sunnuntaina, kesäkuuta 10, 2012

Hanko ja Pietari, kahdet väitökset, yhdet häät, yksi puoluekokous


Viime viikko kului osin renkailla, osin pyörillä ja osin raiteilla – matkaa tein niin Suomen eteläisimpään kärkeen Hankoon kuin itäisimpään Suomeen eli Vaalimaan kautta Pietariin. Yhteinen nimittäjä oli historia. Mannerheim houkutteli Hangon piskuisen museon aivan täyteen maanantai-iltana, Marsalkan syntymäpäivänä; pohdin auliisti ja aika avoimesti kokemuksiani privaatti-Mannerheimeistä – Gustafista ja Evasta – kun teemana oli ”herrasmies ja vieraanvaraisuus”. Kysymyksiä riitti M:n kielitaidosta, kasvatuksesta ja naissuhteista. Puhetta ryyditti museon mainio M & Hanko -aiheinen näyttely. Hangossa valmistaudutaan hyötymään geopoliittisesta asemasta – museon tulevia näyttelyitä ovat mm. siirtolaisuus ja vuoden 1714 Riianlahden taisteluiden muistaminen. Ahkera museonjohtaja Marketta Wall luo ympärilleen hyvää henkeä – luentoillan antia purettiin makoisan lohisopan äärellä rantaravintola Origossa ja pohdimme mm. kevään 1918 kokemusten tuottamaa muistivarantoa sukuihin.

Ajoin Hangossa tavanomaisen ”lapsuuskierroksen”, ensin vapaasatamaan, katsomaan viennin ja tuonnin suuria laivoja ja kokea aallonmurtajaa, jonka äärellä olen kokenut mahtavimmat suomalaiset luontoelämykset: meren & myrskyn & suolan tuivertaman raikkaan tuulen. Sitten Mannerheimintielle, katosmaan lapsuuden huvilaa ja Neljän Tuulen Tupaa – jälleen meren elementtejä, hiekkaa ja matalaa rantakasvillisuutta. Maailma muuttuu = Casinossa Sushi-ravintola ja kunnostetun Hotelli Regatan vieressä uusi asuinkerrostalo. Muuten Hangossa parasta se mikä siellä aina on ollut parasta: vanha suomalainen puukaupunki on vielä vireydessään!

Pietariin sukelsin torstaina ja perjantaina aamulla kotiin Allegrolla, joka kyllä tavattoman kätevä ja notkea menopeli. Silti joskus kaipaan vanhojen junien kolisevaa tunnelmaa, samovaareja ja kiehuvaa teetä ja rauhallista matkantekoa. Pietarissa Suomi-talon ja konsulaatin ensimmäisen yhteisen Studia Generalian aiheena oli Helsingin 200-vuotinen historia. Sarjan toteuttivat energiset, Helsinkiä ja Suomea edustavat naiset (täälläkin!), joiden kanssa oli antoisaa rupatella ennen ja jälkeen esitelmän. Sain kehuja Mango-takistani ja Tarsalan kengistäni, ”suomalaiset naiset kun yleensä tulevat tänne Marimekko-vaatteissaan ja eccokengissään”.. Pietari kohisten muuttuu, nyt nautittiin illallinen vastarestauroidussa azerbadjanilaisessa ravintolassa, joka lähellä Suomi-taloa ja Talliaukio6ta. 1970-luku romantiikkaan pääsiin kiinni hotelli Rusissa, jossa yövyin.

Kuten aina Pietarissa, esitelmän jälkeen sain joukon kinkkisiä kysymyksiä, jotka koskivat mm. Helsinkiä kävelykaupunkina, folklorea 1900-liuvun alussa ja pk-seudun metropoliyhteistyötä. Venäläiset piirittivät minut joukolla: yksi halusi esitellä sauvakävely-innostusta Pietarissa (esitteen kannessa ”sauvakävelevät” kalevalaiset nukkehahmot…huokaus!), toinen valittaa nähtävyyksien vaatimattomuudesta Hgissä ja kolmas porukka oli taiteilijoiden ryhmä, joka vain kai kaipasi työmahdollisuuksia…sain käteeni pumaskan taide-esitteitä. Yhtä kaikki, venäläiset sosiaalisuus ilahduttaa aina! Jotain hyvää on kai jäänyt muillekin käteen, sillä aamujunalla Täällä avautuu se Suomi, joka edustaa toivoa & tulevaisuutta: rakennusinsinöörit keskustelevat junan bistrossa miljoonaprojekteistaan: salakuulin, että Kesko avaa 4-5 jättiliikettä/vuosi; että Nokia myy 34 000 rengasta päivässä; että Suomi on viim 20 vuoden aikana sijoittanut 10 miljardia euroa Pietarin alueelle; että konsulaattiin tulee n 6000 viisumianomusta päivässä jne. Eikö tässä ole maallemme mahdollisuus!! Ja hurmaava suurkaupunki on nurkan takana...

