Yliopistoa, haasteita ja julkisuutta

Viime viikojen ilahduttavin ilmiö on ollut Helsingin yliopiston professorikunnan aktivoituminen yliopistoa koskevan lainsäädännön uudistamisprosessissa. Suuren Konsistorin vilkkaalla sähköpostin keskustelulistalla on useita satoja proferssorikunnan edustajia, ja käyty mielipiteenvaihto on ollut asiallista ja asiapitoista. Lukuisat kollegat ovat osoittautuneet loistaviksi poliittisiksi kirjoittajiksi. Laajoja arvioita nyt muodostumassa olevasta tilanteesta on ollut herkullista lukea. Jos ei muuta, yliopistolaki - tämä kuuluisia "vuosisadan paras uudistus" - on lähentänyt professorikuntaa ja antanut sille äänen ja...niin.ehkä vimmankin!

Suuri pettymys on viime keskiviikon Suuren konsistorin kokous, jonne oikeustieteellisen tiedekunnan dekanaatti toi kannanoton muutamista mahdollista muutosesityksistä. Rehtori Wilhelmsson ei antanut äänestykselle tilaa. Konsistorin kokouksessa saimme esimakua siitä, millaiseksi hallinto uhkaa muodostua,kun edustukselliset elimet muuttuvat keskustelukerhoiksi. Niiden mielipiteet tulevat laitosjohtajat voivat huomioida tai jättää huomiotta. Rehtoraatin ja muun hallintoväen vieraantuminen yliopiston perustasosta olisi eräs mahdollinen seuraus.

Nyt keskustelu jatkuu vilkaana, kun uuden lain puolustajat ovat vihdoin päässeet ääneen - tai kynän päähän! Ilmassa on vahvaa epäluottamusta Yliopiston johtoa kohtaan. Tilanne on ikävä ja jännitteinen, purkautumisaltis ja herkkä. Eihän akateemisen elämän tätä pitänyt olla! Nyt vedotaan uudistuksen tarpeellisuuteen, sillä "maailma muuttuu" ja "uudet haasteet" painavat päälle. Sanoisin, olivat haasteet ja muutokset mitä tahansa, ja sitähän me emme tiedä, mihin suuntaan tulevaisuus taipuu, niihin eivät reagoi "rakenteet", "hallintojärtelmät" ja tai "yliopistot", vaan ihmiset, jotka toimivat edellämainituissa, konkreettisissa ympäristöissä.

Elävät, ajattelevat ja vastuunsa tuntevat,usein myös ajassaan elävät ihmiset ovat parhaita vastaamaan uusiin haasteisiin. Sellaisia toivottavasti Yliopistomme kasvattaa jatkossakin!Mikään rakenne,hallinto tai puite ei korvaa älykkään ihmisen muutosherkkyyden aistimisen kykyä, ja tahtoa toimintaan. "Rakenne" ja "hallinto" sen sijaan voivat estää ja kahlita sitä. Siksi on luotava kokonaisuus, jonka yliopistolaiset kokevat omakseen. Nyt pelkona on se, että Yliopistoomme syntyy kahden kerroksen väkeä; Rehtori hallintojärjestelmineen ja johtaja-linjastoineen etääntyy meistä perusprofessoreista ja -tutkijoista ja opiskelijoista - on selvää, kuka määrää marssijärjestyksen. Siksi kysymys kollegiaalisuudesta on tärkeä: miten tapahtuu sitouttaminen ja/tai käskyttäminen yhteisiin tavoitteisiin?

Viime viikoina olen ollut ilahtunut vaatimattoman akateemisen hahmoni uudelleensyntymisestä YLE 1:n lauantai-illan hupispexissa Presidentin kanslia. Jotain tutunoloista on rillipäisesssä naistutkijahahmossa, joka hieman rintavana, mutta helmin kuorrutettuna lausuu viisaita latteuksia kaupunkikulttuuiirista ja eurooppalaisuudesta. Julkisuus on asia, jota itse ei voi säädellä. Joskus sille voi nauraa...vapautuneesti!