Suomen Turku - ja Suomen Helsinki

Viimeisen viikon aikana on tullut käytyä kaksi kertaa Suomen Turussa. Viikko sitten perjantaina Turun kauppakorkeakoulun luokkatutkijat ja -sosiologit järjestivät minikonferenssin Center for Welfare Research -yksikössä. Seminaarilla oli näppärä nimikin: "Nousiko luokka kuolleista? Yhteiskuntaluokan muuttuva merkitys Suomessa". Katriina Järvinen ja minä puhuimme kukin tavallamme, Katriina omakohtaisen kokemuksen äänellä, minä pohdin Suomen kaupunkien keskiluokkaistumista ja kansan historiallista muistia ja luokkakertomusta siitä. Illalla esiinnyimme vielä Turun uudessa ja TODELLA sympaattisen komeassa pääkirjastossa. Matkalla poikkesimme mainioon Proffa -ravintolaan ottamaan yhdet neuvoa-antavat puheiden välille.

Toinen vierailu viime perjantaina liittyi Benelux-instituutin säätiön hallituksen kokoukseen. Hallitus nautti Turun Belgian pääkonsuli Jukka Vihannon vieraanvaraisuudesta komeassa konsulaattirakennuksessa Aurajoen varrella. Juuri joki ja sen varrelle sijoittunut Tuomiokirkko on se kaupunkikulttuurinen tekijä, joka saa helsinkiläisen kadehtimaan Turkua. Onhan Suomenlahti ja Helsingin edustalla avautuva ulkosaaristo komeaa....mutta kaupunki + joki on sentää urbaania eurooppalaista perustavaraa.

Nuoruudessani alkoi syvä Turku-kauna, joka liittyi Turun tautiin ja 1970-luvun purkuvimmaan. Sain monivuotisen aversion Turkua kohtaan. Kaupunki näyttäytyi ökymäisenä ja nousukkaana, ikävän kulttuurivihamielisenä ja ahneena. Kesti vuosia ennekuin saatoin palata avoimin silmin Turkuun ja...pakko sanoa...pikku hiljaa olen oppinut pitämään kaupungista ja turkulaisista tavallani. Kun ikää on tullut lisää ja viisautta samoin, näen Turun aidosti eurooppalaisena kaupunkina, jota "hyvät porvarit" (!!) ovat hallineet ja huolehtineet. Jotain porvarillista perusmeininikiä löytyy turkulaisista, jollaista ei löydy Helsingistä.

Benelux-kokouksen aikana kuulimme, että Turun kulttuurikaupunkihanketta ryhtyy vetämään kokenut virkamies Cay Sévon. Turkulaiset oppivat pitämään Sévonista, kun hän toimi kaupungin kontaktivirkamiehenä 1990-luvulla. Nyt paluuta tervehdittiin riemulla. Riemuun onkin aihetta, kun toisen turkulaisen, ministeri Kanervan maine on alamaissa. Turku kaipaa nyt yhteistä puristusta. Toivoin vilpittömästi, että kulttuurkaupunkihanke saa parhaat voimat liikkelle ja urbaania dynamiikkaa lähtee peliin. Niin tapahtui Helsingissä vuonna 2000. Turku voi panna paremmaksi - silla on historian oikeutus siihen!