maanantaina, elokuuta 24, 2009

Yliopisto siirtyi Tanskasen aikaan!

Suurin uutinen helsinkiläisessä akateemisessa maailmassa ollut yliopistouudistus on nyt saatu pääosin turvasatamaan. Istun siinä yliopistokollegiossa, jonka tehtäväksi tuli valista HY:n uusi hallitus. Se tapahtui lukuisissa kokouksissa, joissa – samalla – tuli saatua täyslaidallinen yliopistollista peruskähmintää. Monien äänestysten ja menettelytapakeskustelujen jälkeen päädyttiin vihdoin 13 jäseniseen hallitukseen, jossa ulkopuolisten osuus on kuusi ja sisäpuolisten seitsemän.

Vierastan edelleen käsitteitä ”ulkopuolinen” ja ”sisäpuolinen” – en osaa ajatella Yliopistoa yhteisönä, jolla on jokin suhde ulkopuoliseen. Universitas itse on tuottanut useimmat ulkopuoliset omien tiedekuntiensa kasvatus- ja opetustehtävän kautta. He ovat yliopistomme kasvatteja ja siten aina ”sisäpuolisia”. Saimme inside-tietoa siitä, että kuusi ulkopuolista valittua ehdokasta oli valmiina sitoutumaan kovaankin työhön yliopiston hallituksessa (piispa Huovinen, johtaja Ollila, johtaja Tanskanen, MMT Husu-Kallio, johtaja Kronman ja prof Helenius). Vaikka "ulkopuolisiin" henkilöihin ei uusi kollegio enää ehtinyt vaikuttaa, käytiin kohtalaisen kiinnostava keskustelu hallituksen kokoonpanosta, jonka aikana kuultiin sekä järkeviä ja hyviä, että hölmöjä ja kummallisia näkökantoja. Itsekin olin ehdolla (yksi kuudesta professoriehdokkaasta, kun kolme lopulta valittiin..).

Kollegiossa ja yliopiston hallinnossa puoluemuodostus on selvä; kovaa eturyhmälinjaa edustivat suurten kampusten edustajat, kuten lääkärit ja luonnontieteilijät. Alusta alkaen kyse oli siitä, että kukin kampus/suuraine saa riittävän edustuksen (=oma mies/nainen) hallitukseen. Kolmikanta toimii, mutta vahvimmat ja persoonallisimmat puheenvuorot nousivat kyllä professorikunnasta ja ylioppilaiden joukosta. HYY:ssä dominoi tällä kertaa vahva ainejärjestörintama, jonka karismaattisimmat edustajat ovat oman oppiaineeni eli historian aktiiveja, siis kronoslaisia. Opiskelijat olivat hyvin valmistautuneet. Muutoin näkyi ay-perinne ja oman edun valvonta, jako tieteentekijöihin ja hallinnon väkeen.

Yliopisto siirtyi lopulta kivuttomasti uuden hallinnon eli hallituksen vastavalitun puheenjohtajana mukaan – Antti Tanskasen aikaan. Murheita on minulla muutama: hallinto, hallitus ja rehtorit tulevat edelleen etääntymään riviyliopistolaisesta ja laitosten perustyöstä. Johtajavetoisuus, jota nyt ajetaan sisään, tekee meistä kahden kerroksen väkeä. Pärjäämisen ja elinvoimaisuuden mittarit tulevat kovenemaan.

Esimakua uudesta saatiin viime keskiviikkona. Yliopisto järjesti yhdessä Hanasaaren kanssa rahainkeruuillalliset ruokakulttuurin professuurin saamiseksi. Paikalla oli noin 150 korkean lipunhinnan maksanutta, hyviin ruokiin tottunutta kansalaista. Vielä ei akateemisuus oikein lähtenyt lentoon – on vaikea tuotteistaa yliopiston aineeton traditio myyväksi. Rehtoreiden ja ministereiden puisevat, paperilta luetut puheet eivät oikein riitä, tarvitaan enemmän ruutia ja iloa. Sitä löytyy opiskelijakulttuurista ja ylioppilaiden taloista, tiloista ja traditioista. Uudet haasteet odottavat..

