tiistaina, maaliskuuta 27, 2007

Ympäristöystävällinen silityslauta ja muita luontokertomuksia

Kaupasta tuli hankittua silitysrauta ja sen kaveriksi lauta. Jälkimmäisen kylkeen oli liimattu näyttävä vihreä tarra: Miljöanpassat strykbord! YMPARISTÖYSTÄVALLINEN SILITYSLAUTA! Koetin maistella sanaparia suussani, imeä ja ryystää sitä ja päädyin lopputulokseen: tässä kyllä jymäytetään ostajaa väärillä mielikuvilla niin että paukkuu. Laudassa oli tukevat, sisäänväännettävät, valkoiseksi maalatut metallijalat, komea aluminoitu päällyskangas ja reikäinen muovialusta, jonka päälle kangas oli vedetty.

Väänsin ja kääsin uunituoretta kodinkonetta ja koetin löytää sen ympäristöystävällisen sielun. Takaa selvisi: päällyskangas oli reilua puuvillaa! Tunne oli sama kuin Viipurin asemalla huijatuksi tulleella. Todellisuudesta ei niin väliä, tärkeää että mielikuva on oikea, turvallinen.

Näin toimii ruotsalainen yhteiskunta. Kun suuret ongelmat - nälänhätä, slummit, köyhyys ja kulkutaudit - on hoidettu pois päiväjärjestyksestä, on aikaa keskittyä pienempiin ongelmiin. Niistä keskeisin liittyy ympäristöön ja ekologiseen todellisuuteen. Täälläkin puhe ilmastomuutoksesta on sysännyt liikkeelle saarnamiehet ja -naiset profetiaalisesti pohtimaan maailmanloppua. Sen estämisen on vain yksi keino, elämäntapojen ekologistaminen. Tässä maassa se on helpommin sanottu kuin tehty. Jos missä, niin hyvin kaupungistuneessa Ruotissa on vieraannuttu alkutuotannosta. Elämä on pakattua, kiiltävää, hyvinvoivaa, laadukasta, kokovartalokoneistukseen perustuvaa, niin kovin keskiluokkaista ja kuluttamaan kehottavaa. Jos sähkö/bensiini loppuu, loppuu arki, ilman ekologisia virityksiä tai niiden kanssa (niin tosin kyllä loppuu Suomessakin..).

Ekologisk on kuitenkin maaginen sana. Kun sitä riittävästi toistaa ja varustaa arjen normaalit ilmöt, kuten nyt silityslaudan, luonnonläheisyyden määreillä, tuntuu hyvältä. Samalla tavalla kuin kotihiirestä, joka piilottaa pikku päänsa purukasaan ja kuvittelee olevansa turvassa...

Jokin ruraalinen alkuasetelma panee meidät täällä Pohjolassa reagoimaan luonnonmukaisuuden vaatimuksiin ja kiihottumaan ilmastomuutosprofetioista. On selvää, että asia on yhteinen, huoli jaettava ja toimiin ryhdyttävä - kollektiivisesti ja globaalisti. Meillä tulee paketin mukana omalaatuinen tarve syyllistää - sitä syyllisyyttä paikataan epäpätevillä lupauksilla. Metallinen silityslauta ei muutu ympäristöystävälliseksi vaikka voissa paistettaisiin. Todellinen muutos lähtee jostain syvemmältä...

torstaina, maaliskuuta 22, 2007

Olof Trätalja ja muuta ylioppilashilpyettä

Tutustuin Värmlannin myyttiseen perustajaisään Olof Trätaljaan viime torstaina osakunnan seniori-tilaisuudessa eli Herneillallisilla (Ärtmiddag). Trätalja nousi keskuuteemme partoineen ja kaapuineen suoraan muinaisuudesta, ilahduttamaan syömäväkeä. Hän istusteli neitokaisten polvilla, taputti setiä päähän ja kertoi vitsejä menneisyydestä. Osakunnan emäntä piti Trätaljalle hellyttävän puheen. Lopuksi hänet laulettiin (=työnnetiin) ulos salista. Ja lupaan: kaikilla oli tavattoman hauskaa.

Pöljää päiväkotitouhua!??

