sunnuntaina, marraskuuta 30, 2008

Ilon talo, uusi satama ja muita Helsingin kuulumisia

Viime keskiviikkona Helsingin kaupunkikuvaan tuli uusi somistus. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan rakennuttama kolmas ylioppilastalo korkattiin Mechelininkadun ja Hietaniemenkadun kulmassa. Kyseessä on alue, jossa on muutenkin runsaasti ylioppilasrakentamisen jälkiä. Rakennukseen, joka sai nimekseen Domus Gaudeum (olin nimikomiteassa mukana ja olimme nimen sävystä yksimielisiä), sijoittuu myös Kauppakorkeakoulun toimintoja. Uutukainen ristittiin heti ilon taloksi tai...hm...lyhennettynä ilotaloksi. Sen komea ovikyltti toteaa - latinaksi tottakai: "Tässä talossa kasvatetaan akateemisia kansalaisia". Komeaa, sanon!

Muutakin ylioppilaselämään liittyvää tapahtui Helsingissä. HYY itsessään vietti 140-vuotisjuhlaansa näyttävästi Vanhalla keskiviikkona. Olin mukana, kuten aina kutsuvieraana, tosin saavuin hieman myöhässä valtuuston kokouksen takia. Nykyään ylioppilaskunnan juhlissa istutaan pöydissä, syödään, juodaan ja lauletaan, hieman liikakin, jos saan sanoa. Ilo oli silti katossa, kuten aina nuorten juhlissa. Muutamia uusia mainioita laulukappaleita kuultiin mm. huippuyliopistohanketta irvaileva Yliopistoinnovatio. Laitan oheen sen loppuvärssyn (säv. Marakatit Afrikassa, ja kohdan **** saa täyttää omin sanoin): "Raimo Sailas, vanha *****, kommervenkit keksii / Tietää viisas varsin hyvin mikä keino tepsii / Kansaa pannaan halvalla ja rahat pannaan taskuun / opinahjo pystyyn saadaan sivistyksen laskuun."

Tasan 40-vuotta HYY:ssä väännettiin pilkkalauluja tuolloin ajankohtaisesta Vanhan ylioppilastalon valtauksesta. Tiistaina Vanha vallattiin uudelleen vuoden 1968 merkityksen muistelemisen merkeissä. Olin itse mukana HYY:n vetämässä ryhmässä, joka järjesti koko päivälle tapahtumaa, kansainvälistä work-shopia, keskusteluja, puheita ja teatteria. Saksalaiset, ranskalaiset, amerikkalaiset, belgialaiset, alankomaalaiset ja norjalaiset tutkijat todistivat yhteen ääneen: vuoden 1968 muistaminen on 2000-luvulla sekä poliittista että liioittelevaa. Vanha toiveeni dekonstruoida myyttinen 1968 vesittyi jälleen kerran median toimesta. Se kaivoi kaapista vanhat kuvat ja uusinsi perinnekertomukset. Ilahduin silti, kun aikamme nuoret opiskelijat pystyttivät Vanhalle 24.11. keskusteluryhmiä pohtimaan aikamme ongelmia.

Ylioppilaskarkeloista oli helppo liukua Vuosaaren sataman avajaisiin. Jo viikko sitten sunnuntaina kotiseudullani Kruununhaassa laivat tööttäilivät jäähyväisiä lähtiessään viimeistä kertaa merelle Sörnäisten muistorikkaalta satama-alueelta. Nyt Helsingin kantakaupunki on tyhjentymässä satamista ja laivoista - molemmat ovat olleet kaupungin tunnuksia jo usean sadan vuoden ajan. Uusi aika alkanee Vuosaaren suursatamassa. Olen sen kannattaja, vaikka en päättäjänä asiassa ollutkaan. Itämeren tytär tarvitsee sataman, toimintoja ja elämää. Vuosaari avattiin hyvin juhlallisesti ja arvolleen sopivasti perjaintana. Toivottavasti se on Helsingin paremman tulevaisuuden ja kasvun symboli!

