Varallisuutta ja sivistystä vuonna 2008

Tänään lehdet hekumoivat viime vuoden verotiedoilla. Pakko myöntää: jokaisessa meissä asuu pieni tirkistelijä, joka saa tyydytystä toisten asioiden nuuskimisesta. Oli minunkin ihan pakko katsoa, miten viime vuonna pärjäsivät ollilat, liliukset ja erkot. Kakkuaan kasvattivat myös eräät uustulokkaat, kestojulkkiset ja kansan viihdesuosikit. Hyvin tuntuivat monet selvinneen menneenä vuotenakin. Onnitelen heitä siitä! Me tarvitsemme rikkaita ja rakkaita ihmisiä, esikuviksi ja kadehdinnan kohteeksi.

Rikkaus, niin! Tässä maassa ei ole tullut tapana porskutella korskeasti rahalla ja materialla. Kotopohjaiset vanhat vauraat osaavat samastua kansaan ja elää ulkoisesti vaatimattomalla tavalla, ajaa vitosen ratikalla ja pukeutua ikäloppuun popliinitakiin. Vasta 1980-luku räjäytti pankin. Jupit tulivat ja menivät, mutta sallivat rahalla ja materialla pröystäilyn. Sitten saatiin superurheilijat ja it-miljönäärit, Rytsölän veljekset ja formulakuskit, päästiin huippuautojen ja turboveneiden makuun. Ahneudella oli ikävä loppu, niin kuin nyt Islannissa. Meillä 1980-luvun nousu ja 1990-luvun lama kasvattivat tulo- ja samalla luokkaeroja.

Akateeminen elämäni on antanut mahdollisuuden muutamiin kohtaamisiin suomalaisten rikkaiden kanssa. Vaatimattoman kokemukseni mukaan he ovat ahkeria ja työteliäitä kansalaisia, niin sanottuja kunnon ihmisiä, joita on vain lykästänyt päästä elämässä korkealle. Sattuma on korjannut satoaan. Muutama omakin opiskeluajan tuttu pääsi Nokiaan, ja samalla optio-ohjelmiin. Monet superinsinööreistä, vuorineuvoksista ja suuryrittäjistä ovat taustaltaan luokkaretkeläisiä, ts. vaatimattomista oloista nousseita ahkeria poikia (!). Vanhaa rahaa on edelleen paljon liikkellä, ja se periytyy entiseen malliin; samalla periytyy tapa pitää matalaa profiilia ja pysyä poissa julkisuudesta. vonrettigit, ehrnroothit, björnbergit, fazerit ja muut 20 perheen jäsenet eivät juuri hurvittele iltapäivä- tai naistenlehtien palstoilla.

USA:ssa toissa viikolla opin, että perityn ja itseansaitun rahan tulee näkyä ja kuulua. Raha on kaiken mitta. Rikkaus ilmenee asumisessa, ajankäytössä ja sosiaalisissa verkostoissa. Se näkyy hyväntekeväisyydessä ja vaikkapa poliittisessa aktiivisuudessa (=rahaa lempiehdokkaalle). En kaipaa Suomeen lisää "money makes me happy" -tyyppejä henkseleitä paukuttamaan, mutta kaipaan rikkailta rikkaiden vastuusta ja moraalia.

Nyt useimmat uusrikkaat, ja vanhatkin rahakaat, ikäänkuin häpeilevät omaisuuttaan tai muuttuvat pöyhkeiksi ja koppaviksi. Meillä ei osata olla vauraita, ja elää sen mukaisesti. Monet hautautuvat turvallisiin taloihin ja tiloihin, mieluiten aitojen ja puutarhojen keskelle. Tässä suhteessa olen vanhan brittiläisen "ne joilla on, niiden tulee antaa" -periaatteen ystävä. Suomessakin vauraammat voisivat tukea taiteita, tiedettä ja kulttuuria, siis toimia sivistyksen ja yhteisen hyvän puolesta.

Asia on ollut juuri nyt ajankohtainen. Vaalien jälkeisellä viikolla olen käynyt Lahdessa ja Oulussa puhumassa sivistyksestä; sanalle on jälleen kova kysyntä! Minulle sivistys on yhteisöllisyyttä, sitä että ihminen toteuttaa itseään parhaiten yhteisönsä kautta, osallistuu, keskustelee, vaikuttaa ja on läsnä. Tavoitteena on yhteisen hyvinvoinnin lisääminen. Sivistys ei ole kenenkään etuoikeus vaan kaikkien valvollisuus. Rikkaimmilla on vain parempi mahdollisuus sen tukemiseen. Mesenaattius kunniaan, siis!