Ylioppilaselämää, siihen kuuluvia perinteitä pitää hengissä ihmisen ikuinen kaipuu toistensa seuraan, ilon tarve. Trätalja symboloi kaikkea tätä. Hän on myyttinen hahmo, josta nokkela akateeminen maailma saa voimaa ja itse vahvistusta. Trätalja on pedagogiikan oppimestari: hänestä puhutaa (historia, retotiikka), hänelle lauletaan (yhteisöllisyys), hänestä heitetään herjaa (nokkeluus, hauskuus, ilo). Ne kaikki ovat piirteitä, joita upsalalainen ylioppilaselämä tuottaa vuodesta toiseen, osakuntatradition puitteissa. Samaa iloa tuottavat osakuntasepksit. Eilen kävin katsastamassa vanhan ystävyysosakuntani Stockholms Nationin kevätspeksin "Freud". Puskateatteria parhaimmillaan, kaatuilua ja kohottamista mielenterveysteemojen innoittamana, mutta...ah niin tavattoman hauskaa! Ja mikä parasta, oli suurenmoista saada nähdä nuoret tekijät innoissaan lavalla, tekemässä yhdessä ja yleisö tempautuneena mukaan.

Mitä opimme? Ilo, hauskanpito ja yhdessä tekeminen opettavat sitä, mikä elämässä on tärkeää. Jos minkä olisin kotimainen innovaatioministeri, laittaisin kaikki opiskelijat pakolliselle puheenpito- ja speksikurssille yliopistossa. Se on oppimista elämää varten, ja samalla sen hedelmistä nauttimista!

maanantaina, maaliskuuta 19, 2007

Sinivalkoista vaalihuumaa Tukholmssa

Eilen illalla Suomen lähestystöön Tukholmaan oli kokoontunut valikoitu joukko toimittajia, lähetystön henkilökuntaa ja Suomen ystäviä seuraamaan eduskuntavaaleja. Seinille heijastettiin kahdet tv-selostukset, suurempi saliin på svenska ja pienempänä YLE:n suomenkielinen lähetys. Saavuin paikalle, kun ennakkoäänet oli laskettu ja liu'utettu ruutuun. Ei yllätyksiä - keskusta johtopaikalla, SDP toisena, kokoomus kannoilla, muut sitten asianmukaisessa järjestyksessä.

Tunnelma tiivistyi Itämeren tällä puolen, kun kaupunkien äänet alkoivat tulostua ja kokoomuksen kiri tiivistyi. Oikeistotuulet puhaltavat nyt Pohjolassa vahvana, ja se tuntuu meilläkin. Allianssi täällä, keskusta-porvarit siellä, siis kotimaassa. Ruotsalaisten toimittajien koneet sauhusivat, suomalaisissa pöytäseurueissa hyristeltiin tuloksille. Kalpeat ja uupuneet puheenjohtajat esiintyivät televisiossa kilpaa paikoin sekavien toimittajien ja nuorten asiantuntijoiden kanssa - joista Åbon prof. G. Djupsjöbacka oli omaa luokkaansa.

Kotipuolueeni keskusta menestyi odotetulla tavalla. Vaikka suuri liikkellekannallepano hieman epäonnistui, se selvisi tiukassa kisassa voittajana. Asiaa voidaan pitää ihmeenä. Missään muussa läntisessa maassa agraaripuolue ei ole onnistunut muuttumaan yleispuolueeksi samassa mitassa! Kepu on yhä kansanliike. On vain ajan kysymys, milloin se kolkuttelee kaupunkien sdp-kok -ovia. Helsingissä keskusta jäi hyvin likelle toista paikkaa, harmittavan lähelle..!

Entinen näissä vaaleissa ilahdutti se, että niin monet nuoremmat ja vanhemmat yliopistolaiset, tutkijat ja intellektuellit olivat palanneet politiikkaan. Usea fiksu valtuustokaverini Helsingistä meni läpi uutena. Rohkenen arvella, että oma esimerkkini neljä vuotta sitten oli eräänlainen lähtölaukaus. Monet kollegat pääsivät lähes loppusuoralle. Tästä eteenpäin yliopistopuolueen nousulle ei ole mitään estettä. Yliopiston ja yhteiskunnan läheinen vuorovaikutus on piirre, jota ruotsalaiset kollegat kadehtivat - ja syystä! Se on yksi syy palata kesällä kotiin, kotiin vaikuttamaan!