Tunnisteet: , , ,

sunnuntaina, marraskuuta 16, 2008

Orientin lumoa Istanbulissa á la Waltari

Vietin runsaan viikonlopun Istanbulissa, jota kutsun "sydämeni ensimmäiseksi kaupungiksi". Syykin on selvä. Istanbul oli ensimmäinen miljoonakaupunki, johon tutustuin kevällä 1972, hyvässä murrosiässä. Olimme sukulaisten kanssa usen viikon potuisella lomalla Varnassa, ja seuraamassa serkkuni Annelin osallistumista Varnan balettikilpailuihin. Joukko nuorisoa pakattiin laivaan ja lähdimme edesmenneen Esko Sorsan kanssa Istanbuliin. Muistan rakastuneeni palavasti Istanbuliin. Se sykkii jotain tavattoman kiehtovaa ja kosketti monikerroksiuudellaan. Lisäksi, pääsin 14-vuotiaana tutustumaan basariin salaperäiseen, viettelevään maailmaan...

Paluuta sydämeni kaupunkiin sain odottaa 25 vuotta, kevääseen 2007. Tuolloin Euroopan kulttuurisäätiö piti vuosikokouksensa Istanbulissa. Tutustuin silloin väkeen (=reippaita naisia!), joka paneutuneesti valmistelee vuoden 2010 kulttuuripääkaupunkihanketta. Tuttavuus poiki nyt kutsun saapua "avainpuhumaan" kulttuurikaupunkiorganisaation syysseminaariin, jonka teemana oli What is Europe? Aihe on Turkissa yhtä ajankohtainen kuin se meillä oli noin 16 vuotta sitten. Pidin 1990-luvun alussa vastaanvanlaisia luentoja paljon Suomessa. Taksim-aukion varren hotelli Marmaraan oli saapunut koko joukko - arvatenkin - paikallista kulttuuri- ja taideporukkaa. Meitä puhujia oli Alankomaista, Ranskasta, Saksasta, Sloveniasta, Irlannista ja Isosta-Britanniasta sekä isäntämaasta. Englannin- ja turkinkielinen seminaari sujui yllättävän jouhevasti kahdella kielellä; transaattorit tekivät kovasti töitä. Keskutelu oli älykästä, innostunutta, riittävän provosoitunutta ja haasteellista.

Istanbul iskee edelleen kaikkeihin aisteihin. Waltarin lailla tunnen kuuluvani kaupunkiin, sen lukuisiin historian kerrostumiin. MikaW:n Lähden Istanbuliin (1948) olikin jälleen kerran mainio opas paikallisuuteen! Läsnä on antiikki, bysanttilainen keskiaika, ottomaanien monikulttuurisuus, islman ja turkkilainen nationalismi. Istanbul on tätä nykyä maailman kolmanneksi suurin kaupunki; asema, jonka se saa noin 12 miljoonalla asukkaallaan. Vaikka liikenneongelma on paha, on kaikessa on pikkukaupungin leimaa. Eurooppalainen kävelyalue Beyoglun on kodikas ja elävä, turvallinenkin ja täysin länsimainen. Aasian turisti kohtaa takseissa. Ne ovat korottaneen huijaamisen taiteeksi.

Tällä kertaa jalkauduin paikallisten kollegojen neuvosta vanhoihin kaupunginosiin historiallisella niemellä: Zeyrekiin ja Süleymaiyeen sekä Fener-Haliçin alueelle. Näin juutalaisten ja kreikkalaisten entisiä vauraita taloja, joita nyt restauroidaan, osin EU:n tuella, entiseen loistoonsa. Erityisen vaikutuksen teki Konstantinopolin patriarkaatin pääkirkon näkeminen Fenerissä ja osallituminen amerikkalais-kreikkalaisen Dimitrios-pojan kastejuhlaan. Komeat vajaat 2000 ortodoksikirkin historiaa tuntuivat kaikkialla! Kaupungin toisella puolella kasvoi uusi Manhattan, persoonaton mutta välttämätön business-alue.

