkinnon Anderson suoritti Englannissa, Cambridgessa. Tohtoriksi Anderson väitteli Pohjois-Amerikassa Cornellin yliopistossa 1967. Hän kävi 60-luvulla Indonesiassa paneutumassa poliittiseen liikehdintään. Anderson julkaisi vuonna 1965 tutkimuksia sotilasvallankaappauksen syistä, ja pian kenraali Suharton hallinto karkotti hänet maasta. Porttikielto Indonesiaan jatkui aina vuoteen 1998, Suharton syrjäyttämiseen saakka.
Thaimaa-vaiheen jälkeen Anderson palasi Cornelliin. Hän vaikutti yliopiston eri viroissa, kuten kansainvälisen politiikan professorina ja Indonesian tutkimusohjelman johtajana. Merkittävän osan elämätyöstä Anderson teki Kaakkois-Aasian yhteiskuntien ja kulttuurin tutkijana. Andersonilla oli poikkeuksellisen laaja kielitaito. Keskeisten eurooppalaisten kielten ohella hän puhui sujuvasti indonesiaa, jaavaa, tagalogia (Filippiinit) ja thainkieltä, ja totesi usein ajattelevansa indonesiaksi.
Benedict Anderson nousi maailmanmaineeseen vuonna 1983 kirjallaan Imagined Communities: Reflections on the Origin and Spread of Nationalism (Kuvitellut yhteisöt: Nationalismin alkuperän ja leviämisen tarkastelua, 2007, Vastapaino). Toisin kuin monet aikalaiskollegat, Anderson tarttui nationalismiin rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, kysyen tähdellisesti: mikä pitää nationalistinen ajattelun elossa? Miksi kansakunta-ajattelu ei murene, kuten monet intellektuellit olivat toivoneet ja ennustaneet?
Andersonin nationalismin teoria perustuu pohdinnoille tunteen merkityksestä - uskontojen rapautuminen pohjusti kansakunta-ajattelua. Hän näki nationalismin yhteisöllisyyttä kasvattavana tunnevoimana, jonka avulla luotiin kulttuuria ja taidetta, musiikkia ja kirjallisuutta. Moderni aikakäsitys, koulujärjestelmän ja painotuotteiden kehittyminen vaikuttivat nationalismin leviämiseen. Eurooppa-keskeisyyden sijaan Andersson korosti nationalismin amerikkalaisuutta - alustan loivat pohjois- ja eteläamerikkalaiset modernit valtiot 1700- ja 1800-luvun taitteessa.  Amerikka osoitti nationalismin poliittisen tunnevoiman. Aatteen leviämiselle oli luotu perusta.   
Nationalismin tutkijoiden on ollut vaikea määritellä Andersonin ”oma kansakunta”. Hänessä yhdistyi Brittiläisen Imperiumin monikulttuurinen traditio aitoon maailmankansalaisuuteen. Sukutausta johdatti Andersonin ainakin osittain ymmärtämään irlantilaista nationalismia, mutta Aasian kokemus avasi silmät globaalin maailman haasteisiin. Andersonin nuorempi veli, tunnettu historiantutkija Perry Anderson analysoi myöhemmin, että isän antama kokemus siirtomaavallan korruption vastaisesta taistelusta jätti lähtemättömän jäljen lapsiin. Benedict Anderson radikalisoitui Cambridgessa Suezin kriisin aikaan 1956, huomatessaan seisovansa mielenosoituksessa yhdessä muiden ”anti-imperialististen” ylioppilaiden kanssa; useat heistä olivat syntyneet siirtomaissa. Vaikka Anderson teki valtaosan tutkijantyöstään Yhdysvalloissa, ei hän itse kokenut amerikkalaiseksi. Voimakkain tunneside Andersonilla oli siihen maahan, jossa hän menehtyi eli Indonesiaan.
(Julkaistu editoituna HS 22 XI 2015) 

Tunnisteet: , , ,

keskiviikkona, joulukuuta 16, 2015

Toivon vuosituhat

Suomen Itsenäisyyden juhlarahasto, Sitra, perustettiin Suomen Pankin yhteyteen 1967 Suomen itsenäisyyden 50-vuotisjuhlan kunniaksi. Rahaston tehtäväksi annettiin Suomen vakaan ja tasapainoisen kehityksen, talouden kasvun sekä Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn ja yhteistyön edistäminen. Sitrasta tuli eräänlainen kansakunnan kehittäjiä. Sen moninaiset hankkeet ovat vieneet, usein innostuneiden ja valistuneiden johtajien vetämänä, positiivista yhteiskunnallista ajattelua eteenpäin.

