Toivon vuosituhat

Suomen Itsenäisyyden juhlarahasto, Sitra, perustettiin Suomen Pankin yhteyteen 1967 Suomen itsenäisyyden 50-vuotisjuhlan kunniaksi. Rahaston tehtäväksi annettiin Suomen vakaan ja tasapainoisen kehityksen, talouden kasvun sekä Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn ja yhteistyön edistäminen. Sitrasta tuli eräänlainen kansakunnan kehittäjiä. Sen moninaiset hankkeet ovat vieneet, usein innostuneiden ja valistuneiden johtajien vetämänä, positiivista yhteiskunnallista ajattelua eteenpäin.

Sitran mainiota Puheenvuoroja –sarjaa alettiin tehdä 1990-luvulla, kun uusi vuosisata oli ovella. Sarjan klassikkoteokseksi nousi edesmenneen aatehistorian tutkijan Juha Sihvolan teos Toivon vuosituhat. Nyt, kun toivottomuus leimaavan yhteiskunnallista ajattelua, Sihvolan moniulotteinen teos tuntuu jälleen raikkaalta. Juuri niin. Syvällisyydessään raikkaalta. Se uskoo tietoon ja tietämiseen, sivistykseen ja filosofiaan, ja niiden kautta ihmisen tahtoon tehdä hyvää.

Sihvola käy läpi eurooppalaisen ihmiskuvan muutoksia antiikin Kreikasta tähän päivään. Kantavina teemoina ovat hyvä elämä, sitä tukeva rationaalisuus ja näiden varaan rakentuva ihmiskuva. Saadaan edelleen ajankohtaisia kysymyksiä: miten rationaalisen ihmisen tulisi elämänsä järjestää ja kuinka yhteiskunta voisi tukea järkevyyttä hyvillä poliittisilla päätöksillä.

Kaikenlaisen tunteellisen kohinan ja aikaamme leimaavan pöhinän keskellä ajatus ihmisestä rationaalisena olentona tuntuu suorastaan raikkaalta.  Sihvola osoittaa, että arvojen synnyttämät jännitteet ja siihen liittyvät dramaattiset väännöt ovat eurooppalaisen kulttuurin voimavara, suorastaan elinehto. Selviämiseen tarvitaan itseironiaa ja itsekriittisyyttä… niin… ja sitä kuuluisaa järkeä.

Rationaalisuus liittyy kansakuntiinkin. Kuva Suomesta rationaalisena maana ei ole kovin valoisa - politiikan perinnettämme leimaa itseään suuremman itänaapurin ja maailmantalouden puriste. Se loi puheen kansallisesta edusta ja synnytti johtajia toimimaan tämän edun nimissä. Selviytymisstrategioihin liittyi idea siitä, että maata kehitetään järkiperäisesti ja käytännöllisesti. Teknologia voitti filosofian ja suunnitteluajattelu sivistyksen, tai kuten Sihvola toteaa, klassinen sivistysajattelu marginalisoitui ”teknomodernissa Suomessa juhlapuheiden fraasiksi”.

Maaperästä kasvoi kansakunnan henkinen ohjenuora. Kaikki oli asetettavissa ”hyödyllisyyden” ja ”yhteiskunnallisen merkittävyyden” raameihin. Hyödyllisyyspuhe läpäisee kaikki alat tieteellisestä tutkimuksesta esteettiseen kulttuuriin. Välttämättömyyteen vetoamisesta tehtiin Suomessa politiikan mittatikku. Samalla soraäänet nujerrettiin. 

Nujerruksesta on kuitenkin tie ulos: hyvän elämän malli politiikan sisällöksi. Ihminen tarvitsee terveyttä, ravintoa ja rakkauden kokemusta. Hyvään elämään kuuluu mahdollisuus saada kiintyä ja rakastaa, elää hyvää yhteisöelämää perheessä ja yhteiskunnassa. On löydettävä harmoniaa suhteessa luontoon ja eläimiin. On osattava nauraa, leikkiä ja harrastaa virkistäviä asioita. On osattava kokea elämä omakseen.

Sitralle terveisiä: Puheenvuoro –sarjalle jatkoa!