Turkkilaiset ovat sydämellisiä vieraille ja tavattoman kohteliaita, sekä aidosti päällekäymättömiä. Ruoka on suurenmoista ja jo hyvin syöminen on vierailun arvoista. Palvelu pelaa, kohtelu on kuin kukkaa kämmenellä pidettäisiin! Lisäksi, en ole minkään kansan huulille nähnyt leviävän yhtä leveää hymyä kuin turkkilaisten, kun sanoo sanat "olen suomesta!" On mukavaa olla rakastetun kansan jäsen!

Pidän Turkista ja turkkilaisista. Maa on läpikäynyt kovia muutoksia 1900-luvulla, jättänyt, suorastaan pakkounohtanut historiansa vuoden 1923 itsenäistymisen jälkeen. Modernisatio pyyhki kaiken altaan pois. Nyt kinnostus historiaan ja uskontoon näkyy kaikkialla, politikassa, kaduilla (paljon eri-ikäisiä huivinaisia) ja kulttuurin painotuksissa. Ottomaaninen aika kiinnostaa! Anatoliassa on edelleen uus-Turkin konstuoitu sydän! Tämä maa kuuluu Eurooppaan, ongelmineen. Parempi ratkoa niitä yhdessä kuin napit vastassa ja erikseen.

Tunnisteet: , , , ,

maanantaina, marraskuuta 10, 2008

Helsinki - kuninkaiden vai keisareiden kaupunki?

Arvovaltainen herrakunta on keksinyt ehdottaa Helsinkiin, tarkemmin sanottuna Kasarmintorille, muistomerkkiä pystytettäväksi Suomen ja Ruotsin yhteisen 600-vuotisen historian kunniaksi. Kuten tapana on, vuorineuvokset ja professorit edellyttävät Helsingin kaupungin olevan aloitteellinen. Ilmoitan nyt heti, vaikka en olekaan asianosainen, että meillä päin on ollut sellainen tapa, että kansalaiset ja kansalaisjärjestöt ovat aktiivisia - kaupungin rooli on ollut vastaanottojan. Se esittää muistomerkille paikkaa, huolehtii perustuksista jmv. Vain muutamassa tapauksessa Helsinki on itse ryhtynyt koristelemaan torejaan ja katujaan patsailla.

Viisas järjestelmä, sanon suoraan. Näin taataan muistamiselle kirjoa, ja ennekaikkea..maksajat saadaan muualta! Mitä tulee kuninkaanvallan ajan historian muistamiseen Suomen pääkaupungissa, herrat ovat oikeassa. Kovin paljon täällä ei ole mitään, joka viittaa aikaan ennen vuotta 1808. Tähän viittasin itsekin pohtiessani kesäkuussa Yliopistolla purjealus Gothenburgin vierailuun liittyvävällä yleisöluennolla sit'ä, onko Helsinki kuninkaiden tai keisareiden kaupunki.

”Helsinki keksittiin 1500-luvun puolivälissä”, aloittavat yleensä Helsingin historiaa kuvaavat kertomukset, luoden siten kaupungille myyttisen alkukertomuksen. Helsingin varhaisvaihe muistuttaa tyypillistä eurooppalaista kaupunkitarinaa. Helsingillä oli voimakastahtoinen perustajansa, kuningas Kustaa Vaasa, Ruotsin suurvallan rakentaja, joka asemoi Helsingin meri- ja satamakaupungiksi.

Vantaanjoen suujuoksulle noussut Helsingin (Helsingfors) perustettiin vauraan Tallinnan kilpailijaksi, itä-länsi- ja sisämaankaupan välityspaikaksi. Kilpailuasema menetti merkityksensä, kun Viro antautui 1561 Ruotsille. Helsingin perustamistarina korostaa meriyhteyksiä. Kaupungin 1640 vahvistetussa vaakunassa kuvattu vesi kertoo sijainnista ja vene viittaa siirtokuntahistoriaan, kalastukseen, laivaliikenteeseen ja kauppaan.