Sitran mainiota Puheenvuoroja –sarjaa alettiin tehdä 1990-luvulla, kun uusi vuosisata oli ovella. Sarjan klassikkoteokseksi nousi edesmenneen aatehistorian tutkijan Juha Sihvolan teos Toivon vuosituhat. Nyt, kun toivottomuus leimaavan yhteiskunnallista ajattelua, Sihvolan moniulotteinen teos tuntuu jälleen raikkaalta. Juuri niin. Syvällisyydessään raikkaalta. Se uskoo tietoon ja tietämiseen, sivistykseen ja filosofiaan, ja niiden kautta ihmisen tahtoon tehdä hyvää.

Sihvola käy läpi eurooppalaisen ihmiskuvan muutoksia antiikin Kreikasta tähän päivään. Kantavina teemoina ovat hyvä elämä, sitä tukeva rationaalisuus ja näiden varaan rakentuva ihmiskuva. Saadaan edelleen ajankohtaisia kysymyksiä: miten rationaalisen ihmisen tulisi elämänsä järjestää ja kuinka yhteiskunta voisi tukea järkevyyttä hyvillä poliittisilla päätöksillä.

Kaikenlaisen tunteellisen kohinan ja aikaamme leimaavan pöhinän keskellä ajatus ihmisestä rationaalisena olentona tuntuu suorastaan raikkaalta.  Sihvola osoittaa, että arvojen synnyttämät jännitteet ja siihen liittyvät dramaattiset väännöt ovat eurooppalaisen kulttuurin voimavara, suorastaan elinehto. Selviämiseen tarvitaan itseironiaa ja itsekriittisyyttä… niin… ja sitä kuuluisaa järkeä.

Rationaalisuus liittyy kansakuntiinkin. Kuva Suomesta rationaalisena maana ei ole kovin valoisa - politiikan perinnettämme leimaa itseään suuremman itänaapurin ja maailmantalouden puriste. Se loi puheen kansallisesta edusta ja synnytti johtajia toimimaan tämän edun nimissä. Selviytymisstrategioihin liittyi idea siitä, että maata kehitetään järkiperäisesti ja käytännöllisesti. Teknologia voitti filosofian ja suunnitteluajattelu sivistyksen, tai kuten Sihvola toteaa, klassinen sivistysajattelu marginalisoitui ”teknomodernissa Suomessa juhlapuheiden fraasiksi”.

Maaperästä kasvoi kansakunnan henkinen ohjenuora. Kaikki oli asetettavissa ”hyödyllisyyden” ja ”yhteiskunnallisen merkittävyyden” raameihin. Hyödyllisyyspuhe läpäisee kaikki alat tieteellisestä tutkimuksesta esteettiseen kulttuuriin. Välttämättömyyteen vetoamisesta tehtiin Suomessa politiikan mittatikku. Samalla soraäänet nujerrettiin. 
Nujerruksesta on kuitenkin tie ulos: hyvän elämän malli politiikan sisällöksi. Ihminen tarvitsee terveyttä, ravintoa ja rakkauden kokemusta. Hyvään elämään kuuluu mahdollisuus saada kiintyä ja rakastaa, elää hyvää yhteisöelämää perheessä ja yhteiskunnassa. On löydettävä harmoniaa suhteessa luontoon ja eläimiin. On osattava nauraa, leikkiä ja harrastaa virkistäviä asioita. On osattava kokea elämä omakseen.
Sitralle terveisiä: Puheenvuoro –sarjalle jatkoa!

Tunnisteet: , , ,