Naisia, keskustaa ja maanpuolustajia

Alkuviikko kului Sysmässä. Lumen, sinitaivaan, auringon ja kantavan hiihtohangen innoittamana pohdin tulevaisuuden kuvioita, omaa elämääni ja lähiajan haasteita, muitakin ajankohtaistouhuja ja toimia, uusia tutkimuksiakin. Välillä rauha on poikaa, rauha saada ajatella yhtä asiaa koko päivän, ilman kiirettä ja/tai tempoilevaa aikataulua. Perästä kuuluu!

Kaupungissa odottivat vanhat haasteet ja kujeet. Paljon pohdintaa opetusvapaalla viikolla, teemoina tällä kertaa keskustapuolueen tila, yliopisto innovaatioyhteisönä ja naisten asia. Tänään sunnuntaina piipahdin Tampereella juhlapuhumassa Pirkanmaan naisten maanpuolustusjuhlassa aiheesta ”Mitä Suomi on?” Teemaan päädyin, koska resoneerasin: maanpuolustusnaisille on turha kertoa maanpuolustusaatteesta. Aina ajankohtaista on antaa välineitä kansallisuusaatteen pohtimiseen kertomalla siitä, mitä (me) nationalismin tutkijat kulloinkin pohdimme ja tutkimme.

Tammerin kauniin klassisen hotellin juhlasalissa oli tunnelma korkealla: daamit järjestävät hauskaa yhdessä, isänmaa-aatteen varjossa, kuten 50-vuotishistoriikista saatettiin lukea. Jo vuosia, sitten Mannerheim-museon päivien, olen pohtinut tätä voimaa, jolla suomalainen yhteiskunta edelleen tuottaa vahvaa mp-yhteisöllisyyttä alueellisesti, paikallisesti ja yli sukupuolirajojen. Tampereella joutuu pohtimaan vuoden 1918 perintöä ja sen vaikutusta.

Jos jotain, niin Tampereelle on aina mukava tulla. Kaupunki on hengeltään totaalisen erilainen kuin kotipaikkani Helsinki. Tehtaat keskellä kaupunki sen tekevät, työn jälki näkyy ja kuuluu. Koski kohisee eläväisesti ja dynaamisesti, tuoden vahvan taustaäänen urbaaniin elämään. Kadulta puuttuvat snobit ja ylvästelevät virkamiehet, minkkiturkkitädit ja bemarimiehet. Tilalla on jotain rokkihenkisyyttä ja mutkattomuutta, sitä kuuluisaa manselaisuutta.

Naistenpäivää vietin muun muassa pohtimalla yliopiston roolia innovaatioyhteisönä. Alustimme yhdessä kollega Leif Åbergin kanssa, ja lopputuloksena oli mainiota pohdintaa ja uuttakin luovaa ajattelua. Korostin tässä, kuten aina muulloinkin yliopistossa, että ei tarvitse mennä vettä edemmäs kalaan: jo vuodesta 1848 Yliopistolla on luovasti pohdittu yhteiskuntaa, siis isänmaata ja ihmiskuntaa. Siitä on hyvä ponnistaa, esimerkiksi istuen Uuden tai Vanhan ylioppilastalon hienoissa sisätiloissa, ja pohtia opiskelevan nuorison suuria saavutuksia. Useimmat kansakunnan kaapin päälle kivunneet ovat tehneet sen nimenomaan mainittujen rakennusten portaita pitkin kiiveten..

Muutoin viikolla tuli pohdittua politiikan sisältöjä, muun muassa kahdesti komeassa eduskunnassa, keskustan ryhmähuoneessa. Hyvät keskustelut politiikan substansseista piristävät aina, erityisesti kun vetäjänä on mainio veteraani Seppo Kääriäinen. Verenpainetta viikonlopulle sen sijaan aiheutti Helsingin Sanomien kaupunkitoimitus, jossa edelleen elää ”etelän metia”: jos jotain voi uutisoida poliittisesta viiteryhmästäni, tehtäköön se negatiivisesti. Nyt puhelimet ovat soineet viikko sitten keskustan valtuustoryhmään siirtyneen Markku Vuorisen (ent kd) ympärillä. Käytettiin kiristysmetaforaa ja ahneutta, joilla Vuorinen kuorrutettiin "petturiloikkaajaksi".

Raivostuin jutun sävystä (HS 9.3.) ja kirjoitimme valtuustokaverini Terhi Peltokorven kanssa vastineen. Julkaisen sen ohessa, toivottavasti ensi viikolla Hesarikin:

”Toimittaja Milka Sauvala raportoi (HS 9.3.) kaupunginvaltuutettu Markku Vuorisen (ent. kd) toissaviikkoisesta siirtymisestä Helsingissä keskustan valtuustoryhmään. Näin tapahtui, mutta jutusta jäi sumea mielikuva koskien Helsingin keskustan piirin toimintaa vaalien alla. Toisin kuin Sauvala antaa ymmärtää, Helsingin keskusta ei tue rahallisesti kunta- ja eduskuntavaaliehdokkaita pääkaupungissa. Keskustan Helsingin piiri ei myöskään ole tarjonnut ehdokkaille artikkelissa kuvattua vaaleihin liittyvää palkattua kampanjatyötä.

Olemme olleet ehdokkaina 1990- ja 2000-luvulla useissa kunta- ja edustakuntavaaleissa. Kuten vaalikampanjoidemme julkisista rahoitusilmoituksista selviää, emme ole saaneet puolueelta rahallista vaalitukea. Olemme rahoittaneet vaalit pääosin itse. Helsingin keskusta toimii täällä samoin kuin muutkin puolueet pääkaupungissa: se kustantaa teltat, muutaman yhteisen vaalimainoksen, ehdokkaiden valokuvauksen ja yhteisesitteen. Näitä kuluja katetaan ehdokkaiden maksamin ehdokasmaksuin.

On tärkeää, että kunnallispolitiikkaan saadaan hyviä moniosaajia. Hyvää ammattiosaamista sopii myös odottaa maan valtalehden kaupunkitoimitukselta. Hyvää toimitustyötä olisi ollut kampanjatukitietojen tarkistaminen meiltä keskustan valtuutetuilta ennen jutun julkaisemista.”