maanantaina, joulukuuta 29, 2008

Tarton henki ja "viisaiden tohtorien kaupunki"

Esikoinen aloitti viime syyskuussa opiskelut Tarton yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa. Tytär lähti vuodeksi Ruotsiin, Boråsiin, harjoittamaan tekstiilinkäsittelytaitojaan Nordisk Desingnskola -nimiseen oppilaitokseen. Saimme yht'äkkiä hiljaisen kodin ja kaksi uutta isänmaata: Viron ja Ruotsin. Jälkimmäiseen itsellänikin on elävä suhde, kuten tämä sivuston vuoden 2007 Upsala-blogit osoittanevat. Silti tunnen naapurin länsipuolta huonommin, Göteborgia ja sen seutuja tuskin lainkaan. Tekstiilikaupunki Borås muistuttaa ilmapiiriltään hätkähdyttävästi Lahtea; takana loistava teollinen menneisyys, edessä tulevaisuus vaatealan oppi- ja korkeakoulukaupunkina. Hyvää on kaikkialle (kahvilat, ravintolat, liikkeet jne.) leviävä ruotsalainen "mys" eli kodikkuus ja viihtyisyys...

Joulun aikaan kävimme ensimmäistä kertaa Tartossa katsastamassa esikoisen opintoympyröitä. Opiskeluaikanani 1980-luvun alussa suhteet virolaisiin olivat jäässä. Kun ensimmäinen kutsu vuosikymmenen lopulla tuli osakuntaan saapua tarttolaisen ylioppilasjärjestön vieraaksi, olin jo jättänyt opiskelijaelämän. Aikaa kului. Tie ei oikein ottanut viedäkseen Viroon, ei ainakaan Tarttoon, kunnes vasta loppuvuodesta 2008. Matka Tallinnasta on uuvuttava. Tasainen tie on suora, hidas ja tylsä, kuin yhtä Mäntsälän suoraa 60-luvulla! Välimatka eli 180 km taittui kahdessa ja puolessa tunnissa. Virolaiset harjoittelevat vielä sosiaalisen ajamisen vivahteita, ohitus- ja jonomuodostelmat olivat sen mukaisia.

Tartossa mukana oli kaksi matkaopasta, Henni Ilomäen toimittama (SKS) Tartto - kirjailijan kaupunki ja mainio pieni Taskuopas Tarton menneisyyteen, raatihuoneen matkatoimistosta napattu kirjanen. Edellinen kirja opetti, että suomalaiset kirjalijat ja intellektuellit ihastuivat samoihin asioihin kuin nykyvieraskin: Tarton ´historiaan sekä akateemiseen, boheemiseen henkeen, vilkkauteen ja sivistykseen. Neuvostovaiheen jälkeen kaupunki on toipumassa. Vanhaa kaupunkia ja sen lukuisia rakennuksia pannaan edelleen kuntoon. Kävelykatuja on avattu. Mukavia ja edullisia kahviloita ja ruokapaikkoja on paljon. Nuorisoa on kaikkialla. Tulevaisuus on siksi läsnä kaupungissa.

Tartossa on paljon samaa kuin Helsingissä, vaikka pienemmässä koossa. Itää ja lanttä on historiassa, ruotsalaisia, puolalaisia, venäläisiä ja saksalaisten vaikutuista. Yliopistojen päärakennukset ovat kasvaneet molemmissa kaupungeissa itseään isommiksi kulttuurin ja sivistyksen symboleiksi ja kansallisuusliikkeiden kehdoiksi. Tartossa oli paljon ystävällisyyttä ja ylpeyttä: kun kauniisti pyysimme, saimme herttaiset opatukset raatihuoneella ja yliopiston päärakennuksessa (museo, juhlasali ja ylioppilasvankila). Yliopiston päärakennuksen pylväät oli jouluvalaistu sympaattisesti kietomalla pienet lamput tiheästi niiden ympärille; parempi kuin Senaatinotrin kovat kaksoikynttilät kaikkien rakennusten ikkunoissa!

