tiistaina, marraskuuta 13, 2012

Kiinassa osa II: Shanghai – avoin ja sulkeutunut, kiehtova ja sisäänpäin lämpenevä

Häkellyn, kun lehdistökortti ei kelpaa Shanghain Modernin taiteen museossa.  Haluan katsomaan suomalaisen designin kovasti rummutettua näyttelyä. Kassan takaa lähteen nousu museoon, ja sen varrella Marimekon tutut puuvillatekstiilit jo roikkuvat odottavasti. Nuori kiinalainen kassaneiti ei ole kovin halukas myymään pääsylippuja ja aavistan jo pahinta. Neidin englanti on todella vaikeasti ymmärrettävää, kun hän katsoo Suomen Tiedetoimittajien myöntämään pressikorttia ja kääntelee sitä kuin myrkkykasvia. Varmuuden vakuudeksi hän nyökyttää päätään ja saa sanottua”, nou”, ja vielä toistamiseen ”nou”. Ymmärrän, että kortti ja sen edustama arvomaailma – vapaa lehdistö ja riippumattomat toimittajat – eivät paina tässä maassa mitään.  

Aikaisemmin aamulla, kun vihdoin saan kytkettyä tietokoneen Crowne Plaza Fudan -hotellin verkkoon, ja yritän tavanomaista pääsyä facebookin, ei mitään tapahdu. Kone pyörii tyhjää, tyhjää, tyhjää. Google vielä toimii, saan klikattua itseni Shanghain nähtävyyksiin; viikkoa myöhemmin uusi Kiinan johto sulkee senkin välineen. On käsin kosketeltavaa olla erilainen, tuntea kantavansa länsimaista sanan- ja ilmaisuvapauden auraa mukanaan – ja miten vaikea on samalla olla olematta besse-wisser.
Keskustan suuren valtakunnan kaupungit muistuttavat Kiinan monista kasvoista. Shanghai on erilainen kuin Hong Kong. Jo matkalla Shanghai Pudongin kansainväliseltä kentältä osumme ajan hermoon; maailman ensimmäinen kaupalliseen käyttöön otettu Maglev-luotijuna heittää meidät pitkin tasaista maastoa (nopeus ei nouse kuin 310 km tunnissa..) keskustan tuntumaan. Ilma on aurinkoinen ja jotenkin kiinalainen: ulkona avautuva näkymä on taatusti erilainen kuin Hong Kongissa. Autojen, bussien ja kuorma-autojen joukossa näkee myös polkupyöriä ja jalankulkijoita runsaine kantamuksineen. Loppumatka taittuu takseilla. Vuokra-autoilu on täällä yhtä edullista kuin edellisessä kohteessa. 
Jo ensimmäisenä iltana on pakko päästä katsomaan globaalitalouden tunnetuita näkymää. Pienen seurueen kanssa hakeudumme Bundille (oli oma seikkailunsa selvitä kaupungin metroon, löytää asema ja nousta suurin piirtein oikealla kohdalla maanpintaan..). Mutta sitten: muutama askel Nanjing Roadia pitkin, vilkaisu legendaariseen Hotel Peaceen ja ollaan Bundilla. Täällä konkretisoituu Kiinan ja Euroopan vuorovaikutus. Tämä rantakaistale, Bund, oli ennen osa brittiläistä toimivalta-aluetta. Nyt sen monet historialliset rakennukset, jotka liittyivät pankki-, media- ja elinkeinoelämään, on entisöity ja palautettu jopa alkuperäiseen käyttöön, tai turismin palvelukseen. 
Mutta Bundilta avautuu näkymä leveän Huangpu-joen yli Pundongin uuteen talousalueeseen. Huumaava pilvenpiirtäjien, tv-tornien ja superkorkeiden maamerkkien muodostava rakennussuma loistaa omassa valossaan pimeyttä vasten ja nousee kohti taivasta, kuin todistaakseen Kiinan uutta mahtia ja taloudellista nousukautta.  Samalla katsojalle avautuu mielenmaisemaan kosketus pilvenpiirtäjien satavuotiseen historiaan: rakennustyyppi korostaa voimaa ja tahtoa, maskuliinisuutta ja dynaamisuutta. Olemme hetken vaiti, imemme sisäämme joen kosteutta, ympärillä olevien ihmisten innostusta ja näyn huumaavuutta. 
Shanghai on Kiinaa ja globaalia maailmantaloutta. Se on samalla kertaa avoin ja vastaanottava, mutta sulkeutunut ja vaikeasti lähestyttävä. Vierailemme Koneen paikallisessa edustustossa ja kuulemme menestystarinaa. Suomalaiset hissit pärjäävät paikallisessa nousutaloudessa hyvin, mutta työtä tehdään kiinalaisten ehdoilla, hötkyilemättä ja matalalla profiililla. Jo yksin Shanghai 4000 pilvenpiirtäjää muistuttavat siitä, että megakaupunkien tulevaisuus on Aasiassa. 
Fudan-yliopiston Pohjoismaisessa opetuskeskuksessa saamme nauttia kahden paikallisen tutkijan luennoista. Sosiologian professori Yu Hai alustaa varsin kiinnostavasti kaupunkinsa kolmesta vaiheesta – muu historiallinen kerrostuneisuus on aika ohutta.  Aina 1930-luvulle saakka, oopiumsodista alkaen, Shanghai oli leimallisesti läntinen kaupunki, mutta aasialaisen kaupan sekä pankki- ja yritystoiminnan keskus, jonka hallinto oli pääasiassa ulkomaisissa käsissä. Britit, ranskalaiset ja amerikkalaiset rakensivat omat kaupunkinsa Shanghaihin, jossa viihtyivät myös paheet, huumeet, huorat ja rikollisuus. japanilaisten miehitys ja Kiinan kansantasavallan muodostaminen katkaisivat tämän kehityksen ja kaupungista tehtiin maan johtava teollisuuskeskus siihen kuuluvine asemakaavoineen. 
Ja kolmas tuleminen liittyi Deng Xiaopingin talousuudistukseen: suurista kaupungeista tehtiin uuden globaalitalouden vetonauloja.  Toinen luennoitsijamme, antropologian apulaisprofessori Tianshu Pan, kertoi aika hauskasti Shanghain maailmannäyttelyn sisällöistä ja merkityksistä vuonna 2010. Nopean kehityksen vastareaktio on jo näkyvissä: kansalaisyhteiskunta on heräämässä vaatimaan sekä luonnon huomioonottamista että kulttuuriperinnön vaalimista. 
Matka omaehtoiseen kaupunkitilaan on vasta alkamassa; valtio omistaa kaupunkien maat, ja maankäyttöoikeudet on myyty moneen kertaan. Kaupunkimaisemaa halkovat satojen kilometrien pituiset, kansille rakennetut moottoritiet. Ne ovat kaupungin life-line. Onneksi väliin sijoittuu viehättäviä urbaaneja taskuja, joista löytyy perinteisempää shanghailaista elämänmenoa, asumista ja pienyrittäjyyttä. 
Kiinan talouskeskuksessa testasimme vielä iltaa paikalliseen tapaan: ryhmämme varasi karaoketalosta huoneen, johon kuuluivat illallinen juomineen ja lauluvälineet. Mahtavan hauskaa purkaa paineita ja yhteisöllistyä kailottamalla uusia ja vanhoja hittejä yhdessä ja erikseen, kovaa ja huonosti. Daamit piipahtivat paikallisessa kauneuskäsittelyssä ja yhdessä ihmettelimme kaupunkisuunnittelunäyttelyn mahtipontisuutta. Ryhmäkuva otettiin sen rakennuksen ulkopuolella entisellä ranskalaisten toimivalta-alueella, jossa Kiinan kommunistinen puolue aikoinaan 1927 perustettiin. Maanmainio matka pyörii vieläkin jälkivaikutuksena päänupissa.