keskiviikkona, maaliskuuta 14, 2007

Suloisia roskia kaupunki-idyllissä

Tänään vein vanhoja sanomalehtiä kadun varren jätekeräykseen. Uppsalan yliopisto- ja omakotialueella luetut lehdet ja pakkausmateriaalit kootaan kerraan kuussa määrättyyn paikkaan, josta ne kollektiivisesti kerätään. Koko kuvio ilmentää ritualisoitua Ruotsia. Myndighet eli viranomainen on pohtinut asian puolestasi. Järjestelmä toimii kuin kello. Kerran kuukaudessa Huvilatien risteykseen tuodaan siisteissä paperikasseissa kuukauden aikana kertyneet painotuotteet.

Hämmästyin kasan siisteyttä ja pussukoiden kurinalaista asettelua risteykseen. Koivun juurelle oli tuotu vain noin kymmenkunta ICA- ja Hemköp -paperikassia. Pinon vaatimattomuus pani epäilemään: joko huvila-alueella ei lueta lehtiä tai vaihtoehtoiset jätteenhävitysmetodit on otettu käyttöön!

Paperinkeräys symboloi järjestelmä-Ruotsin sisäistä kauneutta. Se ulottuu myös kaupunkikuvaan. Mutu-tuntumaa tai ei, mutta jossain syvällä ruotsalainen kaupunkisuunnittelija näkee kirkkaammin kokonaisuuden ja tuottaa...niin...sanon suoraan, vaikka tekee kipeää....kauniimpaa, harmonisempaa ympäristöä. Meillä Suomessa palvotaan sankariarkkitehtia ja modernismia. Täällä rakennetaan taajamaa olemassaolevan ehdolla, vakaasti ja vailla arkkitehtihehkutusta. Pakko sanoa: rakennukset ja pihat ovat hyvässä kunnossa, ympäristöt rakkaudella hoidettuja, rakennukset ovat suhteessa toisiinsa, käyvät vuoropuhelua. Syntyy harmonia, illuusio idyllistä, joka viettelee sisäänsä. Se ei sulje pois kerroksisuutta, kulttuurin jatkuuvuden näkymistä kaupunkikuvassa.

Ruotsia on rauhassa rakennettu 200 vuotta. On selvä, että se näkyy ja tuntuu. Missään en ole nähnyt niin kauniita, lämpimiä kaupungin- ja kunnantaloja kuin täällä. Se ovat kuin moderneja kirkkoja kyliensä keskellä, turvallisuuden, valon ja vakauden maamerkkejä. Tukholman uudet alueet ovat komeata, laadukasta kaupunkiarkkitehtuuria. Täältä Uppsalasta löytyy viihtyisiä, vahojen rakennusten sisään ja poikki rakennettuja kauppakujia ja gallerioita. Vanhojen rakennusten entisöinti on kaikkien huulilla jne.

Sata vuotta sitten suomalaiset arkkitehdit ottivat mallia Ruotsista ja muista pohjoismaista. Sitten suuremmat maat tulivat ja voittivat taistelun huomiosta. Soisin, että meilläkin palatttaisiin perusarvoihin: laadukkaan ruotsalaisen kaupunkisuunnitteluosaamisen äärelle. Tässä kisassa maaotteluvoitot ovat 1-0!

maanantaina, maaliskuuta 12, 2007

Euroviisut ja maailmojen erilaisuus

Yhteiset historian 600 vuotta Ruotsin kanssa eivät tunnu missään, kun vertailee saavutuksia Euroviisukilpailuissa. Viime lauantaina valittiin Tukholma Globenissa paikallinen viisumestari. Ylivoimaiseksi voittajaksi selvisi suloinen poikayhtye The Ark kappaleellaan "The worrying wind". Koko karsintakisa on täällä ollut suuremmanpuolinen mediatapahtuma: osakilpailuja on järjestetty eri puolilla Ruotsia, laulajien nousu/putoaminen on ollut kansallisen kisailun aihe ja iltalehdet täyttyvät kilpailuista.

