Matkalla ja kotona – mielessä yhä Latinalainen Amerikka
Kun 4 viikkoa sitten lähdin Amerikkaan, oli mökillä Sysmässä yhtä viileää kuin palatessa. Suomen kesä on muuttunut kylmäksi ja kosteaksi. Pelastusta ei löytynyt matkakohteestani Yhdysvalloista tai Latinalaisesta Amerikasta: Chicagossa oli lämmintä, mutta konferenssia oli aamusta iltaan hotellin ilmastoviilennetyissä kokoushuoneissa. Bogotassa on vuoden ympäri +14 astetta ja sumua. Chilessä, Argentiinassa ja Brasiliassa oli talvi – Rio de Janeirossa onneksi lämpömittari kiipesi yli kahdenkymmenen asteen! Pieni rusketus tarttui iholle.
Matkailu avartaa, totta tosiaan! Latinalaiseen Amerikkaan olin lähtenyt perinteisin odotuksin: uteliaana, mutta epäilevänä. Maanosa on eurooppalaisen politiikan suora jatke ja sen välitön johdannainen. Yhteistä useimmille maille on vahva intiaanikulttuuri, 500 vuotta jatkunut eurooppalainen vaikutus ja siirtomaa-aika. Latinalaisen Amerikan monet ongelmat ja kriisit ovat seurausta Espanjan ja/tai Portugalin siirtomaa-ajan synnyttämästä kahtiajaosta. Useimmat maat itsenäistyivät Napoleonin sotien seurauksena. Itsenäisyys lunastettiin pitkillä, verisillä vapaussodilla. Senkin jälkeen useat ankarat kahakat ovat olleet arkipäivää.
Eurooppalaisen on vaikea tottua latinalais-amerikkalaiseen köyhyyteen ja siitä kasvavaan taisteluun elintilasta. Meillä ei ole kulttuurisia tuntosarvia, jolla suhtautua sosiaalisen kurjuuden moniin ilmenemismuotoihin, kerjäläisiin, kaupustelijoihin ja toimettomiin kulkijoihin. Köyhien nokkeluus, röyhkeys ja tapa tulla likelle, tarjoamaan kaupan vähäistä osaamistaan, ei kuulu suomalaiseen arkeen. Joudumme oppimaan hyvästä elämästä ja siitä, että pohjoismaat eivät kelpaa mittareiksi. Sulattelen vieläkin matkan eväitä…osin kunnallispolitiikan tarpeisiin.
Silti, borta bra, hemma bäst! Oli miellyttävää palata kotiin, tomivan infran maahan. Työt alkoivat osittain viime viikolla. Ilahduin, kun kolmen viikon lukemattomasta Hesari-pinosta silmään pisti toimittaja Jarmo Huhtasen artikkeli, jossa hän ruoti helsinkiläisten valtuutettujen blogeja ja mainitsi – jotenkin positiivisesti, kai? – minunkin vaatimattomat raapusteluni. Torstaina olin Vaasassa puhumassa historiallisten kaupunkien merkityksestä ja piipahdin asuntomessuilla. Hulppeat, rantaan kiinni rakennetut meriasunnot eivät olleet parhaimmillaan sateessa ja viimassa… Sunnuntaina pidin juhlapuheen sotilaskotisisarten 90-vuotisjuhlassa Lohtajalla. Tuntui hyvältä nähdä ympärillä positiivisia naisia ja vapaaehtoistyötä, tuntea omatsivistykselliset juurensa vahvana. Ne ovat suomalaisessa maaperässä.
Matkailu avartaa, totta tosiaan! Latinalaiseen Amerikkaan olin lähtenyt perinteisin odotuksin: uteliaana, mutta epäilevänä. Maanosa on eurooppalaisen politiikan suora jatke ja sen välitön johdannainen. Yhteistä useimmille maille on vahva intiaanikulttuuri, 500 vuotta jatkunut eurooppalainen vaikutus ja siirtomaa-aika. Latinalaisen Amerikan monet ongelmat ja kriisit ovat seurausta Espanjan ja/tai Portugalin siirtomaa-ajan synnyttämästä kahtiajaosta. Useimmat maat itsenäistyivät Napoleonin sotien seurauksena. Itsenäisyys lunastettiin pitkillä, verisillä vapaussodilla. Senkin jälkeen useat ankarat kahakat ovat olleet arkipäivää.
Eurooppalaisen on vaikea tottua latinalais-amerikkalaiseen köyhyyteen ja siitä kasvavaan taisteluun elintilasta. Meillä ei ole kulttuurisia tuntosarvia, jolla suhtautua sosiaalisen kurjuuden moniin ilmenemismuotoihin, kerjäläisiin, kaupustelijoihin ja toimettomiin kulkijoihin. Köyhien nokkeluus, röyhkeys ja tapa tulla likelle, tarjoamaan kaupan vähäistä osaamistaan, ei kuulu suomalaiseen arkeen. Joudumme oppimaan hyvästä elämästä ja siitä, että pohjoismaat eivät kelpaa mittareiksi. Sulattelen vieläkin matkan eväitä…osin kunnallispolitiikan tarpeisiin.
Silti, borta bra, hemma bäst! Oli miellyttävää palata kotiin, tomivan infran maahan. Työt alkoivat osittain viime viikolla. Ilahduin, kun kolmen viikon lukemattomasta Hesari-pinosta silmään pisti toimittaja Jarmo Huhtasen artikkeli, jossa hän ruoti helsinkiläisten valtuutettujen blogeja ja mainitsi – jotenkin positiivisesti, kai? – minunkin vaatimattomat raapusteluni. Torstaina olin Vaasassa puhumassa historiallisten kaupunkien merkityksestä ja piipahdin asuntomessuilla. Hulppeat, rantaan kiinni rakennetut meriasunnot eivät olleet parhaimmillaan sateessa ja viimassa… Sunnuntaina pidin juhlapuheen sotilaskotisisarten 90-vuotisjuhlassa Lohtajalla. Tuntui hyvältä nähdä ympärillä positiivisia naisia ja vapaaehtoistyötä, tuntea omatsivistykselliset juurensa vahvana. Ne ovat suomalaisessa maaperässä.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home