Miehiä, naisia, henkilöitä ja historiaa

Kansallisbiografian suuressa päätöstilaisuudessa Ritarihuoneessa keskiviikkona näkyi selvästi se, joka on ollut ilmassa jo pitkään: historia myy ja henkilöt kiehtovat. Ajassamme liikkuu nyt monia kysymyksiä, joihin vastaus tuntuu löytyvän menneisyydestä. Historia on Suomessa poliittista käyttötiedettä. Historiankirjoituksella on ollut yksi tehtävä: kansakunnan sisäinen rakentaminen ja ulkoinen vahvistaminen. Kaksi näkökulmaa on korostunut, sankaruus ja selviäminen.

Kansallisena tieteenä historiantutkimuksen kivijalka on sisä- ja ulkopolitiikan historiassa sekä sota-historiaan. Ne ovat leimallisesti olleet miestutkijoiden harrastamia aihepiirejä.
Miehet tutkivat kansakunnan tosihistoriaa, naiset puuhastelevat kulttuurihistorian ja arjen historian pikku kysymysten parissa.

Lähtötilanne on selvä. Se vaikuttaa muun muassa yliopistollisiin virantäyttöihin. Noin 35 historian professorin joukossa on vain muutama nainen; naiset saavat hyviä toki arvioita mutta sijoittuvat huonosti lopullissa valintatilanteessa.

Sama näkemys leimaa mediaa: yksi poliittisen historian tutkijan uusi turvallisuuspoliittinen arkistolöytö saa suurempaa yksittäistä huomiota kuin naistutkijoiden teokset yhteensä.

Kansallisbiografia heijastaa siten olemassaolevaa todellisuutta - miesten teot jättävät jälkiä historiaan, naisten teot eivät. Vinouma syntyy jo tästä.