Strategioita mahan täydeltä…

Eilen istui Helsingin valtuusto muutamaa minuuttia vaille puolen yön keskustelemassa kaupungin strategiaohjelmasta vuosille 2009–2012. Haaste oli huomattava, sillä kyseessä oli ensimmäinen valtuuston hyväksymä vastaava asiakirja. Aiemmin kultaisella 60-luvulla vastaavan dokumentin nimi oli Helsingin kaupungin 10-vuotissuunnitelma, tai tutummin "Punainen kirja", kansivärin mukaan. Eilen joka toisella – enemmänkin – valtuutetuista oli jotain sanottavaa tai lisättävää. Nyt kuultiin sekin ihme, että perussuomalaiset avasivat ensimmäistä kertaa suunsa hieman laajempaan puheenvuoroon…

Mistä tässä strategiassa oikein on kysymys? Se on lähes 80-sivuinen tulevaisuusohjeistus, joka niittaa kiinni tulevien vuosien strategiset tavoitteet, menestystekijät ja toimenpiteet. Monia kauniita sanoja käytettiin, kuten että kaupungin arvot ovat asukaslähtöisyys, ekologisuus, oikeudenmukaisuus, taloudellisuus, turvallisuus ja yrittäjämielisyys. Tai että tavoitteena on ”demokratian ja vaikuttamisen” lisääminen ja kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen. Nuorten hankkeita tuetaan. Kaiken toiminnan läpäisevät eettiset periaatteet, joihin kuuluu mm. globaalin vastuun kantaminen, rehellisyys, oikeudenmukaisuus, yhdenvertaisuuden periaate ja avoimuus. Hyvä maine on toiminnan perimmäinen tavoite.

Yksityiskohtaisessa sisältöosuudessa kuvataan kolmea tärkeintä osa-aluetta: hyvinvointia ja palveluita, kaupunkirakennetta ja –asumista sekä kilpailukykyä. Kaiken yllä lepää näkemys Helsinki-visiosta, jonka luomiseen 1990-luvulla, Eva-Riitta Siitosen aikaan, itsekin osallistuin Helsinki-klubin jäsenenä. Se kuuluu seuraavasti: Helsinki pääkaupunkina ja seudun keskuksena on kehittyvä tieteen, taiteen, luovuuden ja oppimiskyvyn sekä hyvien palvelujen voimaan perustuva maailmanluokan liiketoiminta- ja innovaatiokeskus, jonka menestys koituu asukkaiden hyvinvoinnin ja koko Suomen hyväksi. Metropolialuetta kehitetään yhtenäisesti toimivana alueena, jossa on luonnonläheinen ympäristö ja hyvä asua, oppia, työskennellä sekä yrittää.

Haukotuttaako teitäkin? Niin minuakin… Strategiapaperit ovat, kuten puheenvuorossani eilen korostin, tärkeitä lähinnä historiantutkimukselle. Niissä kiteytyy osa ajan henkea. On mahdotonta sanoa, kuinka ohjaavaksi paperi muodostuu. Ajat voivat tässä vielä muuttua, kriisiytyä ja hankaloitua. Tulevia uhkia on mahdoton ennustaa. Strategian kauniit sanat harvoin taipuvat todellisuuteen, jota säätelevät hiljaiset pelisäännöt, perinne ja tottumukset. Lisäksi: yli neljän tunnin poliittisen puheen jälkeen eilen ei mikään takaa, että kaupungin henkilöstö ja kaikki luottamushenkilöt viimeistä vaikuttajaa myöten todella sitoutuvat strategiaan. Asukkaiden sitouttamisesta puhumattakaan…!

Strategioihin törmäsin toisaalla tänä keväänä. Suuren yliopistokeskustelun yhteydessä Helsingin yliopiston korkein johto vetosi yliopiston strategiaan tärkeänä asiakirjana. Yliopiston konsistori on 1990-luvulta lähtien hyväksynyt strategioita kolmen vuoden välein, viimeksi tämän vuoden helmikuussa. Kuten kansleri Niiniluoto minulle korosti, strategiaan tahdonilmauksena kirjataan yliopiston tavoitteet ja arvot. Vastasin Niiniluodolle, että ongelmana on se, että meidän perusprofessoreiden akateemisen elämäni johtotähtenä eivät ole olleet hallinnon laatimat strategiat, eduskunnan toiveet, ministeriöiden visiot tai keskushallinnon toimintaohjeet. Strategiat ovat jääneet useimmille perin juurin vieraiksi. En oikein tiedä keinoa, millä akateeminen väki saataisiin sitoutumaan yliopiston suuriin strategioihin, kun jo oman pienen elämämme työ-, tutkimus- ja opetusstrategiatkaan eivät aina ota toteutuakseen. Sama ongelma koskee kaupungin paperia. Millä ihmeella se saataisiin jokaisen helsinkiläisen tietoon, soveltamisesta puhumattakaan? Strategiat ovat kaunis uni, josta on ikävä herätä.