sunnuntaina, toukokuuta 20, 2012

Oslo ja Tirana – Euroopan ääripäitä katsomassa

Oslolaisessa hotelli Bristolissa on lounasaikaan ylellistä ja mahdottoman porvarillista. Pääkaupungin keskustassa sijaitseva, vuonna 1920 rakennettu hotelli henkii samaa kuin koko Norjakin, aikojen saatossa kasautunutta varallisuutta ja vakautta. Hotellin orientaalisuutta henkivä kirjastobaari on täynnä pieniä lounasseurueita; tarjolla on perinteinen voileipäpöytä, joka Norjassa on nimensä mukainen: erikokoisia voileipiä ja valtavia leivoksia. Daamit ja herrat ovat hyvin pukeutuneita. Heistä säteilee porvariston hillittyä charmia, vuosien saatossa hankitun hyvinvoinnin oheistuotetta. Edes Breivkin oikeudenkäynti, joka häirisee idylliä lähinnä iltapäivälehtien otsikoissa, ei häiritse levollista puheensorina ja naurua.

Piipahdin Oslossa opponentin ominaisuudessa. Vanha kollegaystävä ja seminaarituttu Rolf Werenskiöld väitteli vuoden 1968 mediauutisoinnista. Itse tilaisuus oli kuin meillä, mukavan tyylikäs, mutta fiksulla tavalla keskusteleva ja väitelevä tilaisuus. Selvisin norjasta ruotsilla ja ilahduin, kun ymmärsin puhetta kohtuullisen hyvin. Vaikka pakko myöntää: karonkan lukuisten puheiden jälkeen alkoi korvaa kuumottaa…enough is enough, norjan kuuntelussakin skarppaaminen yli 10 tuntia.

Saavuin Osloon aamulennolla. Norjahan on mallimaa: kaikki toimii, on siistiä ja modernia. Kun putkahdin lentokonejunasta maan päälle kansallisteatterin pysäkiltä, oli näkymä tuttuudessaan kiehtova: omalla paikallaan seisovat kuninkaanlinna, Yliopisto, Kansallisteatteri, Kaupungintalo ja maan parlamentti. Pikku valtion vuosisadan takaiset tunnukset ovat hyvässä järjestyksessä; Breivikin aikaansaama ”rauniokaupunki” ei kokonaiskuvaa murentanut. Vain maassa istuneet romanikerjäläiset ja kadunlakaisijoina toimineen maahanmuuttajat muistuttivat toisenlaisesta maailmasta: köyhyydestä, osattomuudesta, varallisuuden ja vakauden epätasaisesta jakautumisesta.

Varallisuutta ja vaurautta näkyi – yllättävää kyllä – aikaisemmin keväällä Tiranassa, Albanian pääkaupungissa. Balkanin kieromatkani kolmas välietapin muodostivat Albania ja Montenegro, komeat, kuumat ja maisemaltaan vaikuttavat vuoristomaat Adrianmeren rannalla. Vanha linkki – Budapestin kautta Balkanille – oli nyt tukossa Malevin konkurssin takia. Nyt matkaa siis Saksan kautta. Tiranan kenttä oli tyylikäs ja nykyaikainen. Sisällä kaupungissa ensimmäinen vaikutelma: tämä muistuttaa Dhakaa, kun poistetaan 10 miljoonaa ihmistä kaduilta ja sitten: muistuttaa Ankaran vanhaa kaupunkia. Kaupungissa hajanainen rakennuskanta, modernia = kommunismin aikaista ja sen jälkeistä, siellä täällä muutama matala talo, villa, 1910- ja 1920-luvulta. Moni talo on aika huonossa kunnossa, vaikka dominoivana 1990-luvun jälkeinen arkkitehtuuri. Se nousee korkealle ja rikkoo maiseman ja katukuvan. Kaikkialla edellisen pormestarin maalauttamia värikkäitä fasadeja ja komea puisto pääaukiolla, jossa kansallissankari Skanderbergin muistomerkki.

Tirana on tyypillinen eurooppalainen transitiokaupunki, joka tuo siihen ripauksen dynamiikkaa ja paljon eloa, nuoruutta ja nuoria kaduille. Urbanismi perustuu kerroksisuuteen ja niiden väliseen dialogiin: lomittain on matalaa ja korkeaa rakentamista, tyhjiä tontteja ja parkkipaikkoja, paljon isoja autoja, jotka eivät kunnioita jalankulkijoita, jalkakäytävät ja tiet kuoppaisia ja rikkinäisiä, alla mm. asfalttia, tiiltä, muotoon tehtyjä ja koristeltujakin katulaattoja. Ilmapiiri orientaalinen tai sekoitus Serbiaa, Turkkia ja Kreikkaa, vaikka vielä vähän köyhän miehen versio.

Mutta: kaikkialla elää vahva yrittäjyys ja kaupunkikulttuuri. Kotikadullamme on kymmeniä miellyttäviä kahviloita ja baareja, joista saa hyvää balkanilaista ruokaa. Ihmiset auttavat ja ovat ystävällisiä, palvelut toimivat ja hotellissa on suorastaan sivistynyt olo. Yliopistolla puhun eurooppalaisesta nationalismista ja ”maabrändeistä”. Kuulijakunta on naisvaltaista ja saamme aikaan hyvän keskustelun historiasta ja identiteeteistä.
Norja ja Albania. Takuuvarmasti Euroopan kaksi ääripäätä. Mietin: voimmeko koskaan kohdata, etelä ja pohjoinen, ilman ennakkoluuloja ja outoja odotuksia. Varmaa on se, että valtiorakentaminen on Pohjois-Euroopan ja kansallisvarallisuuden lähde? Vakka nyky-Balkanin kuvaa hallitsevat edelleen 2010-luvulla synkän Jugoslavian purkusodan varjo, on todellisuus kiehtovampaa: historia ja pyrkimys uuteen rakentavat myös kiehtovaa yhteiskunnallista dynaamisuutta ja liikettä, pyrkyä kohti parempaan

Tunnisteet: , , ,