Viikonlopun huipennus olivat kahdet väitöstilaisuudet: toisessa (H_l- Paloposki) pohdtiin Suomen Italian kauvataidesuhteita ja toisessa (M. Kekäläinen) analysoitiin brittikirjoittaja James Boswellin kaupunkikokemuksia. Antoisaa kuten aina, nähdä akateemisuutta kukassaan! Lauantai huipentui tyylikkäsiiin häihin, kun ESO:n kuraattori Mirja K. sai sulhonsa, sympaattisen Kassun. Osakuntaromantiikkaa kauneimmillaan, ja kaikkien silmät kostuivat kun esolainen nuori pappi Auli S-P. siunasi parin Kallion kirkossa.

Seurasin keskustan puoluekokousta lauantain tapahtumien pausseilla pikku kännyni välityksellä, äänestystietoa välittivät paikalla olleet tutut. Sipilän valinnan myötä on alkanut toleranssiuttaan palvovalle hesalaisälymystölle tunnusomainen kitinä uskonnosta. Sanon siihen, kun vanhemmiten olen itse kypsynyt: oletteko huomanneet, että kaikkialla Euroopassa, maailmassa (alkaen katolisesta Puolasta 1980-luvulla..) uskonto, uskonnollisuus on tehnyt paluun. Sotien jälkeinen "modenistinen kupla" on puhjennut eikä tavoiteltua järjen onnelaa, "hyvinvointia” tavoitettu. Suomessa vanhavana ovat olleet erilaiset uskonnolliset liikkeet, eikä stadilainen uskontokielteisyys ole ollut valtavirtaa. Itse en ole kovin kirkkokristillinen, mutta kestän se, että muille uskonasiat ovat tärkeitä; kunhan niiden nimissä ei syyllistytä järjettömyyksiin ja/tai rikoksiin ihmisyyttä vatsaan!

Tunnisteet: , ,

sunnuntaina, kesäkuuta 03, 2012

Royal Finland

Tällä viikolla - Iso-Britannian ja Kansainyhteisön hallitsijan eli kuningatar Elisabeth II 60-vuotisen vallassaolon kunniaksi - olen taas saanut kommentoida mediassa monarkia-asioita. Mukava tehtävä, kun saan puolustaa maailman vanhimpia hallitusmuotoja ja vedota siihen, että monarkiassa kyse ei ole mistään seurapiiripalstojen vakitavarasta vaan ihan oikeati: eurooppalaisesta valtio-opista! Koetan muistutaa, että kun Suomi itsenäistyi, tasavaltoja maailmassa oli vähän ja niistä keskeisimmät olivat Pohjois- ja Latinalaisessa Amerikassa. Poliittisista syistä, molemmat Amerikat kun syntyivät reaktoina eurooppalaista hallintakulttuuria vastaan. Jokunen vuosi sitten pohdin Kalevassa, milta Suomi näyttäisi, jos meillä vallan keulassa olisi yhä monarkki - kuten läheltä piti:

Jos Suomen valtionpäämiehenä olisi tasavallan presidentin sijaan kuningas, mikä maassa olisi toisin? Ruotsin kuningasparin valtiovierailun jälkilämmössä voi leikkimielisesti pohtia, miltä kuninkaallinen Suomi tänään näyttäisi. Ajatuksella on historiallinen pohjansa. Suomi oli Ruotsin kuninkaanvallan osa lähes 600 vuotta. Venäjän keisarit hallitsivat Suomea suuriruhtinaina yli sata vuotta. Vasta noin 85 vuotta on tässä maassa maisteltu tasavaltaista elämää. Monarkistinen perinne eli vahvana vuonna 1919 hyväksytyssä hallitusmuodossa. Presidentille myönnettiin varsin laajat valtaoikeudet, joita päästiin supistamaan vasta Suomen uudessa peruslaissa vuodelta 2000.

Tasavaltaisia saattaisi tänään kiinnostaa sama asia, joka kiinnosti kuningasmielisiä syksyllä 1918: olisiko Suomen kuninkaaksi vuonna 1918 valittu Hessenin prinssin Friedrich Karl jälkeläisineen onnistunut tuomaan maan poliittiseen elämään lujuutta ja jatkuvuutta? Miten Suomi olisi selvinnyt Talvisodasta? Kuinka se olisi pärjännyt kylmän sodan aikana saksalaissyntyisen kuninkaansa kanssa? Mille pohjalle olisi rakennettu pohjoismaista yhteistyötä? Miltä sisäpolitiikka näyttäisi, jos pääasiallinen jako edelleen kulkisi tasavaltaisen rintaman ja monarkian kannattajien välillä?