Helsingin varhainen menneisyys on lähes hävinnyt. Vanha kaupunki ulottui nykyiseltä Hämeentieltä Arabian teollisuusalueelle. Menneisyyden maamerkit on alueelta helppo löytää. Kustaa-kunikaan muistoa kunnioittamaan pysytettiin kesäkuussa 1950 kaupungin 400-vuotismuistomerkki. Sen perusosan muodostaa mustasta graniitista tehty kivimuuri. Siinä on kuninkaan kohokuva ja teksti: ”Tälle paikalle perusti Kustaa Vaasa Helsingin kaupungin v. 1550”. Vanhan puisen kirkon perustukset kaivettiin esiin yllämainituissa kaivauksissa 1930-luvulla. Kauppiaan ja rikkaan raatimiehen Hans van Sandenin haudan ympärille on rakennettu pieni aita. Hauta sijaitsee tuolloisen pienen puisen pääkirkon koillisnurkassa.

Näiden muistomerkkien äärellä on pakko myöntää: Helsingin vanhin menneisyys on rakennettu pienistä murusista. Kaupungin asema kuninkaanvallan aikana ei ollut keskeinen. Tukholma hallitsi ulkomaankauppaa ja se oli kaupunkiverkoston keskus. Ruotsin kaupungit jaettiin merkantilistisen talouspolitiikan mukaisesti tapuli- ja maakaupunkeihin. Täysi tapuli takasi vapaata oikeuden suoraan ulkomaankauppaan; tämä oikeus Suomessa oli vain Turulla, Helsingillä ja Viipurilla. Silti suurvaltakauden Pohjanmaan kauppakaupungit ovat suomalaisen kaupunkikulttuurin perusta. Vaurauden lähteet eli terva, kalastus, merenkulku, laivanrakennus ja laivanvarustus, näkyvät edelleen näiden kaupunkien omakuvassa.

Helsingin historiaan merikittävimmin vaikutti Sveaborg eli uusi linnoitus. Se rakennettiin 1700-luvulla ja kelpaa sellaisenaan Ruotsin ajan "muistomerkiksi". Suomen sodan puhjetessa 1808 oli Helsingin varuskuntajoukkoja vain pataljoonan verran. Kun venäläiset hyökkäsivät kaupunkiin, oli vastarinta ohutta. Vaikka Helsinki säästyi sodan tuhoilta, tuhosi sen tuli. Sotilaspoliittinen lähtökohta oli selvä. Suomen suuriruhtinaskunnan uutta pääkaupunkia suunniteltiin maan siviili- ja sotilashallinnon keskukseksi ja Venäjän keisarikunnan näyteikkunaksi länteen.

On selvää, että historian monikerroksisuuden tulee näkyä. Silti, tässä olisi oiva mahdollisuus antaa aikamme taitelijoiden tulkita menneisyyttä, suomalaisuutta, ruotsalaisuutta ja venäläisyytä tässä kaupungissa. Siksi: kunnon muistomerkkikilpailu pystyyn!

tiistaina, marraskuuta 04, 2008

Varallisuutta ja sivistystä vuonna 2008

Tänään lehdet hekumoivat viime vuoden verotiedoilla. Pakko myöntää: jokaisessa meissä asuu pieni tirkistelijä, joka saa tyydytystä toisten asioiden nuuskimisesta. Oli minunkin ihan pakko katsoa, miten viime vuonna pärjäsivät ollilat, liliukset ja erkot. Kakkuaan kasvattivat myös eräät uustulokkaat, kestojulkkiset ja kansan viihdesuosikit. Hyvin tuntuivat monet selvinneen menneenä vuotenakin. Onnitelen heitä siitä! Me tarvitsemme rikkaita ja rakkaita ihmisiä, esikuviksi ja kadehdinnan kohteeksi.