Monikulttuurisuudesta ja kulttuurien moninaisuudesta

Muistan hyvin ne hetket, jolloin Suomessa ”monikulttuurisuus” nousi agendalle. Elettiin 1990-lukua, maassa oli lama ja muuttoliike samaan aikaan. Muutamassa vuodessa ns. ulkomaalaisten määrä oli kasvanut monikertaiseksi. Vuonna 1989 Suomessa tilastoitiin yhteensä 21 174 ulkomaalaista. Vuonna 2000 heitä oli jo 91 000. Kun numerot olivat tällaisia, tehtiin, kuten tässä maassa on tapana tehdä: kutsuttiin historiantutkija apuun selvittämään ja analysoimaan asiaa.

Kiersin vuosina 1994–2000 lukuisissa tilaisuuksissa, seminaareissa, paneeleissa ja koulutustapahtumissa avaamissa Suomen ja suomalaisuuden monikerroksisia ulottuvuuksia. Se ei tuottanut ongelmia kaupunkitutkijalle, joka itse olin venäläisen maahanmuuttajan eli isoäitini Larissan pojantytär. Osoitin, kuinka ”suomalaisuus” synnytettiin tänne tuotujen ilmiöiden ja ihmisten ristisiitoksena. Muutamia vain mainitakseni, Pauligit, Hackmanit, Fazerit, Wulffit, Schröderit, Stockmannit, Bargumit jne. kaikkien juutalaisten tekstiili- ja tataaripohjaisten mattokauppiaiden ohella. Hyvin ovat kaikki sopeutuneet ja kortensa antaneet yhteiseen kekoon, tässä massa!

Mielessäni ajattelin lisäksi äidin puoleisen hämäläisen isoäitini vilkasta luonnetta, korkeita poskipäitä, temperamenttia ja pataruskeita silmiä. Kyllä Sysmänkin perukoilla on jossain vaiheessa 1800-luvulla joku laukku-ryssä tai muu mobiili tilpehöörikauppias, siis maahanmuuttaja, jättänyt lihallisen merkkinsä. Samoin toisin päin. Tästä maasta on lähdetty liikkumaan, meritse ja maitse, tuottamaan suomalaisuutta muualle Eurooppaan, Venäjälle, Ruotsiin, Amerikkaan ja Australiaan. Liikkuminen kuuluu elämään. Maita ei voi sulkea, kansallista identiteettiä ei voi konservoida!

Kaikki tämä kiteytettiin vuonna 2000 ilmestyneessä SITRA.n tuottamassa Aukeavat ovet – kulttuurien moninaisuus Suomen elinkeinoelämässä –kirjassa (toim. Marja-Liisa Trux). Kuuluin sen taustaryhmään ja kävimme hyviä keskusteluita aiheesta mm. Krister Ahlströmin, Ismo Söderlingin ja Kirsti Piponiuksen kanssa. Raportin lopputulema oli harvinaisen kirkas: koko suomalaisen yhteiskunnan on valmistauduttava ulkomailta tulevan työvoiman pysyvään tai väliaikaiseen massatuloon ja sen aiheuttamiin seurauksiin.

Tässä prosessissa on mielestäni oltu jo aika pitkään. Maahanmuuton välttämättömyys on tajuttu elinkeinoelämän ja hallinnon parissa. Siksi olikin hämmästyttävää seurata rasistista ratsastelua viime kunnallisvaalien alla. Tätä kirjoitettaessa eduskunnassa keskustellaan maahanmuuttolainsäädännöstä ja tv:ssä pauhaa monikulttuurisuuskeskustelu; molemmat ovat edelleen juuttuneina ”saako suvivirttä laulaa” –asteelle. Sanon suoraan: nyt tiedetään tarpeet, faktat ja tosiasiat. Suomella on kaikki edellytykset hoitaa maahanmuutto asiallisesti ja muiden maiden erehdyksistä oppien!

Kaiken tämän ”mutakuonot opiskelemaan suomea” -pälätyksen keskellä oli ravitsevaa, suorastaan sivistävää, käydä katsomassa monitoimitaitelija Marita Liulian kokoama suurenmoinen Choosing my Religion, uskontoja jäljittämässä –näyttely Kiasmassa. Tämä lahjakas ja linjakas taitelija liukui sisään maailman yhdeksään valtauskontoon, eläytyi, luki ja opiskeli pyhiä tekstejä. Hän katsoi uskontojen yleisiä, inhimillisiä ja yhdistäviä ominaisuuksia. Liulian ote oli kuin raikas sade, kulttuurin terapiaa kaiken poliittisen läiskinnän ohella. Viesti on selvä: ihminen on kaikkialla sama, tarpeineen, ominaisuuksineen. Siinä on monikulttuurisuuden ydin!