1918, sananvapaus ja valtuustodemokratia

Pakko sanoa, kun olen viettänyt vuodenvaihtessa n. 8 viikkoa tonkien kevään 1918 tapahtumia ja tunnelmia, että olen odottanut jotain, joka laukaisisi tässä ajassa esiin tuon ajan haavat & linjat. Ikävää ja kiehtovaa, että Katariina Lillqvistin Uralin perhoset -animaatio tuntuu olevan se, joka osoittaa kuinka ummehtunutta ja tunkkaista asian ympärillä edelleen on. Mannerheim -aiheinen faabeli on folklorea, enkä jaksa kiihkeytyä sen ympärillä.

Olin perjantaina MTV:n aamutv:ssä puolustamassa (vanhana Mannerheim-museon intendenttinä) taitelijan oikeutta sanoa ja tehdä vapaasti. Ja kääntäen: on välttämätöntä todeta,
että kyllä Mannerheim kestää kaiken tämän ja paljon muutakin kääntyilemättä haudassaan. Loppujen lopuksi, kun kohu on jälleen laantuu, seisoo Mannerheim yhä jalustallaan...josta hänet jo kertaalleen, 1960-luvulla, kaadettiin alas. Silti suomalainen sananvapaus tuntuu olevan vaikea asia. Kännykkäni täyttyi pian ohjelman jälkeen nimettömistä viesteistä tyyliin "Tässä sananvapautta: olet vanhat huora!"

Vanha humanisti jaksaa silti iloita siitä, että kaikki ei ole vielä peittynyt poliittisen korrektiuden alle ja vaan pinnan alla kupruilee kummallisesti...

Kupruili muuten kivasti Ylioppilasteatterin Valtuusto -näytelmän esityksessä launtaina. Oli pakko mennä katsoamaan tämä mainio ja vauhdikas farssi, vaikka henkilöni saa siinä lunta tupaan niin että kolisee. Näytelmä perustuu keskustelupöytäkirjoihin 12.9.2007 kokouksesta. Käytiin läpi Helsingin arkkitehtuuripoliittista ohjelmaa ja sanottiin näkemiin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpiselle. Luin mainitussa pitkässä kokouksessa käsikirjoitustani Unelmien Helsinki -kirjaani, ja päätin kokousväelle arkkitehtuurikeskustelun lomassa lukaista siinä julkaistavan Maila Talvion söötin Helsinki Itäreren tytär -runon. Sen avulla pohdin nuoren kaupungin dilemmaa. Helsingillä on ollut kohtalaisen vähän kirjailijoita ja runoilijoita - vasta viime vuosiana määrä on kasvanut. Osoitin Korpisen eräänlaisesti Helsingin runoilijaksi, eli henkilöksi, jolla on intohimoinen, esteettinen ja aikaansaaca suhde kaupunkiinsa.

No...selvähän se oli, että tästä piisasi pidennettyä vitsiä kerrakseen, ja muistakin Helsinki, Suomen pääkaupunki -ajatuksistani. Ilahduin silti siitä, miten kauniisti Kerkko Koskinen oli säveltänyt Talvion runoon teemamelodian. YT:n esitys oli loppuunmyyty. Nyt paikalla oli kaupungin virkamiesjohtoa ja lukuisia valtuutettuja. Korpinenkin oli siellä, median kutsumana. En oikein saanut selvää, miten sananvapaus teatterilaisittain tulkittuna kolahti häneen...