Reviirisotaa ilmastokysymyksellä

Heinäkuussa 2008 seisoin liikennevaloissa Buenos Airesin kuusikaistaisen, kaupunkia merestä erottavan valtakadun varrella. Yksitoistamiljoonaisen kaupungin liikenne on kaoottinen, ja ajotapa temperamenttisen latinalainen. Valoista lähtee kilpa-ajoon tusinoittain erikokoisia ja –merkkisiä paikallisbusseja. Teknisesti ja tyylillisesti nämä menopelit ovat peräisin jälleenrakennusvuosilta. Museobussit jättivät jälkeensä mustan, tiheän ja pahanhajuisen pakokaasupilven, joka peitti meidät jalankulkijat. Yskimme, köhimme, aivastelimme ja niiskutimme kollektiivisesti. Pistävä katku sai kaikkien silmät valumaan.

Ensimmäistä kertaa kaupunkilaisessa elämässäni ajattelin: hiiteen sellainen urbaaniromantiikka, jossa ylistetään asfaltintuoksua ja autojen pakokaasuja. Aika on ajanut näiden modernin elämän tunnusten edelle. Saan kuulla, että Argentiinassa paikallisliikenteen hoidosta vastaavat kilpailevat mafiaporukat. Kun raha ratkaisee, ei tarvetta autokannan uusimiseen ole. Eikä siihen ole yhteiskunnallista painettakaan. Ilmastokysymys ja saasteongelmat eivät ole sisäpoliittisesti hajanaisen maan politiikan kärjessä.

Latinalaisessa Amerikassa sain vahvistusta sille, että kaupungistuminen on aikamme suuri suuntaus kaikkialla. YK:n mukaan ollaan globaalistikin tilanteessa, jossa puolet maailman 6,7 miljardista ihmisestä asuu kaupungeissa. Kyseessä on ”suuri käänne” ihmiskunnan historiassa. Megakaupunkien kasvu jatkuu erityisesti Aasiassa ja metropolialueet vahvistuvat muuallakin. Ei ole yhdentekevää ympäristökysymyksen kannalta, millaisissa kaupungeissa asumme.

Ilmastomuutos tuli agendalle muutama vuosi sitten Al Goren vanavedessä. Eri maissa tärkeä aihe on laskeutunut kansalliseen maaperään hieman erilaisin korostuksin. Suomessa ilmastonmuutoskeskustelu on nyt liitetty kaupunkisuunnitteluun ja asumiseen. Kättä väännetään – luontevasti tietenkin! – siellä ihmiskeskittymät ovat eli metropolialueella. Teen heti selväksi. Asia koskettaa minua syvästi ja teen kaikkeni, jotta päästöt saadaan kuriin. Esimerkiksi Latinalaisen Amerikan diktaattorina modernisoisin juoksussa julkisen liikenteen ajan tasalle. Muutoksen tulee olla aidosti globaali.

Suomessa ilmastomuutosta on lähdetty purkamaan sieltä, jossa työ on vaikeinta ja hitainta eli pääkaupunkiseudun hajanaisesta yhdyskuntarakenteesta. Pääministeri Vanhasen juhlapuhe Espoon 550-vuotistapahtumassa käynnisti keskustelun. Asia oli helppo politisoida kunnallisvaalien alla. Kivikaupungin karaisemat helsinkiläiset ovat heittäytyneet miehissä tuomitsemaan Espoossa, Vantaalla ja muissa kehyskunnissa olevat puutarhakaupunki- ja omakotialueet ymmärtämättä, että pääkaupungin valtapuolueiden oma pitkän linjan kunnallispolitiikka on edesauttanut hajanaisen yhdyskuntarakenteen syntymistä ja synnyttänyt sukkulaliikenteen.

Energiakriisin ja hätätilahallituksen kerran kokeneena uskon kansalliseen herätykseen ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön ympäristökysymyksen ratkaisuna. Asiaan liittyvää uusfanatismia sopii kuitenkin kavahtaa. Ilmastomuutos on eräillä tahoilla valjastettu keinotekoisen maaseutu-kaupunki –sodan välineeksi. Se tapahtuu aikana, jolloin suomalaisten enemmistö on vihdoin päässyt nauttimaan keskiluokkaisesta elintasosta ja asumisen väljyydestä kylmien torppien ja ahtaiden hellahuoneiden jälkeen.

Ilmastonmuutoksen nimissä ympäristöpolitiikasta on Helsingissä tehty yhden totuuden mantraa. Autoilevat espoolaiset ja omakotitaloissaan asuvat vantaalaiset on syyllistetty ympäristörikollisiksi. Uusmaalaiset, maalaiset noin yleensä ja pian myös meidät kesämökkiläiset leimataan elämäntapagangstereiksi, jos emme suosilla asetu asumaan urbaanisti raiteenvarren kerrostaloyhdyskuntiin ja tiheille asemanseuduille.

Lähihistoria osoittaa, että metron rakentaminen ja asemaseutujen asuttaminen ei ole poistanut ihmisten muuttoa väljyyteen ja omaan taloon. Betonisten haaveiden tilalle on saatava kokonaisnäkemys nykytilanteesta ja todellinen arvio tulevan suunnittelun mielekkäistä suunnista. Yhdessä on löydettävä ratkaisut yhdyskuntarakenteen olemassa oleviin vinoutumiin. Niiden oikaisemiseen ei enää riitä yksittäisten ihmisten tai perheiden, eikä edes kuntien toimivalta. Pääkaupunkiseudun rakentaminen on hakoteillä, koska siitä pitkään vastanneilta valtapuolueilta (kok-dem) on puuttunut kokonaisnäkemys. Ei ole pääministerin vika, jos peili on vino.