Uuden vuoden lupauksia ja vanhan kertaamista

Vuodenvaihteessa lehdet ovat täynnä juttuja viime vuoden merkittävimmistä henkilöistä, tapahtumista ja huippuhetkistä. Pakko myöntää – en jaksa lukea ensimmäistäkään artikkelia. Kun uutinen on vanha jo seuraavana päivänä, miten se siitä tuoreutuisi muutaman kuukauden kuluttua? Muistijälki on jo olemassa. Kertaaminen vuoden lopulla ei mitenkään innosta uutisten kohdalla. Siinä on jotain ikävän koulumaista!

Oma vuoteni 2008 jäänee historiaani kahdenlaisin tuntein: iloa ja menestytä siivittivät suru ja haikeus. Otetaan ensin tummat sävyt. Kevät kului suomalaiseen terveydenhoitojärjestelmään tutustuen. Suuren tyräleikkauksen seurauksena sain aivotärähdyksen (!) ja makasin huhti-toukokuussa viikkoja sängyssä toimettomana. Pyörivä pää tuotti riittävästi virikkeitä… Syksyn alussa yllättäen kuoli äitini. En koskaan aavistanut, miten paljon surua, tuskaa ja kipua (sisäistä ja ulkoista) voi todella läheisen ihmisen menetys aiheuttaa. Lamaannuin kuukausiksi.

Väliin mahtuivat ilon hetket. Ensinnäkin, lapset aikuistuivat ja muuttivat pois kotoa, noin toistaiseksi. Esikoinen lähti opiskelemaan Viroon, kuopus Ruotsiin. Napanuoran katkeaminen loppukesästä oli haikeaa, mutta odotettua. Tuntuu hyvältä nähdä lastensa löytävän suuntaansa. Ja vielä mukavampaa, jäädä paitsi joka-aamuisista riidoista kylpyhuoneen käytöstä…

Sitten, viime vuonna ilmestyi kaksi kirjaani. Sattumalta syntyi teos Helsinki 1918: pääkaupunki ja sota, jonka teimme yhdessä väitöskirjaa tekevän laitoksemme tutkijan Samu Nyströmin kanssa. Kirjassa otetaan muutama näkökulma Helsingin sotatapahtumiin; pääosissa olivat anopin isän Gunnar Lönnqvistin mainiot kuvat huhtikuulta 1918. Kiersimme kevät-kesällä puhumassa aiheesta, joka kiinnosti helsinkiläisiä. Teos pääsi Akateemisen kuukauden kirjaksi huhtikuussa ja se möi hyvin. Arvosteltukin kohtelivat pääosin kunniallisesti tätä nopeasti, vähäisillä resursseilla tehtyä kirjaa. Sodan Tampereen kevättä 1918 käsitteleviä komeita kokoomateoksia vastaan hävisimme kuitenkin 1-0.

Lokakuussa, heti kunnallisvaalien jälkeen tuli toinen kirja Helsingin kaupungintalon historiasta. Kirjassa on mukana talossa tarjottujen herkkujen reseptejä, siis todellista á la carte Helsinkiä! Se pääsi markkinoille vähin äänin, mutta juhlisti kaupungintalon, eli entisen Hotelli Seurahuoneen 175-vuotista historiaa ja talon avaamista yleisökäyttöön. Silti, eniten iloitsen siitä, että Katriina Järvisen ja minun kirjani Luokkaretkellä hyvinvointivaltiossa (ilm. lokakuu 2007) menestyi maltaisesti. Luokat palasivat sosiologien puheeseen, toimittajat innostuivat, arvostelut kehuivat, kirja on Helsingin kirjastojen lainatuin kuukausia ja syksyllä siitä tuli pokkariversio. Riemua tuottaa myös Katriinan nousu mielipidevaikuttajien joukkoon, kysytyksi puhujaksi ja kommentaattoriksi.

Vuoden huippu oli paluu synnyinmaahani Kolumbiaan. Sulattelen tätä elämystä edelleen ja mietin sille jatkoa. Palaan maahan uudestaan – joskus. Ensi vuodelle en tee lupauksia. Koetan hoitaa kunnallispoliittisia luottamustehtäviäni hyvin ja vaikuttaa poliittisen viiteryhmäni toipumiseen. Panostan opettamiseen ja uuden Euroopan maisterinohjelman toteuttamiseen. Teen rästiin jääneet kirjoitushommat alta pois. Koetan matkustaa, tällä kertaa oppilaitten kanssa Ukrainaan ja myöhemmin Balkanille. Yritän elää ihmisiksi, tänäkin vuonna. Vaikeaa se on!