Maalta kaupunkiin - ja takaisin?

Kesälomakausi on päättynyt, paluuliike maalta ja saaristosta kaupunkiin on ohi. Jos nyt olisimme Etelä-Euroopassa, vaikkapa Ranskassa, tiet, asemat ja lentokentät olisivat täynnä suurkaupungeista etelään, maaseudulle ja muualle pyrkiviä lomalaisia. Meillä on teitä enemmän ja väkeä vähemmän. Silti suomalaiseen kesään liittyy massavaellus kaupungeista mökeille, järvien ja meren rantaan. Se on osa identiteettiämme.

Meillä sukupolvien yli ulottuu kokemus kahdesta elinpiiristä, maaseudusta ja kaupungista. Tässä maassa ovat ihmiset viimeisen sadan vuoden aikana olleet liikkeellä, matkalla maaseudulta kaupunkiin. Näin on yhä edelleen. Jokaisen juurilta löytyy maaseudun multaa; sata vuotta sitten vain seitsemän prosenttia suomalaisista asui kaupungeissa.

Matkaan on liittynyt vahvoja sosiaalisia ulottuvuuksia. Usein on siirrytty niukkuudesta vaurauteen. Väylä on ollut koulutus. Opintielle lähteminen on ollut väkevä signaali paremmasta elämästä. Maisterina on palattu kotiseudulle tekemään työtä, tai jääty kaupunkeihin muodostamaan uutta koulutettua keskiluokkaa. Maanviljelijäväestö oli merkittävä sekä työväestön että toimihenkilöiden eri kerrostumien synnylle. Maanseudulta väkeä rekrytoitui tehtaisiin, yliopistoihin, palveluammatteihin, hallintoon ja mediaan. Muulla Euroopassa ovet avattiin maahanmuuttajille hoitamaan vastaavia tehtäviä.

Suomalaisuus lepää edelleen kahdella jalallaan, maaseudun ja kaupungin kantamana. Luontevasti nykyään, sanoisin, arkielämässä, lomilla ja viikonloppuisin. Siitä todistavat lähes puoli miljoona vapaa-ajanasuntoa. Ne ovat tässä maassa luonteva osa elämänmuotoa. Siksi sopii ihmetellä, miksi tilanne ei näy yhteiskunnallisessa keskustelussa, politiikassa ja puolueissa. Ne uusintavat mielikuvien tasolla edelleen sadan vuoden takaisia astelemia.

Tässä astelemissa maalla asuvat ovat edelleen punaniskaisia talonpoikia. Kaupungeissa on nokkelampaa väkeä, kunnon porvareita ja sitten työväenluokkaa. Historia kahlitsee kummasti mielikuvia. Nopea rakennemuutos sotien jälkeen synnytti tulehtuneen asetelman politiikkaan. Se loi agraarioloja tuntemattomille syviä ennakkoluuloja maaseutua kohtaan. Suurkaupunkien tulokkaat omaksuivat urbaanin elämäntavan ja poliittisen kulttuurin. Siihen kuului maaseutulaisten avoin tai piiloteltu halveksunta. Kunnon helsinkiläinen ei edes aivastanut kehä kolmosen ulkopuolelle.

Maailma on globaalistunut, liikkuvuus lisääntynyt ja monien verkostot ovat aidosti kansainvälisiä. Elämäntapa on kaikkialla nykyaikaistunut. Tekniikka on vahvana läsnä kaikkialla. Silti 2000-luvun Suomessa tehdään edelleen politiikkaa kuin elettäisiin härkävankkureiden aikaa. Enää ei puhuta maaseudusta ja kaupungista; tilalle ovat tulleet ”etelä” ja ”maakunta”. Jännitteitä haetaan vaikka kirvellä mäiskien; media rakastaa pelkistämistä, persoonia ja helppoja tarinoita. On turvallista, kun mikään ei muutu – ainakaan korvien välissä.

Silti, faktat ovat faktoja: kaupungistuminen on aikamme suuntaus kaikkialla. YK:n mukaan puolet maailman 6,7 miljardista ihmisestä asuu kaupungeissa. Tästä eteenpäin useimmat meistä ovat kaupunkilaisia. Megakaupunkien paisuminen jatkuu Euroopan ulkopuolella ja metropolialueet vahvistuvat kaikkialla. On vääjäämätöntä, että näin on Suomessakin, ja lähialueilla. Koska tulevaisuus on kaupungeissa, maaseudun arvo kasvaa. Maaseutua tarvitaan tuottamaan ravintoa ja siihen liittyviä arvoja ja arvostuksia. Sen osoitti ruokakriisi ja pula ravinnosta.

Syötävää 3 miljardille urbaanille ihmiselle pitää tuottaa jossain. Toistaiseksi se on tapahtunut taajamien ulkopuolella, maaseudulla. Mummonmökit ja kahden lehmän maatilat ovat jo pitkään olleet historiaa. Maaseudun elinkeinot tulevat edelleen teollistumaan ja tehostumaan. Tekniikka, modernisaatio ja tietoteollisuus leimaavat maalla asuvien elämää. Muutosvastarintaa onkin politiikan ja asenteiden puolella. Mistä löytyy puolue tai liike, joka asettuisi katsomaan tulevaisuuteen, ymmärtämään uuden ajan agraaria ja urbaania? Se liike on voittaja, tulevaisuudessa.
(Julkaistu myös www.verkkoapila 10.8.09)