Suoraan satamasta siivoamaan…

Viime viikolla tuli käytyä Ruotsissa, Tukholmassa puhumassa suomalaisten naisten vuosikokouksessa. Suomen Instituutti Snickarbackenilla oli kohtalaisen täynnä suomalaissyntyisiä naisia. Ikähaarukka paljasti, että ”suomalaisuus” kiinnostaa vanhempaa väkeä. Näidenkin naisten lapset ja lapsenlapsen ovat jo hyvin integroituneet ruotsalaiseen yhteiskuntaan..

Puhuin Suomen historian vaikutuksesta yksilölliseen ja kollektiiviseen identiteettiin. Kuten Uppsalassa keväällä 2007 jälleen kerran huomasin, historiallinen muisti vaikuttaa siihen, miten itsemme asemoimme. Olemmeko voittajia vai häviäjiä? Menestyneitä vai luusereita? Suuren maan kansalaisia vai kotoisin ns. pienestä maasta? Koetin kuvailla sitä, miten suomalaisen yhteiskunnan nopeat muutokset 1900-luvulla vaikuttivat perheisiin ja ihmisiin. Annoin tilaa luokkaretken kuvaukselle sekä pohdin niitä tunteita, joita tämä käsite meissä suomalaisissa edelleen synnyttää.

Keskustelun aikana vanhemmat suomalaisnaiset Ruotsissa korostivat kahta asiaa: sodan kokemuksia entisessä kotimaassa ja kovaa työstä Ruotsissa. Maahan saavuttiin nuorena ja heti ajauduttiin ”suoraan satamasta siivoojiksi”. Useilla on takana kova elämä, mutta ympärilläni näin kuitenkin iloisia ja reippaita pärjääjänaisia. Monet osasivat tyylikkäästi vaalia kaksoisidentiteettiään. Yhdessä daamit muodostivat suomea iloisesti pulisevan ja energisen joukon.

Tukholman aina yhtä loistavista kirjakioskeista käteeni jäi kaksi luokkapokkaria. Lentokoneessa takaisin Helsinkiin luin poliittisen toimittaja Ander Isakssonin kirjaa Den politiska adeln (2002). Mainio teos puolue- ja yhteiskuntaeliittien verkostoista! Isaksson kehittää edelleen ajatusta, että vaikka säätyjärjestelmä mureni jo 100 vuotta sitten, säätyintressit jatkavat elämistään puolueissa, ay-liikkeessä ja julkisen sektorin virkojen jaossa. Hän osoittaa, kuinka ruotsalainen poliittinen kansanvaltainen järjestelmä on sadassa vuodessa muuttunut ammattipoliitikkojen vetämäksi. Nämä poliitikot muodostavat veljes- ja sisarverkostoineen uuden aristokratian. Ryhmä nai keskenään ja jakaa toisilleen mukavia huippuvirkoja ja muita sopivia ”läänityksiä”.

Yksi vanhoista säädyistä on Ruotsissa edelleen vahvana: yläluokka. Susanna Popovan pokkaria nimeltä Överklass (2007) ahmin heti kotona. Se perustuu kymmeneen haastatteluun; puhujina ovat keski-ikäiset aateliset, elinkeinoelämän vaikuttajat, tilanomistajat ja muuten vain hyvätuloiset yläluokkaan kuulivat ruotsalaiset, joilla on tunnettu sukunimi ja pitkä perhehistoria. Haastattelut paljastavat sen, jonka jokainen Ruotsin-kävijä muutenkin voi aistia: naapurimaassa vaurautta on paljon ja keskittyessään se on luonut vahvaa luokkaidentiteettiä. ”Yläluokkaisuuden” haastateltavat näkivät sosiaaliseksi ominaisuudeksi, joka antaa ylpeyttä omasta taustasta, itsevarmuutta, hyviä käytöstapoja ja ”hyväntuulisuutta”. Haastateltavat kunnioittavat työväenluokkaa mutta halveksivat keskiluokkaa.

Molemmat kirjat olivat kuin raikkaita tuulahduksia! Suomessa näistä asioista puhuminen on edelleen tabu ja vaikeaa. Ilokseni huomasin kuitenkin, että viime viikon lopulla pidetyillä sosiologipäivillä Helsingissä teemana oli ”luokat, luokitukset, liikkeet”. Tarkempi pureutuminen ohjelmaan kuitenkin osoitti, että luokkapuheen kovaan ytimeen on vielä matkaa. Luokat esitelmien otsikoissa nähtiin ”tyyleinä, elämäntapoina ja kulttuuripääomana”. Marx-veikkonen kyllä haukottelisi!