Tunnisteet: , , , ,

tiistaina, marraskuuta 06, 2012

Kiinassa osa I: Lohikäärmeen ja leijonan välissä

Syksyllä 2012 johtamani Kiinan ja Euroopan vuorovaikutus –luentosarja huipentuu opintomatkaan itse kohteeseen. Vein loka-marraskuun taitteessa 14 historian opiskelijaa viikon opintomatkalle Hong Kongiin ja Shanghaihin. Sain tartunnan toissa syksynä Pekingissä: on omin silmin nähtävä Kiinan valtava kasvu, muutos ja murros. Tavoittelen matkalla sitä, että nuoret ja vähän vanhemmatkin mukana olevat katsomme maailmaa ympärillämme omin silmin, oman kokemuksen kautta. Tarjolla matkalla on reilua suurkaupunkihenkeä: rutkasti pilvenpiirtäjiä, kauppakeskuksia ja kaikkialle lokeroituvia liikenneväyliä, massiivisesti ihmisiä ja identiteettien yhteentörmäyksiä. Mutta näemme myös ikiaikaista vanhaa kulttuuria, Euroopan ja Kiinan kohtaamista, hienoja museoita, tehokkaita liikennemuotoja, keskusvallan ohjausta, hyvin pukeutuneita kaupunkilaisia, palvelukulttuuria.

Kiina pakottaa pohtimaan uusiksi kaiken, eurooppalaisuuden perustan, länsimaisten arvojen ja oikeusajattelun kattavuuden. Samalla syntyy Janus-kasvoisuus: Kiinassa kelpaavat länsimaiset tuotteet, muoti, viinit, autot, teknologia. Kiinaan saapuessaan ne tosin tyhjenevät merkityksistään: porvarillisuudesta, makujen hienovaraisuudesta, sosiaalisesta moniarvoisuudesta, kauneudesta, eleganssista. Euroopan laatutavarat muuttuvat vain statusesineiksi, joilla ilmennetään valtaa, asemaa, sosiaalista menestystä. Kiinassa asuva tuttu kiteyttää kuvion facebokissa hienosti toteamalla, että kiinalaisten kansallispsyykessä on epäluottamus länsimaalaisia kohtaan. Silti kaikkea eurooppalaista ja amerikkalaista kopioidaan surutta. Länsimaalaisiin luetaan myös japanilaiset – vihapuhe on käsin kosketeltavaa.