Niin, siis Tanskasen aikaan!! Se joka odotti vallankumousta, sai pettyä viime viikolla. Uuden hallinnon ensimmäinen viesti oli käskyttävä: kättely pois yliopistosta infektiotartuntojen estämiseksi. Näin sitä tuodaan uuden ajan sivistystä eteenpäin kannattelevaa perusviestiä meille akateemisille maan matosille. Sitä paitsi, en ainakaan minä aio lopettaa kättelyä, pärskimistä lupaan vähentää!

Tunnisteet: , , ,

maanantaina, elokuuta 17, 2009

Hyvä kesä – sittenkin?

Viimeisen pitkän kesäviikonlopun jälkeen voin tehdä syvän elokuu –huokauksen. Kesä on ohi nyt, kuten tapasi Anni-mummini sanoa jo juhannuspäivänä, ottaen sahtia suruun! Nyt sateisesta Jussin juhlasta ei jäänyt mitään erityistä mieleen, paitsi se, että veljeni perheineen on nyt äidin mökin täysvaltainen hallitsija. Monille äidin aikaisille asioille ja ilmiöille sanottiin elegantisti ”hyvästi”. Yksi sukupolvi vaihtui. Me 1950-luvulla syntyneet alamme nyt olla suvun vanhimpia. Tuntuu tietysti haikealta, muttei surulliselta. Elämä jatkuu kesälläkin, ja vaikka olen perinnerakennusten suuri ystävä, on talojen taivuttava uusiin tilanteisiin.

Sanon suoraan ja ujostelematta: tätä kesää tarvitsin enemmän kuin koskaan! Viime vuosi oli raskaammmista raskain. Äidin kuolema vajaa vuosi sitten, poliittisen viiteryhmäni ympärillä käyty keskustelu, latteat kunnallisvaalit ja lopulta kovin, kovin kuluttava (henkisesti) yliopistouudistus puristivat todella meikäläisestä mehut. Touko- ja kesäkuussa oli vielä matkaa eri puolille Eurooppaa, juhannuksen tienoilla en enää tiennyt ”mikä maa, mikä valuutta!” Hauskaa oli, kai kuitenkin kaikkialla!

Kesän kaipuu alkoi jo tammikuussa, josta tullut vuoden ikävin ja harmain kuukausi, todellinen koetinkivi. Ensimmäinen vihreä toukokuussa tuntui kuin terapialta; istuin Sysmän mökin terassilla ja vain imin väriä sisääni, aurinkoa samoin. Päätös piti viettää koko loma Suomessa. Siihen ei vaikuttanut ainoastaan lama, vaan se, että vuosia on kulunut viime kunnollisesta lomasta. Nyt tavoitteeksi otettiin neljä viikkoa Sysmässä, Päijänteen rannalla, satoi tai paistoi. Ainoa virallinen velvollisuus oli Sysmän Neuvottelukunnan kesäkokouksen puheenjohtajuus ja illallispuheen pitäminen Sysmän Rotareille ”eurooppalaisista teemoista”.

Onneksi kuitenkin satoi vähemmän, voittopuolisesti. Pohdin mitä hyvä loma on. Minulle se merkitsee aivojen asettamista telakalle, so. luonnollisen aikataulun mukaan elämistä. Aamulla ylös n klo 10, ulos lepolasselle, kirjallisuutta, aurinkoa, kahvia ja kesälounaita, pitkät päiväunet, puutarhatöitä, mahdollinen sauna, pasiansseja, peliä ja dekkareita. Nyt kun lapset poissa kaupungissa, aikuiset voivat olla hiirinä pöydällä – elää vapaasti, itsensä näköisesti ja kursailematta ns. luonnon ehdoilla ja mäyräkoira kolmantena pyöränä. Sateisina päivinä tein oheistöitä, yliopistolta mukaan oli tarttunut muutaman virantäyttöihin liittyvän dokumentin läpikäymistä. Sauvakävelyä joka toinen päivä, hikisiä metsä- ja raivaushommia, kitkemistä ymv. joka toinen ilta. Mansikoita litrakaupalla, mustikoita samoin. Uusia perunoita poskettomasti.

