Royal Finland

Tällä viikolla - Iso-Britannian ja Kansainyhteisön hallitsijan eli kuningatar Elisabeth II 60-vuotisen vallassaolon kunniaksi - olen taas saanut kommentoida mediassa monarkia-asioita. Mukava tehtävä, kun saan puolustaa maailman vanhimpia hallitusmuotoja ja vedota siihen, että monarkiassa kyse ei ole mistään seurapiiripalstojen vakitavarasta vaan ihan oikeati: eurooppalaisesta valtio-opista! Koetan muistutaa, että kun Suomi itsenäistyi, tasavaltoja maailmassa oli vähän ja niistä keskeisimmät olivat Pohjois- ja Latinalaisessa Amerikassa. Poliittisista syistä, molemmat Amerikat kun syntyivät reaktoina eurooppalaista hallintakulttuuria vastaan. Jokunen vuosi sitten pohdin Kalevassa, milta Suomi näyttäisi, jos meillä vallan keulassa olisi yhä monarkki - kuten läheltä piti:

Jos Suomen valtionpäämiehenä olisi tasavallan presidentin sijaan kuningas, mikä maassa olisi toisin? Ruotsin kuningasparin valtiovierailun jälkilämmössä voi leikkimielisesti pohtia, miltä kuninkaallinen Suomi tänään näyttäisi. Ajatuksella on historiallinen pohjansa. Suomi oli Ruotsin kuninkaanvallan osa lähes 600 vuotta. Venäjän keisarit hallitsivat Suomea suuriruhtinaina yli sata vuotta. Vasta noin 85 vuotta on tässä maassa maisteltu tasavaltaista elämää. Monarkistinen perinne eli vahvana vuonna 1919 hyväksytyssä hallitusmuodossa. Presidentille myönnettiin varsin laajat valtaoikeudet, joita päästiin supistamaan vasta Suomen uudessa peruslaissa vuodelta 2000.

Tasavaltaisia saattaisi tänään kiinnostaa sama asia, joka kiinnosti kuningasmielisiä syksyllä 1918: olisiko Suomen kuninkaaksi vuonna 1918 valittu Hessenin prinssin Friedrich Karl jälkeläisineen onnistunut tuomaan maan poliittiseen elämään lujuutta ja jatkuvuutta? Miten Suomi olisi selvinnyt Talvisodasta? Kuinka se olisi pärjännyt kylmän sodan aikana saksalaissyntyisen kuninkaansa kanssa? Mille pohjalle olisi rakennettu pohjoismaista yhteistyötä? Miltä sisäpolitiikka näyttäisi, jos pääasiallinen jako edelleen kulkisi tasavaltaisen rintaman ja monarkian kannattajien välillä?

Jos Suomi olisi kuningaskunta, meillä olisi kuninkaallinen perhe ja sitä alati seuraava julkisuus. Suomen kuningaskunnan historiaa kirjoitettaisiin osana kuninkaallisen suvun eli dynastian historiana. Saksalaisen kunninkaan valitseminen olisi sitonut Suomen entistä lähemmäs Saksaa. Suomen kuninkaalliset liittyisivät avioliittojensa kautta osaksi eurooppalaisen aristokratian edustamaa yläluokkaista elämäntapaa. Saksalaisten juorulehtien paparazzit varjostaisivat öin ja päivin Suomen kuningasperheen jäseniä.

Hänen Majesteettinsa virallinen residenssi nousisi mahtipontisena ja uljaana Helsingin Tähtitorninmäellä. Vanha keisarillinen palatsi Kauppatorin rannalla olisi museona. Siellä olisi kuninkaallinen aarrekammio, jonne yleisö pääsisi ihailemaan kruununjalokiviä, taide- ja astiakokoelmia, kuninkaallisia vaunuja ja muotokuvia. Kuninkaanlinnan valtiosali kilpailisi eduskunnan istuntosalin kanssa asemasta maan symbolisesti tärkeimpänä tilana. Maamme muut kuninkaanlinnat olisivat edustava otos eri aikakausien linna- ja kartanoarkkitehtuuria. Helsingissä ja muissa Suomen kaupungeissa olisi hallitsijoiden ratsastajapatsaita ja muita kuninkaallisia muistomerkkejä, sekä niiden ympärille syntyneitä vuosittaisia patsas- ja kunniakäyntejä.

