sunnuntaina, kesäkuuta 10, 2012

Hanko ja Pietari, kahdet väitökset, yhdet häät, yksi puoluekokous


Viime viikko kului osin renkailla, osin pyörillä ja osin raiteilla – matkaa tein niin Suomen eteläisimpään kärkeen Hankoon kuin itäisimpään Suomeen eli Vaalimaan kautta Pietariin. Yhteinen nimittäjä oli historia. Mannerheim houkutteli Hangon piskuisen museon aivan täyteen maanantai-iltana, Marsalkan syntymäpäivänä; pohdin auliisti ja aika avoimesti kokemuksiani privaatti-Mannerheimeistä – Gustafista ja Evasta – kun teemana oli ”herrasmies ja vieraanvaraisuus”. Kysymyksiä riitti M:n kielitaidosta, kasvatuksesta ja naissuhteista. Puhetta ryyditti museon mainio M & Hanko -aiheinen näyttely. Hangossa valmistaudutaan hyötymään geopoliittisesta asemasta – museon tulevia näyttelyitä ovat mm. siirtolaisuus ja vuoden 1714 Riianlahden taisteluiden muistaminen. Ahkera museonjohtaja Marketta Wall luo ympärilleen hyvää henkeä – luentoillan antia purettiin makoisan lohisopan äärellä rantaravintola Origossa ja pohdimme mm. kevään 1918 kokemusten tuottamaa muistivarantoa sukuihin.

Ajoin Hangossa tavanomaisen ”lapsuuskierroksen”, ensin vapaasatamaan, katsomaan viennin ja tuonnin suuria laivoja ja kokea aallonmurtajaa, jonka äärellä olen kokenut mahtavimmat suomalaiset luontoelämykset: meren & myrskyn & suolan tuivertaman raikkaan tuulen. Sitten Mannerheimintielle, katosmaan lapsuuden huvilaa ja Neljän Tuulen Tupaa – jälleen meren elementtejä, hiekkaa ja matalaa rantakasvillisuutta. Maailma muuttuu = Casinossa Sushi-ravintola ja kunnostetun Hotelli Regatan vieressä uusi asuinkerrostalo. Muuten Hangossa parasta se mikä siellä aina on ollut parasta: vanha suomalainen puukaupunki on vielä vireydessään!

Pietariin sukelsin torstaina ja perjantaina aamulla kotiin Allegrolla, joka kyllä tavattoman kätevä ja notkea menopeli. Silti joskus kaipaan vanhojen junien kolisevaa tunnelmaa, samovaareja ja kiehuvaa teetä ja rauhallista matkantekoa. Pietarissa Suomi-talon ja konsulaatin ensimmäisen yhteisen Studia Generalian aiheena oli Helsingin 200-vuotinen historia. Sarjan toteuttivat energiset, Helsinkiä ja Suomea edustavat naiset (täälläkin!), joiden kanssa oli antoisaa rupatella ennen ja jälkeen esitelmän. Sain kehuja Mango-takistani ja Tarsalan kengistäni, ”suomalaiset naiset kun yleensä tulevat tänne Marimekko-vaatteissaan ja eccokengissään”.. Pietari kohisten muuttuu, nyt nautittiin illallinen vastarestauroidussa azerbadjanilaisessa ravintolassa, joka lähellä Suomi-taloa ja Talliaukio6ta. 1970-luku romantiikkaan pääsiin kiinni hotelli Rusissa, jossa yövyin.

Kuten aina Pietarissa, esitelmän jälkeen sain joukon kinkkisiä kysymyksiä, jotka koskivat mm. Helsinkiä kävelykaupunkina, folklorea 1900-liuvun alussa ja pk-seudun metropoliyhteistyötä. Venäläiset piirittivät minut joukolla: yksi halusi esitellä sauvakävely-innostusta Pietarissa (esitteen kannessa ”sauvakävelevät” kalevalaiset nukkehahmot…huokaus!), toinen valittaa nähtävyyksien vaatimattomuudesta Hgissä ja kolmas porukka oli taiteilijoiden ryhmä, joka vain kai kaipasi työmahdollisuuksia…sain käteeni pumaskan taide-esitteitä. Yhtä kaikki, venäläiset sosiaalisuus ilahduttaa aina! Jotain hyvää on kai jäänyt muillekin käteen, sillä aamujunalla Täällä avautuu se Suomi, joka edustaa toivoa & tulevaisuutta: rakennusinsinöörit keskustelevat junan bistrossa miljoonaprojekteistaan: salakuulin, että Kesko avaa 4-5 jättiliikettä/vuosi; että Nokia myy 34 000 rengasta päivässä; että Suomi on viim 20 vuoden aikana sijoittanut 10 miljardia euroa Pietarin alueelle; että konsulaattiin tulee n 6000 viisumianomusta päivässä jne. Eikö tässä ole maallemme mahdollisuus!! Ja hurmaava suurkaupunki on nurkan takana...

Viikonlopun huipennus olivat kahdet väitöstilaisuudet: toisessa (H_l- Paloposki) pohdtiin Suomen Italian kauvataidesuhteita ja toisessa (M. Kekäläinen) analysoitiin brittikirjoittaja James Boswellin kaupunkikokemuksia. Antoisaa kuten aina, nähdä akateemisuutta kukassaan! Lauantai huipentui tyylikkäsiiin häihin, kun ESO:n kuraattori Mirja K. sai sulhonsa, sympaattisen Kassun. Osakuntaromantiikkaa kauneimmillaan, ja kaikkien silmät kostuivat kun esolainen nuori pappi Auli S-P. siunasi parin Kallion kirkossa.

Seurasin keskustan puoluekokousta lauantain tapahtumien pausseilla pikku kännyni välityksellä, äänestystietoa välittivät paikalla olleet tutut. Sipilän valinnan myötä on alkanut toleranssiuttaan palvovalle hesalaisälymystölle tunnusomainen kitinä uskonnosta. Sanon siihen, kun vanhemmiten olen itse kypsynyt: oletteko huomanneet, että kaikkialla Euroopassa, maailmassa (alkaen katolisesta Puolasta 1980-luvulla..) uskonto, uskonnollisuus on tehnyt paluun. Sotien jälkeinen "modenistinen kupla" on puhjennut eikä tavoiteltua järjen onnelaa, "hyvinvointia” tavoitettu. Suomessa vanhavana ovat olleet erilaiset uskonnolliset liikkeet, eikä stadilainen uskontokielteisyys ole ollut valtavirtaa. Itse en ole kovin kirkkokristillinen, mutta kestän se, että muille uskonasiat ovat tärkeitä; kunhan niiden nimissä ei syyllistytä järjettömyyksiin ja/tai rikoksiin ihmisyyttä vatsaan!

Tunnisteet: , ,