Kuopuksesta ylioppilas...ja äiti itki niin!

Viime lauantaina polkaistiin kotimme viimeinen ylioppilas maailmaan. Tyttäremme Carolinan yo-juhla Kulosaaren ruotsinkielisen lukion juhlasalissa oli sympaattinen tilaisuus - ja kielivähemmistön tapaan tyyppillisesti tuttavallinen. Halailtiin ja pussailtiin katederin kummallakin puolella. Kaikista käytettin etunimiä...Vertaan tilaisuutta omaan nuoruuteeni, eroja ja yhtäläisyyksiä on. Rehtori on juhlan koreografi. Hän osoittaa sanansa nuorille, puhuu elämästä laajemmin ja hyvyydestä, onnen tavoittelusta. Enää ei kuuden laudaturin ylioppilaita istuteta eturivissä. Touhu on tasa-arvoistunut, noin periaatteessa, kun puoltoääniä ei ilmoiteta. Oppilaiden perusteelliset esittelyt eivät kuitenkaan jättäneet arvailun varaan, missä olivat priimukset ja missä pahikset. Stipendejä jaettiin avokätisesti, kiitoksia samoin.

Parhaat oppilaat puhuivat, rockimmat soittivat, pirteimmät kuorolauloivat jne. Esitetty musiikki nousi viihdemaailmasta. Suvivirttä ei laulettu, mutta kylläkin prinssi Gustafin Studentsången, suomalaisella marssipoljennolla tosin! Sitten kiva traditio: lukion toisluokkalaiset kantoivat uudet ylioppilaat ulos, yksitellen. Ikävä homma, sillä elintasolapset eivät nykyään ole mitään kejukaisia! Uutta oli tyttöjen pukeutuminenkin, takavuosin tyttökoululaisiin verrattuna. Nyt useimmat olivat hyvin meikattuja ja kammattuja, ruskettuneita ja vähävaatteisia. Pikku leningit eivät jättäneet mitään arvailujen varaan...

Elämä & tulevaisuus -puheessaan nuorille rehtori viittasi Dalai Laman käsityksiin onnesta ja Jevgeni Jevtushenkon näkemyksiin aikuisuudesta. Hyviä tyyppejä molemmat, mutta jäin miettimään: onko meidän Jeesuksemme liian lähellä, liian likikristillinen, jotta hänen ajatuksiinsa voisi viitata? Sivistyksestä koulutuksen tavoitetilana ei sanottu sanakaan. Jäinkin miettimään omaa puhettani nuorille, jos olisin rehtorina. Korostaisin sivistystä valtavana voimana, jonka avulla meillä on polkaistu käyntiin kansanliikkeitä, perustettu puolueita ja yhdistyksiä, organisoitu kouluja, kansansivistystä ja oppilaitoksia. Sivistys on samaan aikaan ollut – ja molemmilla kielillä - sekä prosessin aikaansaaja että tavoitelava ideaali. Se oli henkinen tila, tietojen, kykyjen ja kulttuurisen osaamisen yhdistelmä. Sivistykseen meillä liittyy assosiaatioita kasvatuksen tietä omaksutuista tiedoista, taidoista ja tavoista. Sivistys ei ole pintaa vaan syvällisesti elämäntapaan ja olemiseen vaikuttava asia. ”Sivistys on sitä, mitä jää jäljelle kun kaikki muu on riisuttu pois”, päätti Helsingin yliopiston rehtori Ilkka Niiniluoto luontevasti muutama vuosi sitten ensimmäisen avajaispuheensa. Niin, Dalai Laman sijaan minä siteeraisin Niiniluotoa....ja Snellmania ja Jeesusta!