Hyvä yleisö: juhlikaamme vuotta 1808!

Hanasaaressa kokoontui viikonlopulla Suomen Historiallisen Seuran järjestämä (kohtalaisen) suuri, kansainvälinen konferenssi pohtimaan vuosien 1808–1809 merkityksiä Euroopan historiassa. Vuonna 1794 alkoi kehitys, joka johti Ranskan vaikutusvallan kasvuun kaikkialla Euroopassa. Viisi vuotta myöhemmin oli perustettu kuusi ranskalaisvaikutteista ”sisartasavaltaa”. Ranskaan oli liitetty Belgia, ja maa kontrolloi Alankomaita, Sveitsiä ja suurta osaa Italiaa. Ranskalainen tavoite oli selvä: oli puolustettava vallankumouksen parhaita perinteitä tasavaltaisessa hengessä.

Ranskan tuli suojata asemaansa Euroopassa ja samalla vahvistaa Eurooppaa. Vaikka ulkopuolelle jäivät Iso-Britannia ja Venäjä, tuntui Napoleonin vaikutus kaikkialla. Ranska ja Napoleon loivat varjon koko 1800-luvulle. Napoleon voitti Itävallan ja Venäjän joukot Austerlitzissä ja lakkautti Saksalais-roomalaisen keisarikunnan 1806. Saksan ruhtinaskunnat yhdistettiin ja syntyi Napoleonin johtama Reinin liitto

Uutta oli aikakauden universalismin vaatimus; järki, rationaalisuus astuivat esiin, samoin vapaus – veljeys – tasa-arvo eurooppalaisina aatteina. Ranskan valta oli suurimmillaan vuonna 1812, jolloin noin puolet kaikista eurooppalaisista suoraan tai epäsuoraan Pariisin vallan alla.

Mutta ei sovi unohtaa, että monet eurooppalaiset ruhtinassuvut jatkoivat vallassa. Aikakausi muutti karttaa: Suomi irrotettiin Ruotsista ja liitettiin Venäjään 1809. Norjan erotettiin Tanskasta ja yhdistettiin Ruotsiin 1814. Hollantilaiset ja belgialaiset yhdistyivät ja syntyi Kuningaskunta Yhdistyneet Alankomaat 1815. Sveitsin yhdistyi 1815 kaikkiaan 22 kantonin löyhäksi valtioliitoksi. Eikä sovi unohtaa kehitystä Latinalaisessa Amerikassa: Espanjana amerikkalaiset siirtomaat itsenäistyvät.

Kuten Hanasaaressa todettiin, tärkeitä modernin kansallistunteen elementtejä muodostui sotakokemuksesta. Romantiikka kasvoi esiin kulttuurisesti samaan aikaan kun tapahtui armeijoiden massiivinen muodostaminen. Kaikki kansanryhmät joutivat kohtamaan sotien, imperiumien voimantunnon, voimapolitiikan ja rajasiirtojen seurauksia. Poliittis-kansallinen tunneilmapiiri syntyi voiton ja ylpeyden tunteista toisaalla, ja häviön ja tappion, tuhon ja vaaran tunteista toisaalla. Ilmiöllä oli sotilas-poliittinen tausta, mutta myöhemmässä tulkinnassa ne joutuivat kansallisen historiankirjoituksen kuvaukselliseksi saranakohdaksi. Näin on Suomen kohdalla. Uutta on juhlinnassa nyt se, että maamme kehitys nähdään eurooppalaista taustaansa vasten.

Jo oli aikakin…!