Se oli siinä. Alkukesän rientoja tuotti Suvisoitto ja Kirjapäivät, sitten sosiaalista elämää & mainiota vieraanvaraisuutta Suomen saaristossa Rosalassa ja lopulta kukkuraisia pitopöytiä Sysmässä. Kotiseutuneuvos Rauha Jutila, Sysmän dynamo ja kulttuurivaikuttaja, Suvisoiton äitihahmo, tarjoaa aina kerran kesässä apposia kotonaan ja niitä söimme Ladyjen (avec) kanssa. Nyt oli molliviritteistä, kun kaksi ladya poissa sitten viime kesän (Helena Iloniemi ja äiti). Suurlähettiläspari Antti ja Sirkka Lassilla tarjoavat aina hyvää ruokaa ja seuraa mökillään; siellä saa kuulla mahtavia juttuja ja juoruja meiltä ja maailmalta. Sitten ovat vieraanvaraiset Savolaiset (o.s. ent. Suvi-Pinx) ja Suopellon perheitä – aina mukavaa kun ollaan yhdessä. Samoin ”Hollannin jengi”, joka tapaa joka kesä: Silénit, Koukku-Rondet ja me. Suvun rapukesti -perinne elvytettiin elokuun alussa. Hauskaa oli, kun neljä sukupolvea oli paikalla ja kaikki loistavia jutunkertojia ja naurattajia!

Nyt tutustuimme lähemmin oma lahtemme eli Laivaslahden äärellä asuviin naapureihin. Kivaa porukkaa. Luotiin Uotinpäivän kahvitusperinne, tavataan kerran kesässä. Miellyttävä uusi tuttavuus oli naapureista tuorein, tenori Reijo Ikonen ja puolisonsa, harpisti Ulla-Stina. Ikonen on uusin kesäsysmäläinen puuhamies ja todellinen hankeaktiivi. Ikosen toteuttama elokuinen ”Kirkko soi” –konserttikokonaisuus oli tyylikäs ja toimiva! Sysmän kirkonpiha tuli konserttikäyttöön ja tästä elämyksestä nautti yli 500-päinen yleisö tummenevassa elokuun illassa.

Taitelija Marjatta Tapiolan uudessa, mahtavassa huvimajassa joimme kuohuviiniä ja pohdimme äiti –teemoja (Vanha-Kerttu täyttää syyskuussa 90-v.!!) sekä virittelimme Sysmästä ruokakulttuurikeskusta. Siihen suuntaan osoitti uusi ruokapaikka ”Pihvikellari”, jossa aivan erinomaista lihaa. Kahvin kanssa saimme parasta kuulemaani opastusta viskikulttuuriin. Ihana yllätys oli Heinolan abc:n yhteydessä oleva luomu- ja kotiruokatori ”Helmi”. Nam nam, mitä tässä maassa osataan, kun halutaan!

Omia tekstejäni en kirjoittanut lainkaan, en edes päiväkirjaa (se on nyt tässä). Sen sijaan luin 1950- ja 1960-luvun muistelmia (holmbergia, chydeniusta, nummista, arjavaa, kahria, tuomiojaa, ruuthia, ehrnroothia jne jne.) ja koetin hahmottaa teemoja helsinkiläiseen katukulttuuriin. Siitä lisää myöhemmin. Nyt tunnen olevani tankki täynnä kesää ja hyvää mieltä!

Helsinki - täältä tullaan!

Tunnisteet: , , , ,

maanantaina, elokuuta 10, 2009

Maalta kaupunkiin - ja takaisin?

Kesälomakausi on päättynyt, paluuliike maalta ja saaristosta kaupunkiin on ohi. Jos nyt olisimme Etelä-Euroopassa, vaikkapa Ranskassa, tiet, asemat ja lentokentät olisivat täynnä suurkaupungeista etelään, maaseudulle ja muualle pyrkiviä lomalaisia. Meillä on teitä enemmän ja väkeä vähemmän. Silti suomalaiseen kesään liittyy massavaellus kaupungeista mökeille, järvien ja meren rantaan. Se on osa identiteettiämme.

Meillä sukupolvien yli ulottuu kokemus kahdesta elinpiiristä, maaseudusta ja kaupungista. Tässä maassa ovat ihmiset viimeisen sadan vuoden aikana olleet liikkeellä, matkalla maaseudulta kaupunkiin. Näin on yhä edelleen. Jokaisen juurilta löytyy maaseudun multaa; sata vuotta sitten vain seitsemän prosenttia suomalaisista asui kaupungeissa.