Kotikaupunkini Uppsalan paikallislehden tv-kommentaattori Roger Berglund analysoi, että Helsinkiin lähtee Ruotsista poikkeuksellisen vahva, ja kansan laajan tuen saanut kokoonpano. Edellinen ruotsalainen lauluryhmä lavalla oli vuonna 1974 - silloin meni hyvin. Abba voitti menestyskappaleellaan "Waterloo". Ruotsin 2007 taisteluohjuksen eli The Arkin kärjen muodostaa (suomalaissyntyinen) Ola Salo, suloinen, hoikka, adrogyyni laulajapoika, Ville Valon laimennettu sveduversio. Salon Berglund asettaa Lordien haastajaksi, Lordien, joiden voittokappaleen hän hyvässä Ruotsi-Suomi -kädenväännön hengessä nimeää Euroviisujen historian kammottavimmaksi kokemukseksi.

Totta onkin, että Salo & arkki ja loordit ovat kuin vierailta naapuriplaneetoilta. Siinä missä edellinen sekoittelee maaseutu- ja junttiromantiikka (pojat ovat Smoolannista), 70-luvun glitteriä ja 80-luvun pintarokkia söpöksi, mutta kevyeksi boogielaulelmaksi, jyrää jälkimmäinen alitajunnan mustilla voimilla ja fantasialla. Olisi vaikeata kuvitella Lordi ruotsalaiseksi, ja Salo joukkoineen suomalaiseksi. Mistä kumpuaa ero? Viidhe on täällä pinnallista leikkiä, kevyttä, sekoittunutta erotiikka, hilpeää keskiluokkaista musisointia. Bellamin henki on jalostettu 2000-luvun viihdeloisteeksi, mutta sanoma unohdettu. Suomessa musiikki on vakava asia: siihen patoutuu kansallisten ja sosiaalisten tunteiden koko kirjo. Vain Suomen maaseutu voi synnyttää Lordin tapaisen ilmiön - siksi olikin ilahduttavaa, että (vastoin oletuksiani) se tavoitti kuulijat Euroopassa. Samaa en voi toivoa Ruotsin sulopojille!

torstaina, maaliskuuta 08, 2007

Herroja ja piikoja

Uusi hallitus - uudet kujeet tässäkin maassa! Jos ulkopuolisena katsoo, parhaiten hallituksen ministereistä profiloituu "paikallinen Pekkarinen", keskustan näkyvä johtohahmo Maud Olofsson. Elinkeinoministeri Olofssonille on nyt tilaa julkisuudessa. Pakko myöntää: Maud Olofsson on keskustanainen parhaimmillaan! Hän on osaava, varmaotteinen esiintyjä ja hyvä tv-kasvo, joka osaa muotoilla sanottavansa innostavaksi puheeksi. Pääministeri Reinfeldt etenee kummallisen matalalla profiililla - kokemattomuuttaanko? Todellinen "herra" joka on päässyt toimittajien hampaisiin, on ulkoministeri Carl Bildt.

Mediailmapiiri Ruotsissa on kummallisen moralistinen. Bildtin taannoiset tekemiset 1990-luvulla yksityishenkilönä, varainsijoittelu, konsulttihommat ja kansainväliset toimeksiannot, ovat toimittajien hampaissa lähes päivittäin. Yläluokkaiselta haisevana tukholmalaispoikana hän on sopiva piikittelyn kohde. Bildt ei tunnu taipuvan yleisen painostuksen alle. Vähän samaa vikaa kuin kotopohjaisella Vanhasella....Viimeinen piikki lihassa on ollut Bildtin bloggailu, ja sekin vielä englanniksi. Journalistikunnan parhaimmisto veti ns herneet nenään siitä, että ulkoministeri kommunikoi suoraan kansainväliselle kansalle netissä. Näin hän ohittaa ruotsalaisen "tutkivan journalismin" ja kriittisen lehtimiesetiikan!

Viikon uutinen on se, että vihdoin täällä ollaan saamassa piikavero aikaiseksi. Hallituksen ehdotus kotona tehtävien palveluiden verovähennysoikeudesta on nostanut esiin kansakunnan kaksi linjaa. Kansanliikkeen vasemmistolainen valtavirta, kärjessä työntekijäjärjestö LO, tuomitsee vähennyksen. Sen katsovaan suosivan "rikkaita", sen kummemmin asiaa määrittelemättä. Itse puhuisin tavallisesta keskiluokasta. Allianssin ystävät & sielunveljet vetoavat hankkeen hyviin puoliin...niistä tuskin tarvitsee suomalaisille kertoa. Miellyttävää on ollut huomata, että vähennyksen äiti Olofsson on toistuvat vedonnut Suomen hyviin kokemuksiin.

