maanantaina, syyskuuta 29, 2008

Stadilaisuus, slangi ja epämiellyttävää kaupunkisnobismia

Olin pyörtyä eräänä päivänä pikkuisessa autossani, kun eetteristä pärähti ilmoille ohjelma "stadin slangiuutiset". Jokin monista radiokanavista on keksinyt tuottaa pääkaupunkiseudun tapahtumakoosteen ns. Helsingin kielellä, slangilla. Uutiset juonsi joku herra Jones. Netistä luin, että juttujen kieliasu on Stadin Slangi ry:n Olli Anikarin käsialaa.

Mainio juttu sinänsä ja merkki vahvasta kotiseutuharrastuksesta! Kirja, joka nuoruudessa eniten tuotti iloa, oli Juhani Mäkelän (Pääkaupungin Jussi) superhupaisa Stadi on buli mutta snadi (1972). Muistan hihitelleeni sen hyväntahtoisille Helsinki-muisteloille, jotka oli kirjoitettu stadin kevyellä ja helposti luettavalla puhekielellä. Slangi olikin pitkään sivistyneen Suomen torjuma kieli. Vielä 1950-luvulla slangia sopi kauhistella ja sen käyttö kieltää. Seuraavalla vuosikymmenellä yhteiskunta demokratisoitui. Se koski myös kielipolitiikka: slangi pääsi kaapista esiin. Näin tapahtui aikana, jolloin slangista oli tullut museotavaraa.

Slangiharrastus on viaton kerrostuma siinä monitahoisessa touhussa, jolla itsensä "todellisiksi helsinkiläisiksi" ylentäneet osoittavat paikkansa. Viime viikkojen 'puutarhaa vai betonia' -keskustelu on nostanut nämä pöyhkeät stadilaishyväkkäät esiin. Nuorena pohdin kaupunkilaisuutta Eteläsuomalaisen osakunnan kuraattorina. Kirjoitin muun muassa ESO:n linjasta, siis kaupunkimentaliteetista. Opin, että todellista kaupunkilaisuutta oli kiihkottmuus, tasapuolisuus, avara henkinen ja fyysinen liikkuvuus sekä fanaattisuudesta vapaa ennakkoluulottomuus. Urbaaniin, liberaaliin elämänmuotoon kuului kyky dialogiin ja erilaisten mielipiteiden hyväksyminen.

Ennen vanhaan todelliset kaupunkilaiset tunnisti jouhevasta puheliaisuudestaan ja sivistyneestä hyväntahtoisuudestaan. Oli käytöstapoja kohdella kunnioittavasti muualta tulevia. Erilaisuutta arvostettiin. Tätä todellista kaupunkimentaliteettia (urbanité = kohteliasuus muita kohtaan) en löydä seijasarteista tai muista pääkaupungin toimittajaeliitin kärkihahmoista. Tälle ryhmälle helsinkiläisyys merkitsee oikeutta avoimesti halveksia muualla Suomessa asuvia. He ottavat lyömäaseekseen loukkaavaan puheen, joka suunnataan "kehä III ulkopuolella" olevia metsämökkiläisiä, linnunpönttöjen nykeräjiä tmv. kohtaan. En osaa samastua tällaiseen junttikaupunkilaisuuteen. Pöyhkeä asfaltilla & kerrostaloilla ylpeily ei ole koskaan ole ollut leipälajini!

Lisäksi: en ymmärrä, kuinka joku itseään sivistyneenä pitävä voi avoimesti halveksia ihmisiä, jotka tuottavan kotimaisen ruoan pöydällemme. On oireellista, että maaseutulaisten halveksuntaan syyllistyvät ovat suomenkielisia. Todelliset, vanhat ruotsinkieliset helsinkiläiset osaavat urbanisminsa! He ymmärtävät kahden Suomen erilaisuuden ja rikkauden! Tack för det, de svenskspråkiga i Helsingfors! Utan er skulle denna stad vara ett jävligt ställe!

Tunnisteet: , , ,

2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Mun mielestä sä Laura olet aika surullinen hahmo. Surullinen.

1:03 ip.  
Anonymous Aune Waronen said...

Oli pakko kaivaa tämä muuutaman kuukauden takainen kirjoitus esiin, kun tähän viitattiin Hesarin sunnuntaidebatin keskustelussa. Kyse siis siitä, miten Helsingissä suhtaudutaan maakuntiin, ja Hesarin keskustelussa myös toisinpäin.

Mutta kyse ensimmäisistä. Siis juuri näin: "Ennen vanhaan todelliset kaupunkilaiset tunnisti jouhevasta puheliaisuudestaan ja sivistyneestä hyväntahtoisuudestaan. Oli käytöstapoja kohdella kunnioittavasti muualta tulevia. Erilaisuutta arvostettiin."

Olen viiidennen polven helsinkiläinen, joka lähdin parikymppisenä maakuntaan. Siis toiseen suuntaan kuin lähes kaikki muut.

Rakastan nykyistä kotipaikkaani, pikkukaupunkia länsirannikolla. Se ei sulje pois sitä, että rakastan myös lapsuuteni ja nuoruuteni kotikaupunkia Helsinkiä. Se on sielussani eikä sieltä mihinkään lähde. Kuten tuossa kuvaat aitoa fanaattisuudesta vapaata kaupunkilaisuutta, jossa on varaa myös arvostaa muita, näin koin esimerkiksi isoisäni, jonka äiti vietiin Helsingistä kesäisin maakuntaan oppimaan suomea, tutustumaan muuhunkin maahan ja hengittämään raikasta ilmaa. Sieltä löytyi monta ystävää, myös isoisäni isä.

Olen itsekin toisinaan töissä Helsingissä, vaikka kotini on maakunnassa. Silti mietin, mahdummeko kaikki pääkaupunkiseudulle ja pitäisikö kaikkien pakkautua sinne tai kasvukeskuksiin? Vaikka kaikki keinot otettaisiin käyttöön, löytyisikö kaikille niissäkään töitä?

11:41 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home