Yliopistoreformeja ja akateemista iloa

Viime viikkoina suuri suomalainen yliopistoreformi on edennyt painostavaa vauhtia ja akateminen väki on vidhoin noussut barrikadeille. Uusi kansanliike eli www.opiskelijatoiminta.fi on järjestänyt kriittisyytta tihkuvia tilaisuuksia täällä Helsingissä. Niissä on kuultu tulevan lain valmisteluun osallistuneita yliopistollisia virkamiehiä ja muita asianosaisia, muun muassa liutaa 1960- ja 1970-luvun opiskelija-aktiiveja. Yksi on varmaa, erityisesti nyt kun lama kouraisee: lain vastustus on kohisten kasvanut opetushenkilökunnan ja opiskelijoiden joukossa.

Omassa tiedekunnassani (hum.tdk.) kollega Jouko Lindstedt, slaavilaisen filologian professori, järjesti asiasta viikonlopulla kyselyn. Ilmeni, että uutta lakiesitystä kannattaa vain 2 professoria; ei kannattaneita oli 30 (83%). Kantaa jätti ottamatta neljä. Nykysuunnitelmia hallintojohtosäännöksi kannatti kaksi kollegaa; ei kannattaneita oli 30 (83%). Vastausprosentti oli aika hyvä: 36/62 = 58 %. Siis: vastanneista kaksikolmasosaa vastusti sekä lakia että hallintojohtosääntöä. Perustelut olivat vahvoja ja painokkaita. Hallintojohtosäännössä vallan siirto yliopistolaisten edustuksellisilta ja kollegiaalisilta päätöksentekoelimiltä ylhäältäpäin nimitetyille johtajille herätti runsaasti vastustusta. Aikaisemmin samanlainen tulos on saatu kyselyllä valtiotieteellisen tiedekunnan professorien keskuudessa (sen teki J. P. Roos).

Yliopistolainsäädännön kiemuroista vapauduin hetkeksi mainiossa akateemisessa juhlassa, eli Pohjois-pohjalaisen osakunnan 102. vuosijuhlassa lauantaina. Oli kutsuttu paikalle juhlapuhujaksi. PPO:n traditioihin on kuulunut se, että kutsu juhlapuhujaksi on kunniatehtävä. Se on annettu perinteisesti henkilölle, joka tulee maakunnan kanta-alueelta tai edustaa muutoin ansiokkaasti pohjoispohjalaisia arvoja. Näin ei ole tällä kertaa – olivat kutsuneet puhujaksi esolais-taustaansa sitoutuneen helsinkiläisen tutkijan ja opettajan. Pohjalaiset saivat mitä tilasivat: puhuin heille Helsingistä, Suomen pääkaupungista.

Samalla sain mahdollisuuden muistella viime vierailua tämän osakunnan vuosijuhlassa. Oli vuosi 1982 ja PPO vietti 75-vuotisjuhlaansa. Olimme täällä Uusmaalaisen osakunnan tuolloisen kuraattorin eli nykyisen puolisoni kanssa. Juhla oli monella tavalla säpäkkä; vastikään edesmennyt professori Pentti Kouri oli juhlapuhujana. Hän oli paikalla komean amerikkalaisen puolisonsa kanssa. Maakunnan tervehdyksen toi läänin pitkäaikainen vaikuttaja, maaherra Asko Oinas. Jostain syystä muistamme, että hän aloitti puheensa siteeraamalla pääkaupungissa tuolloin opiskelleen tyttärensä päiväkirjaa. Se alkoi suurin piirtein seuraavasti: ”Saavuin Helsinkiin, tähän likaiseen, tympeään ja vieraannuttavaan kaupunkiin…”

Helsinkiä ja yliopistoa minä puolustin nyt, neljännesvuosisata myöhemmin. Ylpeänä, niin kauan kun siihen vielä on aihetta!