Tiedonjulkistamista ja valtio palkitsee

Tänään oli taas suhinaa valtion tiedonjulkistamispalkintojen jakotilaisuudessa. Itse olen ollut tässä lystissä mukana vuodesta 2006 laskien; tuolloin sain palkinnon Suomen kulttuurihistorian IV päätoimittamisesta yhdessä yhdeksän muun osapäätoimittajan kanssa. Säätytalossa oli kaksi vuotta sitten hieno tilaisuus, ministeri Kalliomäen kanssa juotiin kuohuviiniä ja käteen tökättiin komea diplomi. Harmitti niin vietävästi, että sen harvan kerran kun palkintoja tippuu, niin mikään media ei tuolloin noteerannut asiaa. Muutama maakuntalehti vaivautui kirjoittamaan oman kylän palkituista...

Kohtaloni polut oli ennalta määritelty: ensin palkittiin, sitten pantiin valitsemaan muita palkittavia. Istun nyt toista vuotta valtion tiedonjulkistamisneuvottelukunnan jäsenenä. Olen päässyt näköalapaikalle valmistelemaan esityksiä palkittavista. Kinkkinen homma, sanon suoraan. Sen totesin jo talvella 1997, kun vedin tuolloista Tieto-Finlandia -raatia; se pureksi parissa kuukaudessa jättipinot tietokirjallisuutta - ja lupaan, sitä oli paljon ja laidasta laitaan eikä palkittavan löytäminen ollut helppoa!

Mikään ei ole muuttunut 10 vuodessa. Suomessa julkaistaan edelleen todella hyvää tietokirjallisuutta, siis "vanhoja kunnon tietokirjoja". Muut mediat jäivät nyt jaossa kakkoseksi, ja esim. Internet odottaa vielä läpimurtoaan uuttaluovana tiedonvälittäjänä. Tänä vuonna useimmat palkitut olivat suurenmoisia kirjankirjoittajia, perinteissä ja hyvässä merkityksessä tiedonjulkaisijoita. Valtioneuvoston juhlahuoneistossa olikin paljon väkeä kuulemassa tuloksia. Ilmassa oli todellista juhlatunnelmaa! Itse iloitsin kovasti "merimies" Juha Nurmisen elämätyöpalkinnosta ja kulttuurikeskus Kaisan saamasta tunnustuksesta monikulttuurisen tiedottamisen edistäjänä.

Valtio palkitsee kansalaisiaan monin tavoin. Hyvä niin! Nuoruuteni 1970-luvulla oli poliittisesti korrektia halveksia arvonimiä ja kunniamerkkejä, ansiomitaleita ja laakeriseppeleitä, ylioppilaslakkeja ja tohtorinhattuja. Ne nähtiin (muka) eriarvoisuutta lisäävinä ja demokratiaa uhkaavina. Sanoin jo tuolloin, että "höpöhöpö" ja sanon edelleen. Jokainen meistä tarvitsee joskus tunnustusta ja kiitosta. On parempi, että tunnutus jaetaan julkisesti ja avoimesti; että kunniamerkkien jaon, valtiopalkinnon tai arvon myöntämisen valmistelu tapahtuu demokraattisesti ja kontrolloidusti. Jos näin ei olisi, koko roska siirtyisi salaseurojen ja suljettujen kuppikuntien erityishuviksi. Siksi on hyvä, että valtio palkitsee...ja tekee sen avoimesti ja kunniallisesti suuren yleisön ja median edessä. Vain se takaa systeemin läpinäkyvyyden!