Kuninkaallinen kalenterivuosi alkaisi siitä, kun valtionpäämies avaa valtiopäivät. Kuninkaalla olisi oma vaakuna, ja sen tunnuslauseen lapset oppisivat jo koulussa. Kuninkaan liput liehuisivat tangoissa kansallisen lipun rinnalla. Kansallislaulussamme ei ihannoitaisi karua pohjoista luontoa vaan ylistettäisiin monarkkia. Kuningas olisi ritarikuntien pää. Hään aateloisi ja löisi ritariksi ansioituneita kansalaisia. Näistä palkituista ja ansioituneista muodostuisi Suomen hovi ja kansallinen eliitti. Itsenäisyyspäivän tilalla juhlittaisiin kuningasperheen jäsenten syntymäpäiviä. Kuninkaallisia paraateja, puutarhajuhlia, vastaanottoja ja gaalaillallisia pidettäisiin eri puolella Suomea. Kruununperijä järjestäisi oman rockjuhlansa kesäasuntonsa ulkotiloissa. Siitä riittäisi moneksi päiväksi raportoitavaa sekä iltapäivälehdille että kuninkaallisten asioihin perehtyneelle suurimmalle naistenlehdelle.

Kuningasperheen asioiden hoidosta vastaisi laaja ja alueellisesti hajautettu kanslia, päällikkönään linnanvouti. Presidentin vientipalkinnon tilalla olisi linnanvoudin erikoishakemuksesta myöntämä kuninkaallinen valtakirja, joka annettaisiin luotettaville ja pitkäaikaisille hovihankkijoille. Kuninkaalliset söisivät, nukkuisivat, pukeutuisivat ja kulkisivat hovihankkijoiden tuotteissa. Nämä puolestaan saisivat markkinallista lisäarvoa kuninkaallisesta yhteydestään. Kuninkaalla olisi oma musiikkimestari, kuninkaallinen runoilija (poet laureate) ja oma taidekokoelma..Kuningasperheen turvallisuudesta vastaisi Suomen puolustusvoimien näyttävin joukko-osasto. Kustantajat ja juorulehdet tappelisivat hovineitien, sotilaspalvelijoiden, autonkuljettajien, kuninkaallisten lääkäreiden, turvamiesten ja ratsastuksen opettajien muistelmista.

Jos Suomi olisi kuningaskunta, monet kansalliset instituutiot olisivat kuninkaallisia. Ooppera, molempien kieliryhmien teatterit, museot, taidelaitokset, akatemiat, tutkimusinstituutit jne. käyttäisivät etuliitteenä "kuninkaallinen". Monet kansalliset harrastusseurat olisivat kuninkaallisia. Se koskisi erityisesti kenneltoimintaa, metsästystä, tennistä, golfia, purjehdusta, hiihtoa, luistelua, suunnistusta ja vaellusta. Suomen meriä seilaisi kuninkaallinen, Masa-Yardsin rakentama huvijahti ja järvillä näkyisi kuninkaallisia swan-purjeveneitä. Rautateillä ajaisi kuninkaallinen juna. Suomen pystykorvasta olisi tehty kuninkaallinen koirarotu ja Suomenhevosesta olisi jalostettu valtiopäämiehelle seremoniahevonen. "Royal blue", kuninkaansininen olisi Suomen valtionväri siniristilipun sinisen sijaan.

Kuninkaallisessa Suomessa kaikki olisi toisin...tai sitten ei!