Luokkanäkökulma kaupunkihistoriassa: unohdetut totuudet?

Olen ollut täynnä "luokkia" viime päivinä, huomaan 70-lukulaisen vereni kuohahtalevan edelleen/uudestaan lämpimänä. Tammikuun 1918/2008 kunniaksi lehdet täyttyivät viikonlopulla vapaussota-kansalaisota -aineistoista. Itsekin olen juuri saanut valmiiksi osuuteni maaliskuun alussa ilmestyvään Pääkaupunki ja sota 1918 -kirjaan. Pakko sanoa, koko joululoma meni sisällissodan parissa eikä elämys ollut miellyttävä; monien klassikkotutkimusten ohessa luin nuorten tutkijoiden uudempia kirjoja aiheesta ja mm. Marjatta Cronvallin (postum) kirjan Seitsemäs mies.

Olen ollut viime viikoina kohtalaisen järkyttynyt, huomattuani jälleen kotikaupunkini todellisen "valkoisen" luokkaluonteen. Punakapina kukistettiin huhtikuussa 1918 saksalaisten avulla ja sen jälkeen rakennettiin vuosikymmeniä "valkoista Helsinkiä". SDP pääsi päätöksentekopitoihin mukaan jo heti 1919, mutta tietyillä ehdoilla, erityisesti vuoden 1945 jälkeen: konsensushengessä pidettiin kansandemokraatit ja kommunistit ulkopuolella. Koko Helsingin historia voidaan kirjoittaa valkosien luokkaulottuvuuden kautta, katsoa kaupungin "moderniteetit" luokkanäkökulmasta.

Toinen ajatuksiani hallinnut teema viime viikolla oli Helsingin Kulttuuritalon 50-vuotisjuhla. Sitä vietetään nyt alkuvuonna, sen kunniaksi, että Kulttuuritalon avajaiset osuivat alkuvuoteen 1958. Talon omistaa nyt valtio ja sitä kaupataan kongressi- ja kulttuuritilana. Rakennusken suojiin ollaan siirtämässä piakkoin Museoviraston Rakennushistorian osasto. Hyvä niin.

Ajallemme tyypillistä on se, että juhlatalon historiasta on aktiivisesti unohdettu se 40-vuotta jatkunut tosiasia, että talo OLI Suomen kommunistien rakentama, ja demokraaattisen työväenliikkeen pääkulttuurikeskus ja kokouspaikka. Tänään rakennusta esitellään neutraalisti Alvar Aaalto -monumenttina - työväenliikkeen panos rakennustajana ja omistajana unohdettu totaalisesti. Rakennuksen syntyhistoriaa ei voi ymmärtää tuntematta Suomen tilannetta sodan jälkeen: SKP:n paluu politiikkaan tarvitsi näkyvän monumenttinsa, ja sellainen saatiin, sattumien ja hyvin verkostojen asioista, arkkitehti Aallon piirtämänä. Kulttuuritalo on syvällisesti ideologinen monumentti, jonka esikuvat tulivat Neuvostoliitosta. Naapurin kaupunkien ja kylien tuhannet kulttuuritalot osoittivat työväenliikkeen kulttuuriharrastusten suunnan.

Aivoini ovat palanneet työstämään historian "luokkanäkökulmaa" - hyvä vai paha asia, sen piru tietää.