Jos Suomi olisi kuningaskunta, meillä olisi kuninkaallinen perhe ja sitä alati seuraava julkisuus. Suomen kuningaskunnan historiaa kirjoitettaisiin osana kuninkaallisen suvun eli dynastian historiana. Saksalaisen kunninkaan valitseminen olisi sitonut Suomen entistä lähemmäs Saksaa. Suomen kuninkaalliset liittyisivät avioliittojensa kautta osaksi eurooppalaisen aristokratian edustamaa yläluokkaista elämäntapaa. Saksalaisten juorulehtien paparazzit varjostaisivat öin ja päivin Suomen kuningasperheen jäseniä.

Hänen Majesteettinsa virallinen residenssi nousisi mahtipontisena ja uljaana Helsingin Tähtitorninmäellä. Vanha keisarillinen palatsi Kauppatorin rannalla olisi museona. Siellä olisi kuninkaallinen aarrekammio, jonne yleisö pääsisi ihailemaan kruununjalokiviä, taide- ja astiakokoelmia, kuninkaallisia vaunuja ja muotokuvia. Kuninkaanlinnan valtiosali kilpailisi eduskunnan istuntosalin kanssa asemasta maan symbolisesti tärkeimpänä tilana. Maamme muut kuninkaanlinnat olisivat edustava otos eri aikakausien linna- ja kartanoarkkitehtuuria. Helsingissä ja muissa Suomen kaupungeissa olisi hallitsijoiden ratsastajapatsaita ja muita kuninkaallisia muistomerkkejä, sekä niiden ympärille syntyneitä vuosittaisia patsas- ja kunniakäyntejä.

Kuninkaallinen kalenterivuosi alkaisi siitä, kun valtionpäämies avaa valtiopäivät. Kuninkaalla olisi oma vaakuna, ja sen tunnuslauseen lapset oppisivat jo koulussa. Kuninkaan liput liehuisivat tangoissa kansallisen lipun rinnalla. Kansallislaulussamme ei ihannoitaisi karua pohjoista luontoa vaan ylistettäisiin monarkkia. Kuningas olisi ritarikuntien pää. Hään aateloisi ja löisi ritariksi ansioituneita kansalaisia. Näistä palkituista ja ansioituneista muodostuisi Suomen hovi ja kansallinen eliitti. Itsenäisyyspäivän tilalla juhlittaisiin kuningasperheen jäsenten syntymäpäiviä. Kuninkaallisia paraateja, puutarhajuhlia, vastaanottoja ja gaalaillallisia pidettäisiin eri puolella Suomea. Kruununperijä järjestäisi oman rockjuhlansa kesäasuntonsa ulkotiloissa. Siitä riittäisi moneksi päiväksi raportoitavaa sekä iltapäivälehdille että kuninkaallisten asioihin perehtyneelle suurimmalle naistenlehdelle.

Kuningasperheen asioiden hoidosta vastaisi laaja ja alueellisesti hajautettu kanslia, päällikkönään linnanvouti. Presidentin vientipalkinnon tilalla olisi linnanvoudin erikoishakemuksesta myöntämä kuninkaallinen valtakirja, joka annettaisiin luotettaville ja pitkäaikaisille hovihankkijoille. Kuninkaalliset söisivät, nukkuisivat, pukeutuisivat ja kulkisivat hovihankkijoiden tuotteissa. Nämä puolestaan saisivat markkinallista lisäarvoa kuninkaallisesta yhteydestään. Kuninkaalla olisi oma musiikkimestari, kuninkaallinen runoilija (poet laureate) ja oma taidekokoelma..Kuningasperheen turvallisuudesta vastaisi Suomen puolustusvoimien näyttävin joukko-osasto. Kustantajat ja juorulehdet tappelisivat hovineitien, sotilaspalvelijoiden, autonkuljettajien, kuninkaallisten lääkäreiden, turvamiesten ja ratsastuksen opettajien muistelmista.

Jos Suomi olisi kuningaskunta, monet kansalliset instituutiot olisivat kuninkaallisia. Ooppera, molempien kieliryhmien teatterit, museot, taidelaitokset, akatemiat, tutkimusinstituutit jne. käyttäisivät etuliitteenä "kuninkaallinen". Monet kansalliset harrastusseurat olisivat kuninkaallisia. Se koskisi erityisesti kenneltoimintaa, metsästystä, tennistä, golfia, purjehdusta, hiihtoa, luistelua, suunnistusta ja vaellusta. Suomen meriä seilaisi kuninkaallinen, Masa-Yardsin rakentama huvijahti ja järvillä näkyisi kuninkaallisia swan-purjeveneitä. Rautateillä ajaisi kuninkaallinen juna. Suomen pystykorvasta olisi tehty kuninkaallinen koirarotu ja Suomenhevosesta olisi jalostettu valtiopäämiehelle seremoniahevonen. "Royal blue", kuninkaansininen olisi Suomen valtionväri siniristilipun sinisen sijaan.

Kuninkaallisessa Suomessa kaikki olisi toisin...tai sitten ei!

Tunnisteet: , ,