Orientin lumoa Istanbulissa á la Waltari

Vietin runsaan viikonlopun Istanbulissa, jota kutsun "sydämeni ensimmäiseksi kaupungiksi". Syykin on selvä. Istanbul oli ensimmäinen miljoonakaupunki, johon tutustuin kevällä 1972, hyvässä murrosiässä. Olimme sukulaisten kanssa usen viikon potuisella lomalla Varnassa, ja seuraamassa serkkuni Annelin osallistumista Varnan balettikilpailuihin. Joukko nuorisoa pakattiin laivaan ja lähdimme edesmenneen Esko Sorsan kanssa Istanbuliin. Muistan rakastuneeni palavasti Istanbuliin. Se sykkii jotain tavattoman kiehtovaa ja kosketti monikerroksiuudellaan. Lisäksi, pääsin 14-vuotiaana tutustumaan basariin salaperäiseen, viettelevään maailmaan...

Paluuta sydämeni kaupunkiin sain odottaa 25 vuotta, kevääseen 2007. Tuolloin Euroopan kulttuurisäätiö piti vuosikokouksensa Istanbulissa. Tutustuin silloin väkeen (=reippaita naisia!), joka paneutuneesti valmistelee vuoden 2010 kulttuuripääkaupunkihanketta. Tuttavuus poiki nyt kutsun saapua "avainpuhumaan" kulttuurikaupunkiorganisaation syysseminaariin, jonka teemana oli What is Europe? Aihe on Turkissa yhtä ajankohtainen kuin se meillä oli noin 16 vuotta sitten. Pidin 1990-luvun alussa vastaanvanlaisia luentoja paljon Suomessa. Taksim-aukion varren hotelli Marmaraan oli saapunut koko joukko - arvatenkin - paikallista kulttuuri- ja taideporukkaa. Meitä puhujia oli Alankomaista, Ranskasta, Saksasta, Sloveniasta, Irlannista ja Isosta-Britanniasta sekä isäntämaasta. Englannin- ja turkinkielinen seminaari sujui yllättävän jouhevasti kahdella kielellä; transaattorit tekivät kovasti töitä. Keskutelu oli älykästä, innostunutta, riittävän provosoitunutta ja haasteellista.

Istanbul iskee edelleen kaikkeihin aisteihin. Waltarin lailla tunnen kuuluvani kaupunkiin, sen lukuisiin historian kerrostumiin. MikaW:n Lähden Istanbuliin (1948) olikin jälleen kerran mainio opas paikallisuuteen! Läsnä on antiikki, bysanttilainen keskiaika, ottomaanien monikulttuurisuus, islman ja turkkilainen nationalismi. Istanbul on tätä nykyä maailman kolmanneksi suurin kaupunki; asema, jonka se saa noin 12 miljoonalla asukkaallaan. Vaikka liikenneongelma on paha, on kaikessa on pikkukaupungin leimaa. Eurooppalainen kävelyalue Beyoglun on kodikas ja elävä, turvallinenkin ja täysin länsimainen. Aasian turisti kohtaa takseissa. Ne ovat korottaneen huijaamisen taiteeksi.

Tällä kertaa jalkauduin paikallisten kollegojen neuvosta vanhoihin kaupunginosiin historiallisella niemellä: Zeyrekiin ja Süleymaiyeen sekä Fener-Haliçin alueelle. Näin juutalaisten ja kreikkalaisten entisiä vauraita taloja, joita nyt restauroidaan, osin EU:n tuella, entiseen loistoonsa. Erityisen vaikutuksen teki Konstantinopolin patriarkaatin pääkirkon näkeminen Fenerissä ja osallituminen amerikkalais-kreikkalaisen Dimitrios-pojan kastejuhlaan. Komeat vajaat 2000 ortodoksikirkin historiaa tuntuivat kaikkialla! Kaupungin toisella puolella kasvoi uusi Manhattan, persoonaton mutta välttämätön business-alue.

Turkkilaiset ovat sydämellisiä vieraille ja tavattoman kohteliaita, sekä aidosti päällekäymättömiä. Ruoka on suurenmoista ja jo hyvin syöminen on vierailun arvoista. Palvelu pelaa, kohtelu on kuin kukkaa kämmenellä pidettäisiin! Lisäksi, en ole minkään kansan huulille nähnyt leviävän yhtä leveää hymyä kuin turkkilaisten, kun sanoo sanat "olen suomesta!" On mukavaa olla rakastetun kansan jäsen!

Pidän Turkista ja turkkilaisista. Maa on läpikäynyt kovia muutoksia 1900-luvulla, jättänyt, suorastaan pakkounohtanut historiansa vuoden 1923 itsenäistymisen jälkeen. Modernisatio pyyhki kaiken altaan pois. Nyt kinnostus historiaan ja uskontoon näkyy kaikkialla, politikassa, kaduilla (paljon eri-ikäisiä huivinaisia) ja kulttuurin painotuksissa. Ottomaaninen aika kiinnostaa! Anatoliassa on edelleen uus-Turkin konstuoitu sydän! Tämä maa kuuluu Eurooppaan, ongelmineen. Parempi ratkoa niitä yhdessä kuin napit vastassa ja erikseen.