Katsastimme Toomemäen puiston, sen komeat muistomerkit, vanhat akateemiset rakennukset, polut ja sillat. Vilkaismme kirkkoihin ja kirjastoihin, toivoimme tartolaisten tapaan Katarina Suuren kapungille lahjoittamaa kivisiltaa takaisin. Laajat omakotitaloalueet leimaavat kaupunkikuvaa: talo + puutarha oli paikallinen unelma ennen vuotta 1945 ja jälleen 1989 jälkeen. Nyt rakennuksia kunnostetaan. 2000-luvun kapitalismi tunkee reunoilla: kauppakeskukset, kasinot, uudet kerrostalot ja polvenpiirtäjät tuottavat uutta kaupunkielämää.

Esikoinen on päässyt opiskelemaan uusiin ympyröihin. Lääketieteen uusiin tilohin on kovasti panostettu Maarjamöisan alueella. Uusi Biomedikum on saamassa rinnalleen komeita nykyaikaisia laitosrakennuksia. Vanhat, 1800-luvun opetussairaalat tyhjentyvät, ikävä kyllä. Ne ovat harvinaisen kauniita ja arvokkaita, puiston keskellä, muistuttavat Tarton maineesta "viisaiden tohtorien kaupunkina". Maine oli lääketieteellisen tiedekunnan ja sen opettajien ansiota. Sama henki vallitsee edelleen. Olen iloinen, että tästä hengestä pääsevät myös muutamat suomalaisopiskelijat osallisksi!

Tunnisteet: , , ,

maanantaina, joulukuuta 15, 2008

Ahtisaaren aika ja rauhan tulevaisuus

Tunsin syvää iloa ja reimua katsoessani viime viikolla presidentti Martti Ahtissaren rauhallista ja viisasta esiintymistä Oslon Nobel-juhlassa. Palkinto meni oikealle kohteelle, kokeneelle virkamiehelle ja rauhanneuvottelijalle. Monissa lausunnoissa Ahtisaaresta koetettiin leipoa politiikkoa ja/tai poliittista vaikuttajaa. Itse näen hänet euroopalaisena diplomaattina, jonka pitkään uraan osuin myös kuuden vuoden aika Suomen presidenttinä. Sen aikana Ahtisaari ei käyttätynyt tai toiminut kuten puoleukoneiston kasvatti. Hän hoiti tehtävää asiallisesti, paneutuen ja sopivalla ripydellä. Moinen koettiin Suomen poliittisen aateliston - media ja puolueet - parissa vähintääkin epäilyttävänä.

Vuonna 2000 Ahtisaari jatkoi siitä, mihin oli jäänyt ennen kevään 1994 valintaa Suomen korkeimmalle paikalle.Globaali rauha on unelma, joka elää aina tässä ajassa. Ahtisaari on henkilönä ja vaikuttaja tehnyt suuren työn tällä saralla. Parannettavaa herra paratkoon piisaa! Rauhaa ei saada aikaan niin kaukan kuin sotahulluus riivaa maailman eri puolilla, aivan lähialueillakin!

Ilma on pitkään ollut sakeana sinivalkoista suojeluskunta-aatetta, prokarelialiikettä ja lottasvärdhenkeä. Me sotalelukielteisellä 1970-luvulla varttuneet, rauhanmarsseissa viisautta imeneet sukupolvet alamme jo ahdistua. Eikö eurooppalainen rauhanliike sittenkään saanut mitään aikaan? Kylmä sotakin meni jo eivätkä rambot ole enää muodissa. Sota terrorismia vastaan tuntuu sekin tuhannen järven maassa kaukaiselta. Lisäksi: sodan pelko myy. Kriisiin liittyvillä uhkakuvilla on markkinansa, vaikka elämme integraation ja yhteistyön aikaa. Yksi on varmaa: muistojemme rumakaan sota ei enää ole samanlaista kuin moderni sodankäynti.

Tässä ajassa sopii kysyä: minkälaisella rauhantyöllä voimme varmistaa parempaa tulevaisuutta? Riittävätkö enää kansanliike, kynttilät kaduilla ja väki käsikädessä ketjua muodostamassa? Onko kansinvälinen dilpomatia historiaa, tai menneisyyden vanki, vailla tuoretta täpinää. kuka enää muistaa kahden viikon takaisen ETYJ:in tuloksia? Siksi tässä ajassa mieleen jäävät Ahtisaaren kaltaiset vaikuttajat, pitkän tien kulkijat, jotka verkottuivat ja tekivät taustahommia jo aikaa sitten. Nyt painaa kokemus ja tahto - siksi Ahtisaarella tulee olemaan edelleen kysyntää!