Piiat ja herrat kummittelevat edelleen ruotsalaisessa todellisuudessa. Mielikuvat ovat vahvoja, vaikka molemmat kategoriat ovat, herra paratkoon, muuttuneet sitten politiikan alkuaikokjen. Mielikuvilla tehdään politiikkaan moraalia, ja sellainen menee läpi tässä maassa. Hyvät ja pahat rakentuvat edelleen samaan malliin kuin 1900-luvun alussa. Se tässä yhä hämmästyttää, kun maailma ympärillä on sentään aikalailla toisenlainen!! Ruotsalaista konservatiiviisuutta, sanoisin!

tiistaina, maaliskuuta 06, 2007

Elämyksiä Tukholman kaupungintalossa

Eilen illalla vietin pitkän tovin Tukholman kaupungintalossa, Kungsholmenilla, Mälarin rannalla, kuuntelemassa kaupunginvaltuuston kokousta. Mitä uutta, mitä vanhaa, sopii kysyä helsinkiläisellä pohjalla? Erilaista oli ensinnäkin ympäristö: Tukholman kaupungintalo. Se lienee eräs Ruotsin tunnetuimmista rakennuksista. Talo ympäristöineen on ruotsalaisuuden pyhä symboli, joka samalla muistuttaa kaupunkinsa suuruudesta. Arkkitehti Ragnar Östbergin pitkään suunnittelema kokonaisuus vihittiin lopulta vuonna 1923. Se on rakennettu muistuttamaan "kansallisen" pitkästä historiasta Tukholmassa.

Valtuutetut ja vieraat saapuvat sisään talon päädyssä olevan vastaanoton kautta. Sinne oli koottu pieni, kiinnostava kirjasto vanhoja kunnalliskertomuksia ja -kalentereita. Pompöösillä, barokkisella, puupaneelein koristellulla hissillä kiivettiin kerroksiin, siellä oleviin käytäviin ja niiden varrella oleviin poliittisiin huoneisiin. Sain kunnian tervehtiä valtuuston puheenjohtajaa, perheyrittäjää ja meriupseeria Bo Bladholmia (m), jonka kanssa vaihdettiin muutama kohteliaisuus mineraalivettä juoden. Niiden lomassa sain kuulla valittelut siitä, että Tukholman valtuustossa ei istu yhtään professoria. Yliopistokontaktit rajoittuivat siihen, että kaupunki tarjoaa vastaanottoja juhlasaleissaan kansainvälisten tieteellisten konferenssien aikana...

Pitkiä ja komeita käytäviä pitkin (seinillä muotokuvia kuten meilläkin) vaellettiin kokoustiloihin. Valtuutetuilla on omat tilavat konttorihuoneet työntekoa varten, mikä viitannee siihen, että politiikka on täällä ammattimaisempaa kuin meillä. Tapasin keskustan valtuustohuoneistossa (!) nuoren, ensimmäisen kauden valtuutetun Per Ankersjön ja varavaltuutetut Cecilia Örnfeltin ja Lucas Forslundin. Keskusta-aate on samassa vaiheessa molemmissa pääkaupungeissa: sisääntulo on tapahtunut, mutta suuri läpimurto puuttuu. Meillä ja Tukholmassa äänestetään edelleen konservatiivisesti oikeistopuoluetta ja sosialidemokraatteja. Pienempi ympäristöpuolue on ottanut saman räksykoiran roolin kuin meilläkin....

Kaupunginvaltuuston vanhahtavanpunainen kokoussali on elämys. Jyrkille yleisölehtereille kiivetään Östbergin monumentaalisen mutta kapean tornin sisällä - heikkokuntoiset älkööt vaivautuko! Sama koskee heikkonäköisiä. Valtuuston kokoustaulujen lukeminen edellyttää vahvoja kiikareita. Lähempänä lehteripenkkejä onkin valtuustosalin näyttävä katto. Sen viikinkiromantiikasta ammentavia koristeluja sopi ihailla puuduttavien ja pitkien keskustelujen lomassa. Alhalla salissa pyörii väkeä, virkamiehiä, entisiä valtuutettuja, joilla on oikeus olla salissa ynnä muuta väkeä. Toimittajille on oma lehteri. Apulaiskaupunginjohtajat ("Borgarrådet") istuvat yhdessä omassa rivissään muun kokousväen joukossa.