Matkaan on liittynyt vahvoja sosiaalisia ulottuvuuksia. Usein on siirrytty niukkuudesta vaurauteen. Väylä on ollut koulutus. Opintielle lähteminen on ollut väkevä signaali paremmasta elämästä. Maisterina on palattu kotiseudulle tekemään työtä, tai jääty kaupunkeihin muodostamaan uutta koulutettua keskiluokkaa. Maanviljelijäväestö oli merkittävä sekä työväestön että toimihenkilöiden eri kerrostumien synnylle. Maanseudulta väkeä rekrytoitui tehtaisiin, yliopistoihin, palveluammatteihin, hallintoon ja mediaan. Muulla Euroopassa ovet avattiin maahanmuuttajille hoitamaan vastaavia tehtäviä.

Suomalaisuus lepää edelleen kahdella jalallaan, maaseudun ja kaupungin kantamana. Luontevasti nykyään, sanoisin, arkielämässä, lomilla ja viikonloppuisin. Siitä todistavat lähes puoli miljoona vapaa-ajanasuntoa. Ne ovat tässä maassa luonteva osa elämänmuotoa. Siksi sopii ihmetellä, miksi tilanne ei näy yhteiskunnallisessa keskustelussa, politiikassa ja puolueissa. Ne uusintavat mielikuvien tasolla edelleen sadan vuoden takaisia astelemia.

Tässä astelemissa maalla asuvat ovat edelleen punaniskaisia talonpoikia. Kaupungeissa on nokkelampaa väkeä, kunnon porvareita ja sitten työväenluokkaa. Historia kahlitsee kummasti mielikuvia. Nopea rakennemuutos sotien jälkeen synnytti tulehtuneen asetelman politiikkaan. Se loi agraarioloja tuntemattomille syviä ennakkoluuloja maaseutua kohtaan. Suurkaupunkien tulokkaat omaksuivat urbaanin elämäntavan ja poliittisen kulttuurin. Siihen kuului maaseutulaisten avoin tai piiloteltu halveksunta. Kunnon helsinkiläinen ei edes aivastanut kehä kolmosen ulkopuolelle.

Maailma on globaalistunut, liikkuvuus lisääntynyt ja monien verkostot ovat aidosti kansainvälisiä. Elämäntapa on kaikkialla nykyaikaistunut. Tekniikka on vahvana läsnä kaikkialla. Silti 2000-luvun Suomessa tehdään edelleen politiikkaa kuin elettäisiin härkävankkureiden aikaa. Enää ei puhuta maaseudusta ja kaupungista; tilalle ovat tulleet ”etelä” ja ”maakunta”. Jännitteitä haetaan vaikka kirvellä mäiskien; media rakastaa pelkistämistä, persoonia ja helppoja tarinoita. On turvallista, kun mikään ei muutu – ainakaan korvien välissä.

Silti, faktat ovat faktoja: kaupungistuminen on aikamme suuntaus kaikkialla. YK:n mukaan puolet maailman 6,7 miljardista ihmisestä asuu kaupungeissa. Tästä eteenpäin useimmat meistä ovat kaupunkilaisia. Megakaupunkien paisuminen jatkuu Euroopan ulkopuolella ja metropolialueet vahvistuvat kaikkialla. On vääjäämätöntä, että näin on Suomessakin, ja lähialueilla. Koska tulevaisuus on kaupungeissa, maaseudun arvo kasvaa. Maaseutua tarvitaan tuottamaan ravintoa ja siihen liittyviä arvoja ja arvostuksia. Sen osoitti ruokakriisi ja pula ravinnosta.

Syötävää 3 miljardille urbaanille ihmiselle pitää tuottaa jossain. Toistaiseksi se on tapahtunut taajamien ulkopuolella, maaseudulla. Mummonmökit ja kahden lehmän maatilat ovat jo pitkään olleet historiaa. Maaseudun elinkeinot tulevat edelleen teollistumaan ja tehostumaan. Tekniikka, modernisaatio ja tietoteollisuus leimaavat maalla asuvien elämää. Muutosvastarintaa onkin politiikan ja asenteiden puolella. Mistä löytyy puolue tai liike, joka asettuisi katsomaan tulevaisuuteen, ymmärtämään uuden ajan agraaria ja urbaania? Se liike on voittaja, tulevaisuudessa.
(Julkaistu myös www.verkkoapila 10.8.09)

Tunnisteet: , , , ,