Rikkaus, niin! Tässä maassa ei ole tullut tapana porskutella korskeasti rahalla ja materialla. Kotopohjaiset vanhat vauraat osaavat samastua kansaan ja elää ulkoisesti vaatimattomalla tavalla, ajaa vitosen ratikalla ja pukeutua ikäloppuun popliinitakiin. Vasta 1980-luku räjäytti pankin. Jupit tulivat ja menivät, mutta sallivat rahalla ja materialla pröystäilyn. Sitten saatiin superurheilijat ja it-miljönäärit, Rytsölän veljekset ja formulakuskit, päästiin huippuautojen ja turboveneiden makuun. Ahneudella oli ikävä loppu, niin kuin nyt Islannissa. Meillä 1980-luvun nousu ja 1990-luvun lama kasvattivat tulo- ja samalla luokkaeroja.

Akateeminen elämäni on antanut mahdollisuuden muutamiin kohtaamisiin suomalaisten rikkaiden kanssa. Vaatimattoman kokemukseni mukaan he ovat ahkeria ja työteliäitä kansalaisia, niin sanottuja kunnon ihmisiä, joita on vain lykästänyt päästä elämässä korkealle. Sattuma on korjannut satoaan. Muutama omakin opiskeluajan tuttu pääsi Nokiaan, ja samalla optio-ohjelmiin. Monet superinsinööreistä, vuorineuvoksista ja suuryrittäjistä ovat taustaltaan luokkaretkeläisiä, ts. vaatimattomista oloista nousseita ahkeria poikia (!). Vanhaa rahaa on edelleen paljon liikkellä, ja se periytyy entiseen malliin; samalla periytyy tapa pitää matalaa profiilia ja pysyä poissa julkisuudesta. vonrettigit, ehrnroothit, björnbergit, fazerit ja muut 20 perheen jäsenet eivät juuri hurvittele iltapäivä- tai naistenlehtien palstoilla.

USA:ssa toissa viikolla opin, että perityn ja itseansaitun rahan tulee näkyä ja kuulua. Raha on kaiken mitta. Rikkaus ilmenee asumisessa, ajankäytössä ja sosiaalisissa verkostoissa. Se näkyy hyväntekeväisyydessä ja vaikkapa poliittisessa aktiivisuudessa (=rahaa lempiehdokkaalle). En kaipaa Suomeen lisää "money makes me happy" -tyyppejä henkseleitä paukuttamaan, mutta kaipaan rikkailta rikkaiden vastuusta ja moraalia.

Nyt useimmat uusrikkaat, ja vanhatkin rahakaat, ikäänkuin häpeilevät omaisuuttaan tai muuttuvat pöyhkeiksi ja koppaviksi. Meillä ei osata olla vauraita, ja elää sen mukaisesti. Monet hautautuvat turvallisiin taloihin ja tiloihin, mieluiten aitojen ja puutarhojen keskelle. Tässä suhteessa olen vanhan brittiläisen "ne joilla on, niiden tulee antaa" -periaatteen ystävä. Suomessakin vauraammat voisivat tukea taiteita, tiedettä ja kulttuuria, siis toimia sivistyksen ja yhteisen hyvän puolesta.

Asia on ollut juuri nyt ajankohtainen. Vaalien jälkeisellä viikolla olen käynyt Lahdessa ja Oulussa puhumassa sivistyksestä; sanalle on jälleen kova kysyntä! Minulle sivistys on yhteisöllisyyttä, sitä että ihminen toteuttaa itseään parhaiten yhteisönsä kautta, osallistuu, keskustelee, vaikuttaa ja on läsnä. Tavoitteena on yhteisen hyvinvoinnin lisääminen. Sivistys ei ole kenenkään etuoikeus vaan kaikkien valvollisuus. Rikkaimmilla on vain parempi mahdollisuus sen tukemiseen. Mesenaattius kunniaan, siis!

Tunnisteet: , , ,