Valtuustokokous eteni kuten meilläkin. Se alkoi valtuutettujen kyselytunnilla. Eilen tehtiin merkittävä päätös uuden suursataman rakentamisesta (Stockholm-Nynäshamn). Asetelmat olivat tutut: suuret puolueet kannattivat, vihreät vastustivat. Muut asiat, kriisitilanteita koskeva kommunikaatiosuunnitelma, kaupungin sisäiset uudet sähköpostisäännöt, katunimiasiat ja kysymys yritysten terveydenhuollosta, menivät läpihuutojuttuina. Illallinen nautittiin valtuutettujen ravintolassa. Poliittinen kuhina oli vähäisempää ja tarjoilusta vastasi monikulttuurinen henkilökunta - siinä ero helsinkiläiseen valtuustoruokalaan.

Suurta ja kaunista olikin nähdä kaupungintalon tunnetut sisätilat, Blå hallen (sininen sali), ja Gyllene salen (kultainen sali) tyhjinä ja iltavalaistuksessa. Matkalla asemalle loin vielä katseen kaupungintalon 106 metriä korkean tornin huipulla olevaan Ruotsin vanhaan symboliin, kolmeen kruunuun ja tornin juurella olevaan Birger Jaarlin monumenttiin. Vaikuttavaa, suurta ja kaunista kaupunkiarkkitehtuuria, pakko kateellisen tunnustaa!!

torstaina, maaliskuuta 01, 2007

Ruotsalainen väitöstilaisuus

Helsingin yliopiston henkilöstökoulutuksen suurin tapahtuma nykyään kulkee nimellä "tohtorinvalmennuskoulutus". Kyseessä on puolen päivän tilaisuus, jonne kutsutaan viimeistelyvaiheessa olevia väitöskirjan tekijöitä. Paikalle on viime vuosina saapunut n. 100-150 henkeä, myös muista yliopistoista, kuulemaan väitöstilaisuuteen liittyvistä asioista, väittelemisen historiasta, väitöskirjan julkaisemisesta, juhlasta, pukeutumisesta jne. Kurssin suuri suosio osoittaa, kuinka keskeisenä väittely meillä on säilynyt akateemisessa elämässä. Siihen kunnolla valmistautuminen koetaan tärkeäksi.

Täällä Ruotsissa kaikki on toisin. Sain sen kokea osallistuessani familijääriin uppsalalaiseen väitöstilaisuuteen. Yliopiston päärakennuksen hienoon saliin X kokoonnuttiin kuulemaan keskustelua, joka koski Gävlen kauppiasporvareiden yhteiskunnallisen aseman ja profiilin muodostumista 1700- ja 1800-luvun taitteessa. Respondetti ja opponetti istuivat kukkakimpuin koristellulla katederilla jo valmiiksi. Päivän kunniaksi väittelijä riisui takkinsa ja heitti sen tuolin selkänojalle. Villatakkiin pukeutunut vastaväittäjä kaivoi pastilliarasian esiin. Kustos hypähti pystyyn katsomon takarivistä ja julisti tilaisuuden alkaneeksi "Hejssan hejssan alla ni som är här..." -henkisellä tervehdyksellä ja häipyi sitten samaan paikkaan seuraamaan keskustelua. Se puolestaan alkoi opponentin pitkällä yksinpuhelulla. Hän referoi siinä laajasti kirjan sisältöä, ja hankki lopuksi tälle referoinnilleen väittelijän hyväksynnän. Sopivasti sinutellen edettiin kappale kappaleelta kirjaa eteenpäin noin puolentoista tunnin ajan. Sitten alkoi varsinainen seminaariosuus. Keskusteluun osallistuivat niin arvosanalautakunnan jäsenet, yleisö, perheenjäsenet, kuin molemmat osapuolet katederilla. Kysymyksiä heiteltiin oikealle ja vasemmalle, ja lopulta jäi epäselväksi kuka väitteli ketä vastaan.

Ruotsalainen malli Uppsalassa oli kuin suuri proseminaari siirrettynä isompaan saliin. Sitten kaikki tutut halasivat kaikkia, ja yleinen tyytyväisyys vallitsi.
Tunsin suomalaisen vereni virtaavan entistä punaisempana...