Tunnisteet: , , ,

sunnuntaina, joulukuuta 07, 2008

Kaupunkisuunnittelua ja hotellihanke Katajanokalle

Pakko sanoa, nyt kun neljävuotisjaksoni Helsingin kaupunkisuunnittelu- lautakunnassa (ksltk) on päättymässä: tuntuu haikealta! Poliittinen viiteryhmäni sai ensimmäistä kertaa paikan tässä pääkaupungin arvostetussa elimessä, joka perustamisensa jälkeen 1964 on ollut vahvasti SDP:n läänitystä. Ja tietenkin kokoomuksen, sillä molemmat puolueet kun muodostavat ksltk:n "pyhän ytimen". Tälläkin kaudella lähes kaikki äänestykset ovat päättyneet lukuihin 5-4; kok ja sdp vastaan muut eli vihreät, vasemmistoliitto ja keskusta. Jälkimmäiset ovat koettaneet ottaa huomioon asukkaiden ja kansalaisjärjestöjen palautetta. Tämä vähemmistö on halunnut vaikuttaa esityksiin siten, että asukasnäkökulmaa kunnioitettaisiin asteen verran enemmän. Kuten numerot osoittavat, se on Helsingissä tavattoman vaikeaa...!

Kiehtovaa tässä kuviossa on se, ett ksltk:n kokouksista ei tihku tietoja julkistuuteen. Valtuusto, joka siunaa lautakuntien ja kaupunginhallituksen päätökset, on julkista mediateatteria. Todellinen päätöksenteko kaupungissa tapahtuu kuitenkin lautakuntatasolla. Siitä ei jää muuta asiakirjoihin kuin päätökset. Vilkas keskustelu, ärhäkätkin mielipiteet ja hupaisat debatit häipyvät historiaan, elleivät tule dokumentoiduksi jäsenten päiväkirjoihin tai blogeihin. Näin on harvemmin laita, ikävä kyllä.

Tällä kaudella 2005-2008 Helsingissä on tehty suuria suunnittelupäätöksiä. Lautakunnalle on tuotu uusia suuralueita, Keski-Pasilaa, Jätkäsaarta, Kalasatamaa, Myllypuroa, Laajasaloa jne. sekä metroa länteen ja liikennesiltaan itään. Pienemmistä kuvioista puhumattakaan. Lautakunnan kausi päättyy kiperään aiheeseen. Uuden suurhotellin suunnittelu Katajanokan rannalle on kirjoittavnut runsaasti kiihkeää keskustelua. Poikkeuksellista on se, että kaupungin ajamaa norjalaissijoittajan hanketta, lasista ristirakennusta, ei juuri kukaan ole asettunut kannattamaan.

Ensi torstain kokouksessa tehdään päätös. Se tulee olemaan vaikeaa! Suuret kok/sdp ajavat hanketta sitkeästi ja vihreissäkin on sille kannatusta. Itse koen asian tavattoman vaikeaksi. On tärkeää saada elämää keskusta-alueelle, mutta nyt runnottu kokonaisuus ei vakuuta. Ongelma on, että kaupunkikuva on ao. paikassa on jo pilkottu, kun Enson pääkonttori rakennettiin. Nyt maailman huippuarkkitehdit, Herzog ja De Meurion ovat tuottamassa samanlaista modernia laatikko kuin Aalto aikanaan 1960-luvulla. Herkälle satama-alueelle tuodaan rakennus, joka ei paikkaan sovi. Suomalaisen arkkitehtikunnan kritiikki on täysin perusteltua ja yhdyn siihen.

Eniten kysymyksiä herättää tapa, jolla hanketta ajetaan eteenpäin. Avoimuus on puuttunut, virkamiehet ovat neuvotelleet kaupunkimme parhaan paikan käytöstä tavalla, johon on vaiketa vaikuttaa. Lautakunnasta on tehty kumileimasin. Se ei lupaa hyvää tulevalle suunnttelukaudelle!

Tunnisteet: , ,