Hong Kongin vanhassa vaakunassa (vuoteen 1997) olivat vastakkain leijona ja lohikäärme, välissään vaakunakentällä purjealuksia. Juuri siitä on kaupungissa kysymys, selviämisestä kahden maailman välissä. Pääkonsuli Annikki Arposen vastaanotolla Old Peake Roadin korkean kerrostalon 24 kerroksessa – josta on huumaavan urbaani näkymä yli merenkaulan – opimme, että nopean kaupunkimurroksen takaa pilkistävät perinteen kasvot. Hong Kongissa valtaa käyttävät edelleen ne kuusi perhettä, jotka tekivät omaisuutensa hämärissä oopiumkaupassa 1840-luvulla. ”What is good for the business, is good for the the city” – kuuluu näiden perheiden tunnuslause edelleen.

Siihen väliin mahtuu vain ohuesti perinteistä kansalaisjärjestäytymistä, puoluemuodostumista ja politiikkaa. Arponen ennusti vuoden 2012 jäävän Hong Kongin historiaan. Nyt on tapahtunut historiapolitiikan paluu ja brittisuhteiden uudelleenarvioiminen; kadun manifestaatioissa nähty jopa Englannin lippuun kääriytyneitä mielenosoittajia. Suhde Kiinaan on katkolla; keskustan Suuri Valtakunta ei enää tarvitse tätä erityishallintoaluetta samalla tavalla kuin 15 vuotta sitten. Raha, business, kapitalismi ovat löytäneet tiensä Kiinan muiden suurten kaupunkien kautta. Hong Kong on silti vauraan mielikuvan jättävä talouskeskus, jonka köyhät voivat pitkän brittiläishenkisen hyväntekeväisyystradition johdosta paremmin kuin vaurastuva, mutta talouden kriiseistä kärsivä keskiluokka.

Hong Kong- päivän aloitamme luennoilla kaupungintalossa (city hall). Moderni ja näkyvä rakennus suunniteltiin 1956 (brittiarkkitehdit Ron Phillips ja Alan Fitch) “kansainväliseen sodanjälkeiseen tyyliin”, kuten esitteissä kauniisti sanotaan. Moderni talolaatikko sijoitettiin sataman tuntumaan, samaan paikkaan missä aiemmin sijaitsi Hong Kongin valtakeskus eli HKSB, tuo julmetun keskeinen kaiken aasialaisen toiminnan rahoittaja Hong Kong/Shanghai Bank. Kaupungintalossa ei ole kaupunginhallintoa, sillä Hong Kong ei miellä itseään kaupungiksi, vaan hallintoalueeksi. Kun pidämme esitelmiä kaupungintalon tiloissa ja teehuoneessa, on helppo ymmärtää miksi: talo on musiikki- ja viihdekeskus sekä kirjastorakennus, kulttuurin tilaa!

HKSB:n uusi päärakennus puolestaan löysi kotinsa entisen kaupungintalon vanhalta paikalta, aivan keskusaukioksi vihityn Statue Squaren kupeelta. Arkkitehti Fosterin pankkiuudisrakennus muutti Aasian pilvenpiirtäjä-arkkitehtuuria ja on kaupungin todellinen maamerkki. Muutamat uudisrakennukset ja niiden vanhat nimet (esim. Hong Kong Club), kaksikerroksiset raitiotievaunut ja eurohenkinen vehreys kertovat squaren brittihistoriasta. Aukion ympärille ja vastakkaiselle rannalle levittäytyy uutta kaupallista- ja toimistorakentamista. Pilvenpiirtäjien väliin mahtuu muutama menneisyyden fragmentti: britti-imperialismia edustava Legislative Council Building sekä uusgoottilainen anglikaaninen katedraali. Tätä nykyä entisen Royal Squaren kuninkaalliset patsaat, mukaan lukien kuningatar Victoria, on siirretty syrjemmälle tai hävitetty. Kunniapaikan on saanut pronssiin valettu Sir Thomas Jackson, pankkiiri.

Hong Kong tunkeutuu iholle, kun kaupunkiin tutustuu lähemmin. Kaikki toimii, on puhdasta ja tyylikästä sekä aasialaista ja vilkasta samalla kertaa. Huippukauppoihin jopa jonotetaan. Ravintoloita on tuhansia ja ne ovat auki myöhään. Kaikkialle näkyvä yksityisyrittäjyys kukoistaa. Mitä vain on kaupan ja raha kepaa. Jossain pinnan alla jyrisee kiinalainen todellisuus. Leijona ja lohikäärme eivät vielä ole ottaneet toisistaan lopullista mittaa.

Tunnisteet: , , ,